Jaakkima

Teksti: Pentti Puputti

JAAKKIMA LAATOKAN RANNALLA

Ilmaston äkillisestä kylmenemisestä johtuen Kölivuoristosta liikkeelle lähtenyt parin kolmen kilometrin paksuinen mannerjäätikkö liikkui nykyisen Suomen kohdalla luoteesta kaakkoon painollaan maaperää puristaen, uurtaen ja siirtolohkareita kuljettaen. Jaakkimassa tuosta on hyvänä esimerkkinä Sorolan Annanriutta, joka jäätikön tulosuunnasta on hioutunut tasaiseksi, mutta Laatokan puolella on 40 metrin äkkijyrkänne.
Ilmojen lämmettyä jäätikkö alkoi perääntyä ja valtavat sulamisvedet kuljettivat maata muodostaen Jaakkimaan Iijärvi-Pajasyrjä-Kukkalampi-suuntaisen sata metriä korkean moreenisen kukkulavaarajonon, Salpausselän. Tulvajoet kuljettivat viljavan hienojakoisen hiesun ja saven Salpausselän ja silloin vielä Itämeren yhteydessä olleen Laatokan väliin hedelmälliseksi peltoalueeksi ja lehtometsien maaperäksi.

Yli kahdeksantuhatta vuotta sitten Salpausselältä jäät olivat sulaneet ja jäätikkö perääntyi muutaman sadan metrin vuosivauhdilla. Tuon ajan ihminen ei oikeastaan huomannutkaan sitä, että sulamisesta oli kysymys, kun jäätikön reuna siirtyi kymmenessä vuodessa tuollaisen kilometrin, pari. Keski-Eurooppaa myöten jäätikön alla ollutta aluetta asutettiin. Kivikautisista esinelöydöksistä päätellen on Jaakkimaksi muodostuneella alueella ollut pysyvää asutusta ainakin neljä tuhatta vuotta.

Mistä nämä metsästystä ja kalastusta harjoittaneet olivat tulleet, keitä olivat ja mihin joutuneet, se on hämärän peitossa. Alueella on ollut jättämiensä paikan nimien-Lapinmäki, Niva, Sieklahti ja
Iijärvi -perusteella metsästäviä ja paikasta toiseen liikkuvia lappalaisia, jotka joutuivat myöhemmin siirtymään jatkuvasti pohjoisemmaksi ja asettumaan viimein Lappiin.

Laatokan rannoille Karjalan heimoa

Karjalaiset asettuivat Laatokan rantamille kansainvaellusten aikoihin noin puolitoistatuhatta vuotta sitten. Eräalueiden nautintariidat olivat vapaiden ja itsenäisten yhdyskuntien arkea, kunnes Novgorodin venäläiset ja lännen ruotsalaiset tappelivat keskenään orjuuttaen samalla karjalaisia. Karjalaiset joutuivat olemaan milloin venäläisten puolella ruotsalaisia vastaan, milloin päinvastoin.

Olot olivat jatkuvan sotimisen seurauksena sekaisin, kunnes tappeluväsymykseen kyllästyneinä Ruotsi solmi rauhan Novgorodin kanssa Pähkinäsaaressa 1323. Karjalan heimon alue jaettiin kahtia, Laatokan rannat, tuleva Jaakkirna mukanaan, jäivät venäläisille, Kannaksesta länteen ruotsalaisille. Tätä ”Karjalan ensimmäistä jakoa” on jatkunut vuosisadasta toiseen. Olemmehan nytkin eräässä jaossa mukana!
Jaakkimaa ei mainita itsenäisenä hallinto- eikä kirkkopitäjänä 1500-luvulla, vaan kuului Kurkijokeen Uukuniemeen ja Sortavalaan. Väestö oli tuolloin suureksi osaksi kreikkalaiskatolista. Niinpä alueen jouduttua Stolbovan rauhassa 1617 luterilaiselle Ruotsille, osa väestöstä uuteen uskontoon pakottamista peläten muutti tsaarin verovapaudenkin lupaamaan suojaan Venäjälle Tverin oblastiin. Väkeä menettäneeksi ei mainita Jaakkimaa, joka tuolloinkaan ei ollut itsenäinen,
nuo kolme tulevan Jaakkiman alueen hallitsemaa kuntaa.

Jaakkimalle oma hallinto

Hallinnollisena pitäjänä Jaakkima esiintyy vasta Isonvihan, 1713-21, jälkeen. Koko 1600-luvun Jaakkiman alueet olivat Kurkijoen, Uukuniemen ja Sortavalan osia.
Kirkollisena luterilaisena seurakuntana Jaakkima mainitaan 1600-luvun alussa ja perustamisvuotena pidetään vuotta 1632. Seurakuntaan tuli muunmuassa Uukuniemeltä Metsämikli, Pajasyrjä, Meriä, Oinaanvaara, Parkomäki ja Iijärvi. Sortavalasta tuli Reuskula ja Kurkijoelta loput. 1632 mainitaan seurakunnan kirkkoherrasta ja ensimmäinen puukirkko oli varmasti jo 1656.

Mistä nimi Jaakkima

Erään tarinan mukaan nimi tulisi Laiska-Jaakosta, Jaakko de la Gardiesta, joka piti kuusi vuotta linnaleiriään Lippumäellä, pappilan mäellä 1600-luvun alussa. Toisen mukaan nimi johtuu silloisen papin asuinpaikasta Jaakonvaarasta. Joakimvoarasta syntyi Jaakkima ja kylä sai nimen Vaara.

Jaakkima on ollut iät ajat asuttu. Varsinkin Laatokan rannikkoseutu ja jokien viljavat laaksot olivat tiheästi rakennettu. Epävarmat olot verotuksineen, sotineen ja ryöstöineen autioittivat monia kyliä. Niinpä 1637-42 autiosavuja oli Jaakkiman alueella keskimäärin 70, kun asuttuja oli noin 450. Uskonnon vaihdos aiheutti muutoksia. Kun 1637 ortodoksisavuja oli 320 ja luterilaisia 170, niin 1696 ortodoksisavuja oli enää 16 ja luterilaisia 500. Syynä muutokseen oli varmasti luterilaisen Ruotsin pakkokäännytys toimenpiteineen.
Jaakkima kuului Uudenkaupungin rauhasta 1721 Venäjän tsaarille aina Tartossa vuonna 1920 solmittuun rauhaan asti. Tuo aika oli Jaakkimassakin kehityksen kautta, joskin katovuodet, varsinkin ”suuret kuolovuodet” 1867-68, laittoivat väkeä kerjuulle. Kunta sai itsenäisesti järjestellä asioitaan, hoitaa kunnallishallinnon, valita virkamiehensä ja perustaa 1906 oman, joskin kenraalikuvernöörin järkkymättömän kontrollin alaisen paikallislehden, Jaakkiman Sanomat. Lehti pakotettiin kerran lopettamaankin ”ikuisiksi ajoiksi”, mutta kekseliäät jaakkimalaiset pystyivät aina jatkamaan lehteä, joka ilmestyy tälläkin hetkellä.

Kehitystä ja vapaussodan lunnaat

Kaskeamisesta oli luovuttu ja siirrytty peltoviljelyyn. Viljaa kasvoi, puuta käyttävän teollisuuden
laajeneminen Karjalassakin paransi metsänomistajien, työntekijöiden ja sitä kautta koko seudun
väestön taloudellista asemaa. Tiet ja Karjalanradan valmistuminen paransivat Laatokan erinomaisen
laivaliikenteen kanssa Jaakkiman niin henkilö- kuin tavaraliikennettäkin.

Päästäkseen todella päättämään itsenäisesti omista asioistaan Suomi kävi vapaussodan ja Tarton rauha 1920 turvasi suvereniteetin. Saatiin oma raha, omat virkamiehet, Suomen kielellä selvisi virastoissa ja omat puolustusvoimat luotiin vapautemme turvaksi.
Mutta vapaus vaati suuret lunnaat. 37 jaakkimalaista sankarivainajaa lepää rajan taakse jääneen raunioituneen kotikirkkonsa siunatussa maassa. He tekivät parhaansa.

Jaakkima kolmeksi ja kotiseudun menetys
Vanna Jaakkimakin koki hallinnollisia muutoksia. Kunnan länsiosasta muodostui 1923 Lumivaaran kunta ja seurakunta. Lahdenpohjan asutustaajamasta tuli 1924 Lahdenpohjan kauppala, mutta jäi
Jaakkiman seurakuntaan.
Näin jatkettiin, kunnes Neuvostoliiton uhkavaatimukset puhkesivat sen hyökkäyssodaksi 30. marraskuuta 1939. Tällaistako rauhansopimukset merkitsevät?
Jaakkimassa seurattiin jännittyneinä sodan tapahtumia. Rajalta tuli väkeä karjoineen Jaakkimaankin ja maaliskuun 12 päivänä 1940 jaakkimalaiset itse joutuivat talven pakkasissa jättämään kotinsa.
Evakkomatka alkoi päättyäkseen Lapin rajoille Länsi-Pohjaan.

Kotiiıı paluu ja taas evakkoon

Katkerana jätetty kotiseutu eli paluun toivonkipinänä mielessä. Jatkosodan syttyminen puhalsi sen liekeiksi ja todeksi. Niinpä ensimmäiset siirtyivät kotipaikalle jo jouluksi 1941. Jaakkimaan palasi
enemmän kuin puolet asukkaista jälleenrakentamaan ja tekemään työtä vanhaan malliin.
Mutta hyvää ei kestänyt kauan. Suomi taisteli urhoollisesti, mutta vastustajan ylivoima oli mittaamaton ja välirauhan solmimispäivänä 19. syyskuuta 1944 jaakkimalaiset olivat kuormineen taas evakkotaipaleella.

Auto-, lotja- ja rautatiematkat veivät jaakkimalaiset ja lahdenpohjalaiset Etelä-Pohjanmaalle, jonne osa on jäänyt asumaan, osan siirtyessä muualle, varsinkin pääkaupunkiseudulle.
Jatkosota oli meille armoton. Kotiseutu menetettiin. Kallis uhri oli, kun 291 jaakkimalaista nuorta jouduttiin saattamaan sankarihautoihin, osan saadessa levon kotikirkkopihan siunatussa maassa.
Uusi usko kotiseudulle palaamiseen hiipui ja Lahdenpohjan kauppala lopetti toimintansa joulukuun 30. päivänä 1948, Jaakkima tammikuun yhdeksäntenä 1949 ja yhteisen seurakunnan lopettajaisjumalanpalvelus pidettiin Ilmajoen kirkossa elokuun 14. päivänä 1949.
Merkitseekö tapahtunut päätesolmua nelisatavuotisen Jaakkiman elämänlankaan. Ken tietää!
Kaikkea ei ole tänä päivänäkään vielä unohdettu, sillä maamme kuntaluettelossa Jaakkiman
numero on edelleen162, Lahdenpohjan 397 ja Lumivaaran 437. Kaiken varaltako?

Entäs nyt, Jaakkima
Jaakkimaan siirrettiin jälkeemme väkeä Neuvostoliiton eri osista. Suomalaista juurta olevat eivät kuitenkaan saaneet sinne muuttaa kuin vasta paljon myöhemmin. Kylille annettiin uusia nimiä, kuten Sorolasta tuli Vihreä saari, Pajasyrjästä Uusi elämä ja Harviosta Uusi tie. Jaakkima-nimi esiintyy vain kahdessa paikassa: rautatieasemalla ja Miinalan sovhoosissa, nykyisellä
yhteistoimintatilalla. Lahdenpohjan nimi on säilynyt ja sellaisena tunnetaan niin kaupunki kuin entisen Jaakkiman, Lumivaaran, Hiitolan ja Kurkijoen käsittävä hallinnollinen piiri.
Kylistä tehtiin kolhooseja, joihin tuotiin tsuvasseja, valkovenäläisiä, Volgan varren tekoaltaiden alle
jääneiden alueiden sovhoosityöläisiä. Vaneritehtaan vanhoja koneita käyttämään tuotiin vanhoja koneita käyttämään tottunutta väkeä.
Kylien tilannetta kuvannee sama kuin Pajasyrjässäkin: omaperäisellä tavalla elävät, sovhoosin työhön tottuneet tsuvassit eivät omaksuneet kolhoosin jossain määrin edellyttämää itsenäistä työskentelyä. Niinpä he purkivat asuntonsa, pystyttivät ne muualle, muuttivat pois ja menivät sovhoosin hommiin.

————————————————-

Jaakkiman ja Lahdenpohjan tietoja vuodelta 1939

Jaakkima Lahdenpohja
-pinta-ala 52.000 ha 530 ha
-peltoa 9.000 ha
-metsää 30.000 ha
-asukkaita 11.500 henkeä 2000 henkeä
-kouluja 16 kpl
-kyliä 22 kpl

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *