Teksti ja kuvat: Mirkka Rovamo

Mirkka Rovamo ja Pekka Pouhula (kapteeni). Matkan kokonaispituus 277 km.

Päivä 1

Koisuanniemi – Kaitasaari, 13 km

Lähtövalmistelut olivat huolellisesti tehtyjä, kun pakattiin lähtöpäivän iltana tavarat veneeseen. Kevyimmät tulivat keulaan ja painavimmat perään tasapainottamaan venettä. Kun kaikki oli valmista, kapteeni suoritti rannassa lähtöseremonian toivottaen onnea ja siunausta meille, veneelle sekä suurelle järvelle. Ja niin suunnattiin odottavaisen jännittyneinä Koisuanniemen rannasta kohti Haukivettä ja seikkailun alkua.

Ilta oli tuulinen. Seurasaaren, Lamposaaren ja Kilpisaaren suojissa tuuli pysyi maltillisena, mutta Pirttisaaren jälkeen tuuli pääsi puhaltamaan Tuunaanselältä kunnon voimalla. Aallokko heitteli ja olo oli kuin karusellissa. Vene heilui ja otti vatsanpohjasta. Välillä airot haroi tyhjää. Ajattelin, että jos aallokko muuttuu yhtään kovemmaksi, me ei ehkä päästäisikään yli. Mutta niin vain veto kerrallaan Hevossalo pikkuhiljaa lähestyi. Kun sen ohi pääsisi, isoin selkä olisi ylitetty ja pahin olisi ohi.

Ja niin kävi, että Hevossalo saavutettiin. Opin nopeasti, että vaikka selällä kuinka tuulisi, saaren kuin saaren suojissa on aina tyyntä. Niitä tyveniä kannatti hyödyntää. Ja että lyhyeksikin ajattelemallaan matkalla kannatti pitää naposteltavaa käden ulottuvilla, näin saaren suojissa sai kerättyä voimia seuraavaan puristukseen. Pätkä kerrallaan, lepo ja sitten taas eteenpäin.

Kun Tuunaanselästä oli selvitty, ensimmäisen päivän etappi, Kaitasaari, saavutettiin nopeasti. Minun lapsuudenmaisemani oli nyt ohitettu ja tultiin minulle aiemmin tuntemattomille vesille. Täällä en ollut koskaan ennen käynyt. Kaitasaari oli nimensä veroinen. Niin kapea, että tuuli pääsi puhaltamaan puiden läpi. Saarella pitivät majapaikkaa kaksi kurkea, jotka kirkuen lähtivät jatkamaan matkaa kohta meidän saavuttuamme. Mietin, oliko heillä pesä saaren toisella puolella.

Laitettiin teltat pystyyn ja keiteltiin iltapala hienolla luonnonkivipöydällä. Tuuli oli edelleen kova, vaikka olimme tyvenen puolella. Onneksi olin ottanut lämmintä vaatetta mukaan. Kurahaalarit toimivat hyvänä tuulensuojana. Juteltiin ja syötiin. Äiti oli laittanut evääksi vesimelonia, jonka sain kätkettyä yöksi kivipöydän alle suojaan linnulta ja muurahaisilta. Ilta muutti maiseman upean siniseksi. Oli hieno tunnelma. Seikkailu oli alkanut.

Päivä 2

Kaitasaari – Mäntyluoto – Paavalinsaari, 25 km

Nukuin vähän levottomasti. Niin kai aina ensimmäisenä yönä. Teltta tuntui pieneltä. Mietin, miten tässä mahtuu olemaan seuraavat kaksi viikkoa. Ajattelin myös niitä kurkia. Kuvittelin, että ne tulevat yöllä pitkine jalkoineen ja nokkineen häätämään minut pois heidän mailtaan.

Aamu oli pilvinen. Onneksi kumpikaan meistä ei varsinaisesti ollut aamuihminen. Oltiin illalla puhuttu, että molemmille sopisi paremmin kiireettömät aamut. Sovittiin, että heräillään rauhassa ja pyritään lähtemään liikkeelle siinä yhdentoista maissa. Huomasi kyllä, että rutiinit vielä puuttuivat ja kaikkeen meni aikaa. Mikä aamiaistarvike oli missäkin ja missä järjestyksessä mikäkin kannatti pakata? Miten makuualustan saisi kätevimmin suojapussiin? Jäikö jotain?

Päästiin liikkeelle suunnilleen aikataulussa. Tuuli oli selvästi laantunut eilisestä. Vähän ennen yhtä pilvilautta väistyi ja aurinko pääsi esiin. Täydellinen kesäpäivä. Linnansaaren kansallispuisto oli parhaimmillaan. Sininen taivas, vihreät saaret. Mietin, miten kansallismaisemalta tämä näyttikään. Ja sitähän se onkin. Ihan syystä.

Ruokatauko pidettiin Mäntyluodolla. Saattoi olla, että norppa kävi pyörähtämässä rannan tuntumassa. Veden pinta väreili siihen tyyliin, että se tuskin oli mikään kalakaan. Harmillisesti, mikä nyt olikaan, ei näyttäytynyt enempää. Juteltiin isommalla veneellä paikalle tulleiden kanssa. Heille paikka oli tuttu. Kapteeni otti ruokalevon riippukeinussa. Minä kävin uimassa ja kiertelin vähän saarta. Todella hieno paikka suojaisalla rannalla. Tänne tulisi mielellään uudestaan.

Jatkettiin matkaa aurinkoisessa ja tyynessä säässä. Nähtiin valkokylki, luultavasti Puijo, matkalla Linnansaaresta Porosalmelle. Juuri kun pääsin sanomasta, että nyt saisi tulla niitä norppia näkyviin, niin alle puolen tunnin kuluttua nähtiin kuin nähtiinkin yksi kauempana selällä puljailemassa. Se oli luultavasti kalastamassa. Olipa hienoa! Nähtiin myös neljä kalasääksen pesää ja ainakin seitsemän sääkseä. Näiden ihmeiden keskellä, pienten saarten katveissa, soudettiin kohti illan päämäärää, Paavanlinsaarta. Tuntui hyvältä. Haukivesi on hieno järvi.

Paavalinsaaressa oli kaksi melojaa. Kysyttiin, mahdutaanko samalle saarelle, ja he toivottivat meidät iloisin mielin tervetulleiksi. Teltan pystytys sujui jo edellisiltaa näppärämmin ja iltapalaa syödessä oli hyvä vaihtaa päivän kuulumiset. Ilta-aurinko oli upea. Se värjäsi kaiken punaiseksi. Saaren reunalta löytyi upea jyrkkä rinne. Jyrkkyydestään huolimatta siinä kasvoi mäntyjä ja paksu sammalpeite. Katselin sieltä auringonlaskua. Tuntui kuin olisi paratiisissa.

Päivä 3

Paavalinsaari – Vuorikiukas – Vuorisaari, 18 km

Yöllä nukutti hyvin. Iltauinti vei pois kaikki kutinat ja rauhattomuudet. Syötiin aamiaista melojien kanssa ja he antoivat meille tosi ystävällisesti muutamia ylimääräisiä ruokatarvikkeita ja juomavettä. Toivotettiin molemmin puolin hyvää loppumatkaa. Kohtaaminen oli mukava.

Soutu jatkui tällä kertaa tuulisessa säässä. Vastatuuli oli kova ja soutu raskasta. Minulla puutui vasemman käden sormet ja se teki soutamisesta aika ajoin hankalaa. Välillä noustiin maihin vähän jaloittelemaan ja lepuuttamaan käsiä. Taas huomasi, miksi hyvät naposteltavat pienillekin tauoille olivat niin tärkeitä. Nälkäisenä ja ilman energiaa tätä ei jaksaisi millään. Eikä ilman saarten tyvenissä pidettyjä taukoja.

Rantauduttiin Vuorikiukas-nimiseen saareen. Jos tuuli jatkuisi kovana, jäätäisiin yöksi. Mutta jos se näyttäisi illaksi tyyntyvän, jatkettaisiin lähemmäs Varkautta. Syötiin, levättiin ja minä kävin tutkimassa saarta. Tälläkin saarella oli upeat kalliot sekä rannassa että vähän etäämpänä saaren toisella reunustalla. Siellä kalliot olivat suorastaan jylhät. Rantakallioilla lekotteli kerällä myös rantakäärme. Väistin sen kuitenkin kauempaa, jos se sattuisikin olemaan rantakäärmeeksi naamioitunut kyy. Oli mikä tahansa, se sai jatkaa lekotteluaan rauhassa.

Tuuli tyyntyi ja päätettiin vielä seitsemältä illalla jatkaa matkaa. Hyvä, että jatkettiin, sillä nähtiin toinenkin norppa! Sekin oli sen verran kaukana sukeltelemassa, ettei siitäkään saanut kuvaa. Mutta norppa mikä norppa! Minun toiveeni tälle matkalle toteutui nyt jo toistamiseen. Olin etukäteen kovasti toivonut, että norppa tulisi meitä tervehtimään. Näihin tunnelmiin jätettiin Linnansaaren kansallispuisto taaksemme.

Kolmen kansallispuistossa vietetyn päivän jälkeen oli hassua palata tiiviin asutuksen pariin ja nähdä rannat täynnä mökkejä. Yöpaikaksi löydettiin Varkauden eteläpuolelta pieni Vuorisaari. Rannat olivat kivikkoiset, mutta saatiin kuin saatiinkin vene vedettyä rantaan kivien päälle. Pystytin teltan kallion reunalle. Aivan vieressä kulki syväväylää pitkin alus puulastissa. Oli jotenkin upeaa. Ja taas auringonlasku värjäsi taivaan kirkkaan punaiseksi ja violetiksi. Kovasta vastatuulesta huolimatta päästiin kuitenkin etenemään melko hyvä matka. Seuraavana päivänä ohitettaisiin Varkaus.

Päivä 4

Vuorisaari – Taipaleen kanava – Timonvuori, 24 km

Heräsin hyvin nukutun yön jälkeen täydelliseen aamuun. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja tuuli oli kevyt. Aamiainen omalla pikkusaarella oli idyllinen.

Hyvillä mielin jatkettiin matkaa. Mieli oli vieläkin kansallispuistossa ja mökki toisensa perään tuntui edelleen erikoiselta. Meille vilkutettiin rannalta. Sitten ohitettiin Akonniemen satama ja oltiinkin yhtäkkiä jo lähes Varkauden keskustassa. Aivan pienen hetken päästä tulimme Taipaleen kanavalle. Päästiin kokemaan tämän reissun ensimmäinen ja suurin sulutus erään purjeveneen kyljessä. Sulussa oli useita meitä isompia veneitä ja veden pinnan korkeuden muutos tuntui valtavalta. Ihmisiä oli kanavan reunoilla katsomassa ja vilkuttamassa. Se tuntui mukavalta.

Kanavan jälkeen rantauduttiin kanavaravintolaan syömään ja lepäilemään. Pääsin myös lataamaan varavirtaa. Puhelin kulutti jatkuvasti paljon akkua. Oli hauska olla ihmisten ilmoilla. Syötiin hyvin ja jälkkäriksi otettiin jätskiä. Käytiin kanavamuseolla kävelemässä. Sielläkin olisi ollut kahvila ja lapsille kaikkea hauskaa.

Matka jatkui tehtaan piippujen ohi harmaahaikaran katsellessa meidän menoa pieneltä luodolta. Varkaus näyttää vesiltä päin tosi viihtyisältä kaupungilta. Kapteeni oli käynyt auton kanssa etukäteen selvittämässä, että meidän pitäisi mahtua kulkemaan Haisevan kautta, toiselta puolelta Konnansaloa, mistä varsinainen laivaväylä kulkee. Tästä reitistä vasta muodostuikin seikkailu! Pussilanjoen rannassa molemmin puolin oli tosi sympaattisia taloja. Reitti oli kapea ja soudettiin lähes talojen pihalla. Yhdessä pihassa oli lapsia leikkimässä. He vastasivat tervehdykseen vähän hämmentyneinä, kun soudimme ohi. Pussilanjoen ylittävän sillan siltarumpu oli juuri sen verran suuri, että siitä mahtui soutuveneellä alitse. Ihan niin kuin kapteeni oli tarkistanutkin.

Sillan toisella puolella oleva Kaunisranta oli todella nimensä veroinen. Rakennukset sen rannoilla olivat todella kauniita. Ehkä ne olivat vanhoja tehtaan johtajien kesäasuntoja. Pienessä saaressa keskellä Haisevaa oli vähän surullinen romahtanut mökki. Vähän myöhemmin toisessa pienessä saaressa oli puolestaan selvästi asuttu, lähes koko saaren kokoinen mökki. Seikkailureittimme huipentui Annelin kanavaan, kapeaan väylään, jota pitkin liu’uimme Timonselän puolelle kapteenin toimiessa gondolieerina. Olipa hieno pala Varkautta!

Yöpaikaksi oltiin katsottu lähistöltä Timonvuori. Sieltä löytyikin sopivat kalliot meidän leirillemme. Rannat olivat sen verran liukkaat, että molemmat molskahdettiin illan mittaan järveen. Ei se kuitenkaan haitannut. Uinti ja iltapala auringossa olivat ihania. Juuri parempaa päivää ei olisi voinut olla.

Päivä 5

Timonvuori – Leppävirta – Konnus – Kaunissaari, 28 km

Aamu oli kiva ja päästiin jatkamaan matkaa myötätuulessa! Täällä vedet olivat ihan normaalikorkeudella, vaikka kesä oli ollut kuiva. Varkaudessa tehtävä säännöstely vaikuttaa näemmä niin paljon, ettei veden pinta täällä juurikaan laske. Muualla vedet ovat olleet tänä kesänä hyvin matalalla. Matka taittui niin nopeasti, että tuntui, että ihan hujauksessa Leppävirran kirkon torni alkoi häämöttää horisontissa. Aivan pian oltiinkin jo melkein kylällä. Hienoja taloja ja mökkejä väylän varrella. Leppävirrastakin paljastui minulle aivan uusi puoli.

Jätettiin vene vähän sopimattomaan paikkaan satamaan. Vierasvenepaikat olivat kaikki ainoastaan Unnukan puolella. Meille siellä poikkeaminen olisi kuitenkin tehnyt turhan lenkin, joten mahdollisimman kapoisasti koitettiin jättää veneemme rannalle. Käveltiin kylälle. Kaikkialla oli hiljaista. Taloja ja tontteja myytävänä, eikä juuri ristin sielua missään. Vähän surkeaa. Elettiin kuitenkin kesän parasta sesonkia.

Valittiin kylän kahdesta pizzeriasta toinen. Sain taas ladata varavirtaa. Se oli kilttiä. Pizzakin maistui hyvin. Jälkkäriksi käytiin jätskillä ja sain strösseleitä kaupan päälle. Myyjä oli oikein myyntituulella ja olisi tarjonnut jätskipassiakin. Käytiin vielä kaupassa täydentämässä ruokavarastot ja suunnattiin takaisin satamaan. Kaupassa sentään oli väkeä.

Vene löytyi paikaltaan rannasta ja matka jatkui myötätuulessa. Edettiin, vaikkei oltaisi soudettukaan. Saavutettiin reissun toinen sulku, Konnuksen kanava. Sulku tuntui vähän turhalta. Veden pinnan korkeus ei vaikuttanut muuttuvan juuri lainkaan. Ehkä sen kannatti kuitenkin olla olemassa. Kanavalla oli ravintola ja sinne suuntasimme. Konnustupa oli todella viihtyisä ja syötiin tosi maittavat muikut. Ja jätski tietysti jälkkäriksi. Kylläpä kelpasi. Tänne tulisi mielellään uudestaankin. Lämmin suositus paikalle!

Vatsat pullollaan jatkettiin vielä soutua. Kanavan yläpuolella oli tukkilauttoja odottamassa kuljetusta. Hienoja olivat. Ihmeteltiin linjamerkkiin tehtyä isoa risupesää. Mikähän lintu sen oli rakentanut? Tähdättiin yöksi Kaunissaareen, koska voiko saari olla pettymys, jos sen nimi on Kaunissaari? No, ehkä nimi ei ollut kaikista kuvaavin. Ehkä somat pikkusaaret hieman aiemmin olisivat olleet kauniimmat. Löydettiin kuitenkin Kaunissaaren päästä hienot sileät kalliot ja sopivat telttapaikat. Päästiin taas uimaankin. Hyvin edetty päivä.

Päivä 6

Kaunissaari – Puutossalmi – Honkasaari – Ritoniemi, 30 km

Havahduin kapteenin kolisteluun. Hän halusi lähteä ajoissa liikkeelle. Eilisen kauppapäivän ansiosta aamiaiseksi oli tarjolla tuoreita mansikoita. Sileällä kalliolla istuskellessa aamiainen maittoikin makoisasti. Aamuyöstä heräillessäni olin kuunnellut, että ihan kuin jokin hiirulainen rapistelisi teltan päädyssä. Telttaa purkaessa löytyneet pienet jätökset telttakankaalla todistivat vierailijan käynnin todeksi.

Päästiin jatkamaan matkaa mukavan poutaisessa säässä. Koirus ylitettiin joutuisasti. Ihmettelin mökkien pihassa seisovia autoja. Miten saareen oli päässyt autolla? Kävi kuitenkin ilmi, että saareksi kuvittelemani ranta oli maantieyhteydessä Paukarlahteen. Alettiin olla hämmentävän lähellä Kuopiota.

Sotkanselkä oli iso samoin kuin siellä oleva aallokko. Onneksemme tuuli oli meille myötäinen. Vesiliikennettä oli toistaiseksi ollut todella vähän. Täälläkin törmättiin ainoastaan yhteen kalastajaan ja isoon puulastissa olevaan laivaan. Huvialuksia ei oikeastaan ole näkynyt. Käytiin jaloittelemassa aivan paratiisisaaria muistuttavilla luodoilla Iso-Mustista vähän etelään. Tänne voisi joskus tulla retkelle Kuopiosta. Todella hieno paikka keskellä selkää.

Sitten Vehkasaaren takaa tuli esiin Puutossalmen lossi! Vasta tästä pari viikkoa sitten mentiin siskon kanssa ohi, kun kierrettiin pyörillä Kallavettä. Pysähdyttiin kahvilaan herkuttelemaan. Suolaisena oli tarjolla Hanna Partasen lihapiirakkaa. Otin lihapiirakan nakilla, jotta maksimoisin ruoasta saatavat energiat. Ja jälkkäriksi berliininmunkin. Kylläpä oli kuopiolainen olo näillä herkuilla. Vähän juhlavakin. Puijon tornikin näkyi, eli tässähän oltiin käytännössä kotona.

Matka jatkui tummenevassa säässä. Minulla ei riittänyt energiaa lihapiirakan ja munkin voimalla edellisen päivän pitkän soudun jälkeen. Piti saada parempaa ruokaa. Katsottiin, että Honkasaaressa olisi nuotiopaikka ja suunnattiin sinne. Hyvä, että suunnattiinkin, sillä 10 minuuttia sen jälkeen, kun päästiin rantaan, alkoi sataa. Saaren nuotiopaikka ei ollut kummoinen, mutta sain kuitenkin trangialla vedet lämmitettyä ja valmisruokapussin tekeytymään. Sitten ukkonen iski kohdalle ja alkoi sataa aivan kaatamalla. Järvellä kaikki oli aivan harmaata. Ukkosta oli kuitenkin mukava katsella männyn juurella ja lusikoida samalla ruokaa suuhun. Onneksi on hyvät sadevarusteet.

Sade meni melko nopeasti ohi. Kuivateltiin itseämme ja venettä ja kapteenikin lämmitti ruuan. Jatkettiin matkaa pilvitaiteen keskellä. Kuopiossa järven toisella laidalla ukkosti ja valtavien pilvien reunat muodostivat taivaalle upeita kuvioita. Sateen uhka väijyi yllä, mutta matkanteko sujui joutuisasti. Kerran noustiin hetkeksi maihin, kun näytti siltä, että taas ukkostaa. Vältyttiin kuitenkin kastumiselta.

Sitten koitti matkan yksi kohokohdista. Saavutimme retkemme pohjoisimman pisteen, Ritoniemen kärjen. Kylläpä meitä hymyilytti. Näin nopeasti oltiin päästy matkan puoliväliin. Kaikki oli sujunut tähän mennessä todella hyvin. Hyvä me!

Leiriydyttiin Ritoniemeen täksi yöksi ja seuraavaksi päiväksi pitämään myrskyä ja viettämään samalla lepopäivää. Kastuttiin vähän, mutta saatiin sadekatos viriteltyä ja teltat kasattua. Kyllä täällä sadetta pitelisi. Iltauinnin jälkeen kävin hyvillä mielin unille. Huomenna voisi nukkua vaikka koko päivän.

Päivä 7

Lepopäivä

Lepopäivä. Kerettiin tehdä aamutoimet ja syödä aamupala juuri ennen kuin myrsky nousi. Sitten alkoi kunnon mayhem. Onneksi meillä oli katos. Makoilin jonkin aikaa katoksen alla kurahaalarit jalassa ja sadetakki päällä katselemassa myrskyä. Sitten siirryin telttaan makoilemaan. Teltassakin pauhasi ja kangas heittelehti, mutta oli sentään kuivaa.

Makoiltuani muutaman tunnin tulin ulos laittamaan ruokaa. Nyt oli aikaa haudutella. Onneksi ei oltu järvellä. Tuuli oli todella kova. Onneksi meillä oli iso katos, jonka alla pystyi kokkaamaan. Olisi aika kurja seistä tällaisella säällä sateessa sekoittelemassa trangiaa. Kiittelin taas itseäni siitä, että olin varautunut lämpimin vaattein. Lähes talvivaatteissa pysyi lämpimänä. Pipo ja kaulahuivi eivät olleet ollenkaan liikaa.

Siirryin takaisin telttaan makoilemaan. Satoi ja tuuli niin kovasti, ettei oikein huvittanut olla ulkona. Tulipahan ainakin levättyä.

Illaksi herkesi satamasta. Kävelin Ritoniemen kärkeen. Siellä oli kaunista! Tuuli oli edelleen kova ja aallot suuret. Kärjessäkin olisi ollut hieno majapaikka pidellä myrskyä. Tein myös pidemmän kävelyn Ritonimen alueella ja kävin tutkimassa paikkoja tarkemmin. Paikka oli varmasti joskus ollut hieno. Hiekkaranta oli todella suuri ja mäntykangas kutsuva. Mutta lomakylän jäänteet ja purettujen rakennusten kivijalat tekivät paikasta aavemaisen. Perustuksista pystyi päättelemään, mitä rakennuksia missäkin on ollut: tuolla saunat ja suihkut, tuolla mökkirivistö ja tuossa lipputankojen edessä päärakennus. Lasten leikkipaikasta oli jäljellä metallinen keinu. Kuopiosta risteilleet laivat olivat kiinnittyneet nyt puoliksi romahtaneeseen laituriin. Alueelle johtaneen portin luona oli vanhoja lomakylän kylttejä, kasa vessanpönttöjä ja muuta roinaa. Yksi sammaloitunut kenkä. Alueen valaisinpylväät olivat edelleen pystyssä muistuttamassa elämän ajoista.

Tunsin oloni surkeaksi. Olin odottanut Ritoniemeä, sillä olin kuullut sen olevan upea paikka. Savon Riviera. Ehkä se joskus olikin ollut. Nyt minulle tuli vain surullinen olo. Rantavesi oli täynnä myrskyn pohjasta nostattamaa mustaa kaislasilppua. Ei täällä olisi edes hyvä uida. Löysin aaltojen rannalle heittämän järvisimpukan. Se oli vielä elossa. Heitin sen takaisin järveen ja toivoin sen selviytyvän. Se sai minut vähän paremmalle mielelle.

Ilta-aurinko oli kaunis tultuaan esiin. Onneksi huomenna päästäisiin jatkamaan matkaa.

Päivä 8

Ritoniemi – Vehmersalmi – Mänty-Kukkari – Pöksä, 24 km

Päivä valkeni aurinkoisena. Purettiin leiri ja päästiin liikkeelle melko myöhään. Olimme ajatelleet pääsevämme etenemään myötätuulessa, mutta ihan niin ei kuitenkaan näyttänyt käyneen sääennusteesta huolimatta. Vastatuuli ei ollut kova, mutta kuitenkin napakka. Joutuisi sittenkin vähän soutamaan, että pääsisi Vehmersalmelle. Alitettiin Vehmersalmen silta. Tästä olin monesti mennyt yli, viimeksi vajaa pari viikkoa sitten pyörällä Kallavettä kiertäessä, mutta nyt ensimmäistä kertaa ali. Hassua, että nyt tästä soutureissusta oli tullut totta. Silloin se tuntui vielä niin kaukaiselta.

Jätettiin vene rantaan ja suunnattiin Millibaariin pizzalle. Sen verran reissun aikana oli tullut syötyä kyläbaarien mättöruokia, että pizza ei enää tuntunut juhlalta. Konnuksen muikut olivat olleet iloinen poikkeus ruokatarjontaan. Hyvin se pizza sitten kuitenkin upposi. Palan painikkeeksi lähdettiin käymään kylällä kaupassa. Osuuspankin ikkunan kuvissa hymyili tuttuja kasvoja ja muistelin viettäneeni kerran karaokeiltaa paikallisessa kuppilassa.

Ruoka- ja vesivarannot täytettyämme jatkettiin matkaa kohti Suvasvettä. Huomattiin, että täällä vesi oli tosiaan paljon matalammalla kuin Varkauden pohjoispuolella. Laitureiden portaat olivat kokonaan kuivilla. Täälläkin näkyi olevan hieno vanha kesähuvila laiturille rakennettuine hyppytorneineen, ehkä jonkun Kuopiolaisen hienostoperheen kesänviettopaikka.

Soudettiin pari tuntia ja pysähdyttiin Mänty-Kukkarille ennen Suvasveden ylitystä. Pidettäisiin tässä ainakin evästauko, katsottaisiin myöhemmin, päästäisiinkö vielä yli vai jäätäisiinkö yöksi. Tuulen pitäisi kuitenkin ensin vähän tyyntyä. Kukkarinselän ylitys olisi noin kuusi kilometriä ja kovalla tuulella liian vaarallista. Meillä kävi tuuri, ettei tuuli puhaltanut siltä suunnalta, missä Suvasveden pituus on 12 kilometriä. Syötiin ja lepäiltiin pari tuntia. Tuuli vaikutti hieman tyyntyneen, joten päätettiin jatkaa Kukkarinselän yli. Seuraavana päivänä tuuli olisi kovempi jo heti aamusta alkaen, joten olisi järkevämpi yrittää nyt yli.

Yllätettiin vähän itsemmekin ja päästiin Suvasveden toiselle puolelle vain tunnissa! Aallokko oli välillä melkoista ja pari kertaa aalto löi veneen laidan yli. Siitäkin huolimatta oltiin varsin nopeita. Onneksi lähdettiin nyt. Kovemmalla tuulella ylitys olisi ollut vaikea. Suvasvedellä on Suomen kolmanneksi syvin kohta, 89,6 metriä. Jostain siitä tultiin yli. Siksi aallotkin pääsivät nousemaan niin korkeiksi, kun veden syvyys on niin suuri.

Aurinko alkoi painua kohti horisonttia ja päätettiin jäädä heti selän toiselle puolelle Pöksään yöksi. Se osoittautui hyväksi valinnaksi. Kalliot olivat aivan upeat ja auringonlasku Suvasveden taa vielä upeampi. Taivas värjääntyi violetiksi, vaaleanpunaiseksi ja oranssiksi. Tunnelma oli hyvä hienon suorituksen jälkeen ja ilta oli todella hieno.

Päivä 9

Pöksä – Halmesaari/Liinasaari luoto – Karvio, 29 km

Kaunis, mutta kylmä aamu. Yöllä oli ollut kai noin 11 astetta lämmintä. Kalliolla, jota olin ajatellut täydelliseksi aamupalapaikaksi, oli niin kylmä, että jouduin luopumaan aikeistani ja siirtymään suojaisampaan paikkaan varvikkoon kapteenin viereen. Ilman talvikamppeita ei olisi taaskaan pärjännyt.

Päästiin matkaan. Tästä alkaisi matkan kaunein osuus, Heinäveden reitti. Kalliot olivat jo alussa upeita. Yksi lohkareinen ranta oli täynnä moderneja kalliomaalauksia. Yksi jos toinen oli käynyt ikuistamassa oman ja jotkut myös rakkaansa nimen kalliolohkareeseen. Ehkäpä historiallisetkin kalliomaalaukset ovat olleet aikansa graffiteja.

Takaamme alkoi lähestyä iso matkustajalaiva kovaa vauhtia. Pian ymmärsimme, että sehän on tietenkin s/s Heinävesi risteilyllään Kuopiosta Savonlinnaan! Mikä tuuri, että näkisimme sen ohittavan meidät! Emme olleet ainoita, jotka odottivat sen näkemistä. Samaan kohtaan, mutta väylän toiselle puolelle tuli toinenkin laiva ja jäi meidän laillamme odottamaan Heinäveden ohitusta. Kun Heinävesi tuli, vilkutimme hurjasti! Toinen laiva töräytti sille ja se töräytti takaisin! Olipa hieno kohtaaminen! Tämä oli yksi reissun hienoimmista kokemuksista.

Onnellisina jatkoimme matkaa ja poikkesimme hetken matkan päästä väylältä. Kallioiset maisemat olivat näkemisen arvoisia, mutta tuuli pääsi pakkautumaan kapeikoihin ja vastatuuli oli todella kova. Soutaminen kävi työstä. Pidettiin taukoa pienellä luodolla Halmesaaren ja Liinasaaren välissä. Syötiin ja nukahdettiin hetkeksi molemmat niille sijoilleen. Nyt oli raskasta.

Jatkettiin, pysähdyttiin välillä tyhjentämään ja tankkaamaan. Kylmä tuuli kävi selkään ja tarttui airoihin. Pintaa pitkin kulkevat puhurit tekivät soutamisesta todella raskasta, kun airoja piti työntää vetovaiheen jälkeen normaalin vapauttamisen sijaan. Päätettiin, että soudettaisiin ainakin Varisveden pohjoispäähän. Sinne päästiinkin ja pienen pohdinnan jälkeen päätettiin yhteistuumin jatkaa vielä Karvioon. Päivästä tulisi pitkä, mutta päästäisiin leirintäalueelle ja syömään kunnon ruokaa. Meillä oli kapteenin kanssa samanlainen mielenlaatu. Kumpikaan meistä ei oikein malttanut jäädä matkalle.

Varisveden ylitys sujui odotettua paremmin. Tuuli ei selällä ollut oikeastaan yhtä paha kuin pakkautuneena kapeisiin salmiin. Kylmä tuuli kuitenkin oli. Tänään oli ensimmäistä kertaa olo, että oikeasti väsytti. Nähtiin joutsenperhe ja neljä poikasta. Ennen Karvion kanavaa väylä muuttui todella kapeaksi. Tällä reitillä täytyisi olla aika tarkkana isomman aluksen kanssa. Se on varmasti tämän reitin hienoimpia puolia. Virta kävi sen verran kovana, että se heilutteli merimerkkejä. Jotenkin tunnelma muuttui vähän jännittäväksi. Matkan kolmas sulku päästiin menemään keskenämme ilman muita veneitä.

Rantauduttiin leirintäalueen mutaiseen rantaan. Kävi ilmi, että leirintäalueelta ei enää saa lainkaan ruokaa, mutta sillan toisella puolella olevat Neste ja K-kauppa olisivat vielä parikymmentä minuuttia auki. Syömään emme kerkeäisi, mutta kauppaan ehtisimme juuri. Leirintäalueen mukava pitäjä lupasi varata meille mökkejä, sillä välin kun kiiruhtaisimme kauppaan. Majoituimme molemmat mökkeihimme ja kapteeni sai jopa aluksemme parkkeerattua mökkien edustalle. Mökki oli ihan sympaattinen ja sisälsi kaiken tarvittavan. Mikro-ateriakin oli tämän päiväisen soudun jälkeen erittäin maittava. Ja miten käsittämättömän ihanaa olikaan käydä suihkussa ensimmäistä kertaa puoleentoista viikkoon. Lämmin vesi ja puhdas olo suihkun jälkeen tuntui taivaalliselta.

Oli ihanaa levittää tavaransa, pukea ja riisua pystyssä ja päästä oikeaan sänkyyn nukkumaan. Karvioon asti soutaminen ja mökin vuokraaminen olivat täydellisiä ajatuksia.

Päivä 10

Karvio – Syrjäsaari – Martinsaari, 14 km

Nukuin todella hyvin. Olin keksinyt illalla virittää päiväpeitot ikkunoihin lisäverhoiksi, niin aamun sarastuskaan ei haitannut unta, vaan mökki pysyi mukavan hämäränä. Aamiaisella edellisenä päivänä ostettu jugurtti maistui taivaalliselta. Miten hyvältä jugurtti pystyikään maistumaan, kun sitä ei ollut syönyt lähes kahteen viikkoon.

Aamu oli harmaan sateinen. Nukuttiin pitkään ja pakattiin vene. Kapteeni taisi nukkua melkein kellon ympäri. Ensimmäinen stoppi oli virran toisella puolella, kun suuntasimme Nesteelle lounaalle. Ai että miten kunnon ruoka maistuikaan hyvältä. Syömisen iloa hieman valjusti takaraivoon hiipivä päänsärky. Olin ehkä hieman nestehukassa. Vaikka join kuinka paljon, kaikki tuntui menevän vain suoraan läpi.

Käytiin vielä kaupassa ja otettiin virrasta lähtövauhdit. Kaunista oli edelleen, vaikka päivä olikin harmaa. Soudettiin kohti Kermajärveä, mutta nyt tuntui todella tahmealta. Selkä oli kipeä. Edellisen päivän kylmä tuuli oli ilmeisesti ottanut lihaksiin. Sääkään ei suoranaisesti nostanut tunnelmaa. Sataa tihuutti ja kaikki tuntui olevan märkää. Pidettiin jaloittelutauko Syrjäsaaressa. Hieno paikka, kallioilta näkyi Kermajärven toisella laidalla oleva Heinäveden kirkonkylä. Näyttävä maisema.

Sade värjäsi horisontin harmaan eri sävyihin, kun soudettiin Kermanselän yli. Aika yksin sai keskellä olla, vaikka tuntuihan se myös juhlavalta olla siellä keskellä selkää. Hienoa hetkeä vähän varjosti väsymys. Nyt ensimmäistä kertaa tuntui, etten oikeastaan jaksaisi enää. Selkään sattui ja päätä särki. Oli todella väsynyt olo. Onneksi ei sentään ollut vastatuulta.

Pysähdyttiin Martinsaareen, joka oli ilmeisesti pursiseuran ylläpitämä paikka. Olipa hienosti laitettu paikka ja mikä sadepäivänä olisikaan enemmän tervetullut kuin laavu! Saimme kaikki tavaramme sen sisään ja tuulikin kävi sopivasti selän puolelta, joten oli melkein kuin sisätiloissa olisi ruokaillut. Kahden ihmisen ja trangian lämpö lämmitti laavun sisältä mukavaksi. Nukahdin penkille. Päätettiin jäädä yöksi. Tämä päivä oli vaikea minulle.

Päivä 11

Martinsaari – Kermankeidas – Wirranviemää – Pilpan kämppä, 16 km

Yö oli aika kylmä. Nukuin kaulahuivi kaulassa. Lisäksi maa vähän vietti pääpuolelle, joten heräsin makuupussimyttynä teltan pääpuolelta. Silti oli hyvin nukkunut ja levännyt olo. Aurinkokin paistoi, vaikka vähän viileää olikin.

Syötiin aamiainen laavussa ja ihmeteltiin laiturille jätettyä veisteltyä kalikkaa. Jäljitettiin kaatunut puu, josta kalikka oli lähtöisin, ja veistopaikkakin, mutta käyttötarkoitusta ei sille keksitty. Puiseksi viilariksi vähän pieni, tuskin hengenpelastajan työkalukaan, jolla voisi kalauttaa pelastettavan tajuttomaksi. Jätettiin se niille sijoilleen.

Matka jatkui kauniiden maalaismaisemien läpi. Väylän varrella oli heti muutama kaunis vanha maatila. Ja sitten heti Kerman sulku. Tämä oli jo reissun neljäs sulku ja sujui rutiinilla. Tosin mielipiteeni on, että itsepalvelusulkujen ohjetauluja olisi varaa parantaa. Valomerkinnöistä on tehty turhan hankalasti tulkittavat. Käytännössä sulun käyttö on kuitenkin helppoa. Sulkuun saa ajaa, kun portit aukeavat ja valo on vihreä. Samalla lailla sulusta poistuessa. Kun taas valo on punainen ja portit kiinni, ei sulkuun pääse eikä sieltä poiskaan. Silloin kannattaa pysytellä loitolla porteista ja odottaa vuoroaan.

Kanavan vieressä oli soma vanha, mutta selvästi remontoitu kananvanvartijan tupa. Toisella puolella Kerman tanssilava. Tuolla on joskus oltu juhannustansseissa. Pysähdyttiin Kerman keitaalle syömään ja olipa onni, että pysähdyttiin! Paikka oli niin kauniisti laitettu ja pidetty. Pihalla oli kukkaistutuksia ja sisällä taidetta. Kaikki niin somasti aseteltu. Tilattiin muikut ja minä sain ostettua aamiaissämpylöitä mukaan. Olin laskenut vähän väärin leipien menekin. Minun olisi pitänyt ostaa Karviosta lisää leipää. Onneksi tilanne kuitenkin korjaantui näin. Muikut olivat todella maukkaita. Paikan isäntä tuli jututtamaan meitä ja juttua riittikin. Mukava mies. Kertoi paikan olevan myynnissä. Emäntä tarjosi minulle kääretorttupalasen. Täällä majoittuisi mielellään. Hinnatkin olivat todella edulliset. Harmi, ettei tästä tiedetty edellisenä päivänä. Olisi muuten tultu tänne yöksi ja aamiaiselle. Saunaankin olisi varmasti päästy. Tämä paikka pitää muistaa!

Mahat pullollaan ja mieli iloisena lähdettiin jatkamaan matkaa. Otettiin taas kosken alta lähtövauhdit. Aivan pian tulimme Vihovuonteen kanavalle. Nyt sulkuja riitti. Kyllä ne silti juhlavilta jotenkin tuntui. Mietittiin, mahtaakohan Taipaleelta sulkuja ohjaava sulkumestari muistaa meidät ja seurata meidän matkaamme. Seuraavana Vääräkoski. Tässä kanavassa ei ollut sulkua, mutta ajolupa piti silti pyytää kanavan kapeuden vuoksi. Tiiraparat olivat tehneet pesänsä juuri sille laiturinpätkälle, mistä narua vetämällä käydään pyytämässä ajolupa. Pieni tiiran poikanen oli aivan myyryläisenä betonilaiturin päällä ja vanhemmat lentelivät hädissään ympärillä. Heillä oli varmaan ollut stressaava kesä. Vääräkoski osoittautuikin aika pitkäksi ja voimakasvirtaiseksi. Nyt ymmärsin, miksi isä sanoi Heinäveden reitin olevan raskas soutaa vastavirtaan. Tällaisissa paikoissa saisi soutaa ihan tosissaan, että pääsisi eteenpäin, jos olisi menossa ylävirtaan.

Väylä jatkui kapeana ja melko sokkeloisena. Rannoilla oli somia mökkejä ja kauniita kallioita. Sitten yhtäkkiä edestämme kuului töräys! Käännyimme katsomaan ja huomasimme s/s Heinäveden tulevan kapeikoissa suoraan meitä kohti. Soudimme äkkiä väylältä sivuun ja jäimme odottamaan sen ohitusta. Kokemus oli todella upea, kun Heinävesi tuli esiin pienen niemen takaa ja pyyhälsi ohitsemme. Vilkutimme hurjasti ja matkustajat kannella vilkuttivat meille takaisin. Tämä oli vielä hienompi kokemus kuin ensimmäinen kohtaamisemme. Nyt näimme laivan paljon lähempää.

Jälleen hymyssä suin jatkoimme matkaa ja kuulimme, kun Heinävesi töräytti tullessaan Vihovuonteen ja Kerman kanaviin. Olimme kapteenin kanssa todella vaikuttuneita tästä kohtaamisesta. Sitten huomasimme eräällä laiturilla jäätelömerkin ja tajusimme Wirranviemään olevan toiminnassa. Päätimme pysähtyä kahville.

Talon väki, erityisesti talon emäntä, oli juttelevaista sorttia ja söimme paikalla jätskit, joimme kahvit, ostimme munkit mukaan ja kuuntelimme loputtomat määrät kertomuksia. Kuulimme Wirranviemään vaiheista, tulipalosta, työuupumuksesta, tyttären työharjoittelusta ja uudelleen avauksesta, maiseman pilanneesta naapurista ja ilmiannosta. Haukuimme Järvisydämen mainoskampanjaa ja kehuimme Enonkosken ilmapiiriä. ”Suomen Monacon”, kuten emäntä paikkakuntaa nimitti. Meille olisi varmaan kerrottu tarinoita vaikka koko ilta, mutta lähdimme jatkamaan soutuamme, jotta kerkeäisimme illaksi lämmittämään saunan. Myös tähän paikkaan haluaisin palata vielä joskus. Väki oli todella sydämellistä.

Sitten yhtäkkiä maisemat muuttuivat tutuiksi. Ohitimme Havukan ja Mirkan saaren, vaikka minun olikin vaikea ensin tunnistaa niitä väärästä suunnasta lähestyttäessä. Tästä jatkaisimme Pilpan kämpälle. Tätä väliä olin soutanut lukuisia kertoja. Oltiin äitin mailla. Ukki oli rakennuttanut kämpän tänne. Hienon paikan olikin valinnut.

Kämpässä kaikki vaikutti olevan entisellään. Äiti oli kutonut uuden hienon maton lattialle. Syötiin. Kerman keitaan sämpylät ja Wirranviemään munkit maistuivat mahtavilta. Laitoin saunaan tulet ja kannoin vedet. Kapteeni oli nyt vieraana, vaikka halusikin nukkua teltassa. Saunottiin vuorollaan ja pesin saunomisen lomassa vähän pyykkiäkin. Olo oli putipuhdas saunan jälkeen. Tätä oli odotettu monta päivää. Ilta meni nopeasti. Oli ihanaa päästä nukkumaan kämppään.

Päivä 12

Pilpan kämppä – Säynämö – Pieni Heposaari – Jänissalo, 31 km

Nukuin hyvin, vaikka yöunet jäivätkin vähän lyhyiksi. Pyrittiin lähtemään ajoissa liikkeelle, koska meillä olisi pitkä päivä luvassa. Kotiin olisi vielä noin 60 kilometriä ja yritettäisiin tänään päästä niin lähelle Haukivettä kuin mahdollista. Laitoin paikat kuntoon ja lähdettiin soutamaan.

Ensimmäisenä etappina oli Pilpan kanava. Sulkuportit näyttivät jotenkin uudistetuilta. Ehkä ne olivatkin. Otettiin jo perinteeksi muodostuneet vauhdit kosken alta ja päästiin Koloveden kansallispuistoon. Heinäveden reitin upeat maisemat jatkuivat. Vilkuteltiin kalliomaalauksille ja läheisille mökeille. Kolovettä perustettaessa mökit rajattiin kansallispuiston ulkopuolelle toisin kuin Linnansaaressa, jossa mökkitontit joko lunastettiin valtiolle tai niille annettiin määräaikainen käyttöoikeus. Linnansaaressa mökkejä ei kuitenkaan saanut kunnostaa ja määräajan päätyttyä ne tuli purkaa. Tämä aiheutti ymmärrettävästi närää paikallisten keskuudessa. Ehkä täällä Kolovedellä asiat osattiin hoitaa paremmin.

Jatkettiin vastatuuleen, kuinkas muutenkaan. Nyt alkoi tuntua, että aina oli vastatuuli. Törmättiin vanhempaan saksalaiseen pariskuntaan. He olivat melomassa lähelle Oravia ja lopulta suuntaamassa Liperiin asti. Ilmeisesti he olivat olleet näillä seuduilla aiemminkin. Mentiin useasti toistemme ohi. Tultiin jo melkein tutuiksi.

Pidettiin lounastaukoa Säynämössä. Iloinen naishenkilö tuli toivottamaan meidät tervetulleiksi ja kertoi, että voisi laittaa meille kahvin tippumaan, mikäli meille maistuisi. Myös pullia voisi ostaa kahviosta. Hän neuvoi, missä voisimme lämmittää ruokamme ja missä saisimme täytettyä vesivarastomme. Kiitimme ja lupasimme tulla jälkiruualle, kunhan olisimme syöneet. Kasasimme trangiamme melko tuulisen rannan nuotiopaikalle. Kapteeni totesi, että jos tie sydämeen kerran käy ruuan kautta, niin tässä olisi kaksi melko helppoa nakkia tarjolla. Kieltämättä melko yksinkertaisilla eväillä mentiin.

Syötyämme lähdimme kahvioon jälkiruualle. Uuden maksupäätteen käyttö osoittautui paikalla olleille vapaaehtoisille melko haastavaksi. Koska virhenäppäilyä, ylimääräistä ”kahvia ja pullaa”, ei saatu peruttua, selvitettiin tilanne lopulta niin, että minä otin ylimääräisen pullan mukaan. Hirmu ystävällisesti se pakattiin uudelleen suljettavaan pussiin serviettien kera. Opimme siis, että kaikkeen löytyy aina ratkaisu!

Meille kehuttiin paikan kappelia. Siellä oleva alttaritaulu olisi kuulemma Suomen kaunein, joten ennen lähtöä kävimme vielä sitä katsomassa. Paikka olikin todella hieno. Alttaritauluna toimi koko seinän levyinen ikkuna, josta aukeni maisema mäntyjen ohi järvelle. Kokonaisuudessaan Säynämö oli jotenkin symppis paikka, vaikka aika uskonnollinen olikin.

Jatkettiin vastatuuleen, pidettiin jaloittelutauko, jatkettiin taas, kunnes alkoi yhtäkkiä sataa. Soudettiin maihin, kun ilmeni sateen olevan ukkoskuuro. Suojauduttiin puiden alle ja katseltiin, kun Karjalankoski ajoi ohi. Ehkä se oli tulossa Savonlinnasta. Sade vetäytyi ja teki mennessään sateenkaaren. Nautin suklaapatukan.

Ukkoskuurossa oli se hyvä puoli, että se vei tuulen mennessään. Pääsimme jatkamaan tyynelle Joutenvedelle. Jätimme laivaväylän ja suuntasimme saarten välistä pikkuhiljaa kohti Hapolahden kanavaa. Oli todella kaunista ja upeaa. Järvi oli peilityyni. Tummat pilvet pilkottivat saarten välistä ja tekivät maisemasta juhlavan. 

Oli jo ilta, mutta koska pyrittiin pääsemään mahdollisimman pitkälle, pysähdyttiin vielä pitämään ruokataukoa. Soudettiin Simosselän yli ja rantauduttiin Pienelle Heposaarelle. Olipa hauska paikka! Joku kävi täällä ahkeraan. Saarella oli polkuja, nikkaroituja istuimia ja verkonkuivatustelineitä. Päivän toinen ateria maittoi makoisasti samoin kuin jälkiruuaksi nauttimani Säynämön korvapuusti. Aurinkokin pilkahteli näkyviin. Lähtiessä huomasin saaren toisella puolella jonkin puljaavan pinnan alla. Olikohan sekin norppa?

Jatkettiin vielä eteenpäin. Täällä oli kyllä upeita paikkoja. Pieniä kallioisia saaria ja niemen kärkiä toinen toisensa perään. Vähän kuin Linnansaaressa, mutta pienemmässä mittakaavassa. Ei ihme, että norpat viihtyivät myös täällä. Minä viihdyin samoissa maisemissa.

Kello alkoi olla jo yli puoli kymmenen, ja leiripaikka viimeiseksi yöksi olisi hyvä löytää. Ohitimme idyllisen saarirykelmän ja ajattelimme jäädä siihen. Vedettyämme veneen maihin huomasimme vastapäisellä saarella samaisen saksalaisen pariskunnan, jonka kanssa olimme vuorotellen ohitelleet toisiamme aiemmin päivällä. Harmillisesti huomasimme myös, että valitsemallamme saarella oli jo joku. Kallion takaa pilkotti teltta. Sekä minussa että kapteenissa nousi suomalaisuus esiin ja päätimme jatkaa matkaa. Saksalaiset viittoivat meitä tulemaan heidän saarelleen, mutta me viittelöimme jatkavamme eteenpäin.

Uusi ukkospilvi vaikutti nousevan saaren takaa ja leiripaikka piti löytää nopeasti, jotta saisimme teltat kuivana pystyyn, jos alkaisi sataa. Yritimme lähelle Pienen Jänissalon eteläpäätyä, mutta siellä oli tehty hakkuita. Hakkuuperkeiden päälle ei voisi laittaa telttaa. Jonnekin piti kuitenkin päästä, ja vastapäisessä Jänissalossa vaikutti olevan jonkinlainen kallio. Kallio ei ollut ihmeellinen, mutta siihen saisi juuri kaksi telttaa pystyyn. Maisema järvelle oli ihan mukiinmenevä, mutta takana saarella oli valtava pusikko ja siitä johtuen myös valtava määrä hyttysiä. Vähän harmitti, että kaikkien näiden upeiden saarten keskellä päädyimme viimeiseksi yöksi tällaiseen pusikkoon. Ei sitä sadettakaan tullut. No. Kaikelle ei aina saa täydellistä loppua. Nukkumaan piti kuitenkin päästä, jotta jaksaisimme viimeisen rutistuksen.

Päivä 13

Jänissalo – Haponlahden kanava – Haukiniemen kärki – Joutsenmäen laivalaituri, 25 km

Herättiin viimeiselle aamiaiselle. Aamiaisen kruunasi soitto 2 vuotta täyttävälle tädin rakkaimmalle päivänsankarille. Vaikka yhteys oli välillä heikko, oli puhelu reissun tärkein.

Pakattiin teltat ja varusteet veneeseen viimeisen kerran. Nämä hommat sujuivat jo aika rutiinilla. Sitten lähdettiin. Vastatuuli oli kova, mutta pääsimme melko hyvin saarten suojissa etenemään. Joutenvesi oli kyllä hieno. Paljon pieniä saaria ja lahdelmia. Soutuveneen hyvänä puolena on se, että sillä pääsee sellaisiinkin kivikkoisiin paikkoihin, mihin moottorilla ei olisi menemistä. Aikamoisten kivikkojen yli mentiinkin.

Tultiin Virranniemen ja Mustikkasaaren välistä pienestä kapeikosta ja kylläpä tuuli pääsikin puhaltamaan. Täytyi kiskoa kaikin voimin. Ymmärsin, että päivästä tulisi vaikea. Jatkuvasti piti pysähtyä tankkaamaan. Nälkä oli kova jo pian aamiaisen jälkeen. Pääsimme päivän ensimmäiselle etapille eli Haponlahden kanavalle. Nousimme vähän jaloittelemaan ja keräämään voimia. Etelästä puhaltava tuuli voisi pakkautua kanavaan pahasti. Kanava oli pitkä, eikä siinä pääsisi suojaan. Ei auttanut kuin yrittää.

Soutu sujui yllättävän hyvin. Etenimme hitaasti, mutta tasaisesti. Tuuli oli puuskissa kova, mutta soudettavissa. Palkitsimme itsemme ruokatauolla kanavan toisen pään veneluiskalla. Nautin pussiruokaa ja Kerman keitaan sämpylää pelastusliivi pyllyn alla pehmukkeena. Tästä alkaisi varsinainen koitos. Haukiveden yli pitäisi päästä etelään, suoraan sinne, mistä tuuli puhalsi. Sovimme, että yrittäisimme edetä Hannonniemen ja Haukiniemen suojissa ja sitten yli kohti Seurasaarta. Sitten olisimme selvillä vesillä.

Lähdettiin. Lammassaaren takana tuuli oli todella kova. Se pääsi puhaltamaan koko Haukiveden yli 12 kilometrin matkan. Niin pitkällä matkalla aallokko pääsi kasvamaan suureksi. Vene tippui välillä aaltojen väliin ja vauhti pysähtyi kokonaan. Aallot löivät reunan yli ja airot haroivat tyhjää veneen keikkuessa. Kyllä jo vähän mietitytti, pitäisikö meidän kääntyä takaisin.

Etenimme todella hitaasti. Noin 2 km tunnissa. Pääsimme kuitenkin ensin Haukisaaren suojaan ja lopulta Hannonniemen kärkeen. Kapteeni oli selvästi väsynyt. Hän tarkkaili tuuliennustetta, eikä se näyttänyt hyvältä. Jatkettiin kuitenkin Haukiniemen kärkeen. Se olisi kaukaisin piste, johon pääsisimme edes hieman mantereen suojassa. Siellä voisimme odottaa, että tuuli hieman tyyntyisi. Voisimme myös tarkkailla tilannetta selän puolella.

Raskaan soudun jälkeen rantauduimme Haukiniemeen suojan puolelle ja kävelimme rantakivikkoa pitkin katsomaan tuulta. Vaatteet vain lepattivat tuulessa. Meidän täytyisi toivoa tuulen tyyntymistä. Emme pystyisi soutamaan tuolla. Rukkasluodolla tuulen nopeudeksi ilmoitettiin 8 m/s ja puuskissa 12 m/s. Ennuste oli luvannut tuulen vielä vähän voimistuvan, kunnes parin tunnin kuluttua se hieman tyyntyisi. Ei auttanut kuin odottaa.

Kasasimme trangiat ja aloimme kokata. Ainakin olisi aikaa haudutella. Tosin kapteenin ruuat alkoivat olla vähissä. Tarjosin omiani, mutta ruokarajoitteiden takia minun ruokani eivät oikein sopineet kapteenille. Onneksi jäljellä oli vielä jotain. Rantakivikolla maisemat olivat idylliset. Tuuli pauhasi niemen toisella puolella. Kulutin aikaa kävelemällä rantaa pitkin edestakaisin ja ihmettelemällä luonnon ihmeitä.

Puoli kahdeksan aikaan lähdimme viimein jatkamaan matkaa. Tuuli oli tyyntynyt, mutta oli edelleen kova. Niemen takaa lähteminen oli pahinta. Tuntui, ettemme edenneet mihinkään. Aallot löivät kovaa laitoihin. Suunnitelmamme oli päästä Uottoluotojen suojaan ja siitä Läpisyöstöön ja edelleen kohti Seurasaarta.

Vähän omaksi yllätykseksemme pääsimme Uottoluodoille jo puolessa tunnissa. Nousimme maihin ja kävimme katsomassa tuulta kallion huipulla. Olipa hieno paikka. Täällä varmasti muutkin savolaiset olivat uotelleet tuulen tyyntymistä. Läpisyöstöön ei olisi enää mahdoton matka. Ei mennytkään kuin toinen puolituntinen ja saavutimme senkin. Nyt alkoi selvästi helpottaa. Tämäkin näytti jännältä saarelta. Olisipa hienoa tulla tutkimaan tätä joskus tarkemmin.

Me selvisimme! Soudimme suuren ja pienen Vehkosaaren välistä kalasääksien ohi. Nyt maisemat olivat tuttuja. Tuossa oli Seurasaari, edessä siinsi Pirttisaari. Pysähdyimme Pirttisaaren päähän pienelle luodolle ”pikkusaarelle” kuten meidän perheessä sitä kutsuttiin. Soitin äidille, että tulisi meitä laivarantaan vastaan. Olisimme kohta kotona. Lintupesue teki näytösmäisen ohiuinnin ja auringon viimeiset säteet pilkahtivat pilven takaa. Oli juhlava tunnelma, kun lähdimme soutamaan viimeistä pätkää.

Juhlava tunnelma vähän rikkoutui, kun kapsahdimme karille Pirttisaaren päässä Vartiaisen Timon mökin kohdalla. En muistanut ollenkaan, että tässä oli laakea kallio veden alla. Nyt vedet olivat niin matalalla, että jäimme pohjasta kiinni. Saimme kiikutella venettä hyvän tovin, ennen kuin saimme sen irti. Ei onneksi tarvinnut lähtä uimasille venettä irrottamaan.

Hirvisaaren päässä merimerkin kohdalla ympyrä sulkeutui. Nyt olimme soutaneet täyden lenkin Soisalon ympäri. Tästä suuntasimme kaksi viikkoa aiemmin kohti Hevossaloa ja Kaitasaarta. Nyt matkamme päättyisi Joutsenmäen laivalaiturille, missä äiti oli meitä vastassa vilkuttamassa! Puoli yhdentoista aikaan illalla olimme perillä. Päivä oli pitkä. Olimme aamulla kymmenen aikaan lähteneet liikkeelle. Kovasta tuulesta huolimatta kuitenkin selvisimme. Ketolaisen vene toi meidät perille.

Olipa unohtumaton reissu. Urakkamme tuli hienosti päätökseen. Hyvä me!

Huomioita ja vinkkejä

Olin ajatellut pakatessani, että minulle ei ainakaan tulisi matkan aikana kylmä eikä nälkä. Se piti. Tämä(kin) reissu todisti, että vaikka matkustaisi heinäkuussa, Suomen olosuhteissa retkeillessä mukaan kannattaa varata talvivarusteet. Pipo, pari huivia ja villapaitaa ei ollut lainkaan liioittelua. Sadehaalarit suojasivat hyvin sekä sateelta että kylmältä. Silloin kun sataa ja tuulee, on todella kylmä, vaikka olisi kesä. Tarkkana sai olla myös tavaroiden kuivana pysymisen kanssa. Harva kankainen ”sateenpitävä” tuote tosiasiassa on sateenpitävä, vaan päästää kastuttuaan kosteuden lävitseen. Makuupussi ja ainakin osa vaatteista kannattaa pakata useampaan vedenpitävään pakkaukseen, jotta ne varmasti pysyvät kuivina myös silloin, kun vettä tulee kaatamalla.

Oli myös todella hyvä, että kapteenilla oli mukana sadekatos. Kun sataa paljon, pakolliset toimet, kuten ruuan laittaminen ja syöminen sateessa, ovat aika tympeitä. Sadevaatteista huolimatta kaikki on märkää eikä suojaan pääse kuin telttaan. Teltassa ei kuitenkaan voi kokata. Kannattaa myös varautua siihen, että pystyy istumaan jossain kuivassa, vaikka maa olisi märkä. Kapteenilla oli retkituoli, minulla sadehaalarit. Ehkä seuraavalle retkelle otan mukaan myös jonkin muun alusen tai istuimen.

Ruokaa minulla oli jatkuvasti vähintään pari päivää yli tarpeen. Kuivamuonat olin ostanut etukäteen. Motonetin retkiruuat osoittautuivat varsin hyviksi. Olin ajatellut, että voin ostaa matkan varrelle osuvilta paikkakunnilta lisää valmisruokia, mutta sille ei lopulta ollut tarvetta. Pääsimme syömään niin monissa ravintoloissa, että lämpimiin ruokiin minun ei tarvinnut hankkia täydennystä. Oli kuitenkin hyvä, että olin loppuun asti varautunut ylimääräisillä ruuilla. Oli hyvin lähellä, että olisimme joutuneet jäämään vielä yhdeksi yöksi. Tuuli oli viimeisenä päivänä niin kova. Minulla olisi riittänyt ruokaa hyvin vielä päiväksi-pariksi.

Pidin myös jatkuvasti naposteltavaa helposti saatavilla. Söin lähes joka pysähdyksellä jotain. Kuivattuja hedelmiä, erilaisia pähkinöitä, kuivalihaa, karkkia, geelejä. Mitä tahansa mistä sai energiaa. Missään vaiheessa ei pitäisi päästää energioita kokonaan loppumaan. Kun pysähdyimme kahviloissa tai ravintoloissa, otimme molemmat aina jälkiruuaksi jäätelön tai pari. Saatoin syödä päivässä useamman munkin, jäätelön ja reippaan määrän erilaisia naposteltavia oikean ruuan lisäksi. Energiankulutus oli niin suurta.

Pärjäsin lopulta koko reissun vesijohtovedellä. Minulla oli useampi juomapullo mukana, joita täytin aina pysähtyessämme sellaisessa paikassa, jossa vettä oli saatavilla. Osittain mukana oli myös tuuria. Ilman ystävällisiä melojia Linnansaaressa olisi minunkin pitänyt turvautua suodatettuun järviveteen. Kapteenilla oli keraaminen suodatin, jolla järvivettä sai puhdistettua. Jälkikäteen mietittynä pienehkö viiden litran juoma-astia ja pari juomapulloa olisivat ehkä olleet kätevimmät ratkaisut. Vähän isompi astia olisi ollut helppo täyttää maissa ja siitä puolestaan helppo täydentää juomapulloja niiden vajettua. Suodatin tai muu vedenpuhdistaja kannattaa silti olla ainakin varalta mukana.

Kapteeni ilmoitti jo hyvissä ajoin ennen matkaa, että molemmilla tulisi olla kokonaan omat ruuat. Tämä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Suosittelen omia ruokia ja ruuanlaittovälineitä myös silloin, kun ruokavaliot ovat yhteneväiset. Kun on nälkä ja väsyttää, on todella raskasta ruveta käymään keskustelua siitä, minkälainen nälkätilanne kenelläkin on ja mitä ruokaa milloinkin laitetaan.

Näiden vinkkien myötä haluan toivottaa kaikille lukijoille retkeilyn riemua! Mieli pysyy iloisena, kun ei palella eikä ole nälkä. Niin meilläkin pysyi. Veneretkeilyssä on se hyvä puoli, että mukaan voi ottaa vähän ylimääräistäkin vaatetta ja ruokaa ja varmistaa näin kaikkien pysymisen tyytyväisinä. Aina kannattaa myös pysähtyä jäätelölle, jos siihen vain tarjoutuu tilaisuus.

---

---

Kapteenin (Pekan) mietteitä

Soisalon kiertäminen on ollut useamman vuoden suunnitelmissa, odottanut sopivaa keulasoutajaa. Keväällä näin naapurissa Mirkan ja ihan huvikseni heitin ajatuksen Mirkalle Soisalon kiertämisestä soutamalla ja Mirkka innostui. Onneksi.

Eka iltana Kaitasaaressa ajattelin että jos oisin lähtenyt yksin niin olisin kääntynyt takaisin sen verran kova vastatuuli oli. Pariairoilla vastatuuli ei tunnu niin pahalta kuin yksinään, varsinkin kun on hyvä ja vahva keulasoutaja.

Etukäteen reittiä tutkiessa selvisi että voitaisiin käydä kaupassa monta kertaa retken aikana mikä helpotti ruokien varaamisessa. Ruokailupaikkoja oli matkan varrella useita mikä oli harvinaista luksusta minun retkilläni, ilmeisisti ikä tuo mukavuudenhalua retkillekin.

Etukäteen laskin että kierros kestää noin 10 päivää jos myötätuulet on suotuisat, ei olleet. Vastatuulta oli enemmän kuin myötäistä. Koko kierros kesti 13 päivää joista yksi päivä oli lepopäivä. Etukäteen suunniteltu 20 kilometriä/päivä toteutui paremmin eli 21,3 km/pv. Hyvän ja vahvan keulasoutajan ansiosta.

Minulle viimeisen päivän vastatuuli osuus oli vähän liikaa, olisi ollut parempi mennä Oravin kaupan kautta, tankata ruokaa ja levätä kunnolla. Mutta koti häämötti niin lähellä joten päätettiin jatkaa matkaa suorinta reittiä. Energiat rupesi loppumaan, Mirkan antama geeli auttoi pahimman yli. Olisi pitänyt ostaa Karvion kaupasta enempi ruokaa, tuli arviointi virhe. Soutaminen on raskaampaa kuin melominen ja se myös vaatii enempi energiaa eli ruokaa pitää varata enempi. Oppia ikä kaikki.