Viikko Lumivaaran saaristossa

Teksti: Toimi Kojo               Kuvat: Maarit Sihvonen ja Pekka Pouhula
Teksti on julkaistu Jaakkiman Sanomissa  05/2017

05.07.2017
Sattumien kautta sain onnen olla mukana pienessä viiden henkilön ryhmässä, joka halusi kuvata Venus-laivan reitin Lahdenpohjasta Kesvalahdelle Lumivaaran saaristossa DVD-tallennetta varten. Tukikohtana oli Harvion Annilahden uudessa lomakylässä oleva kuuden hengen lattianariseva mökki, ei käyty yöllä vessassa toisilta tietämättä. Mökistä löytyi myös suomalaisella kiukaalla varustettu sauna, jossa lämpöä riitti.

Annilahdella saunan jälkeen.                                        Kuva: Maarit Sihvonen

Ensitapaaminen meillä oli Tohmajärvellä, jonne kokoonnuimme kukin tahoiltamme. (Kärpäsensaaren Kipon) Pekka ja Maarit Sihvonen Kotkasta kaksi kajakkia auton katolla, Jukka Sihvonen, Pekan veli, Turun yliopiston elokuvatieteen professori autollaan Turusta. Pekka Pouhula Rantasalmelta kajakki auton katolla ja tervavene peräkärryssä.

Toimi, Pekka P. ja Jukka soutuveneellä Osippalan salmessa.                                           Kuva: Maarit Sihvonen

Itse osallistuin vanhalla viisiheppasella Honda-perämoottorilla, joka kiukutteli käynnistettäessä kuin sota-aikainen naapurin lämminverinen sotasaalishevonen. Palveli sitten kun saatiin käyntiin.

Toimi vetelee Hondaa käyntiin.                                          Kuva: Pekka Pouhula

 

Meitä lumivaaralaisia on siis kylvetty ympäri Suomea – itse nousin Pekan kyytiin kotikaupungistani Savonlinnasta. Heti tavattuamme olimme kun vanhat tutut, kuin olisimme kasvaneet yhdessä. Yhteistä meillä oli rakkaus Karjalaan, Laatokkaan, entisiin isien ja esi-isiemme kotikunnaisiin, Laatokan vesiin, sen saariin, salmiin, kalliorantoihin, ruohikkopoukamiin ja hiekkarantoihin, sekä minullekin tuttuihin lapsuudenajan kotimaisemiin. Olinhan poikasena soudellut kauppamatkoja Sulasalmelle ja jatkosodan aikana hakenut useita kertoja norppaöljyä Kalksalon kalastajilta lamppuöljyksi korttiannosten loputtua, sekä myllyreissun Miesniemeen Mustalammen myllyyn. Olin lisäksi kulkenut Venus-laivalla Kesvalahdelta Lahdenpohjan kauppalaan ja takaisin.

Ensimmäisen päivän kuvaukset veivät meidät Harvion linnavuorelle, jonne kiipesimme paikoin neliveto päällä. Sieltä, vanhalta vartiopaikalta, oli kopterikameralla hyvä ottaa maisemakuvia ja kuvata Venus-laivan reittiä Lahdenpohjasta Kesvalahdelle. Näillä monilla linnavuorilla ovat esi-isämme vartioineet ja sieltä käsin varoittaneet kylien asukkaita ensin novgorolaisten ja myöhemmin venäläisten hyökkäyksiltä saaristojen ja rannikon kyliin.

Jukka kuvaa kopterikameralla ja Pekka seuraa katseella.                                          Kuva: Pekka Pouhula

Muistui tässä mieleeni Lumivaaran Ihalasta kotoisin olleen Yrjö Varosen tarina Kojo-nimen synnystä. Ulkosaaristoon oli asetettu mies vartioimaan vesiltä tulevia vihollisveneitä. Nähdessään veneiden lähestyvän, tuli hänen rytmikkäällä, kovalla huudolla ”KO-JO-KO-JO-KO…” varoitukseksi saarissa ja rannikolla asuville. Saariston jyrkät kalliorannat kaikuivat, ja ääni kuului aina viidentoista kilometrin päähän. Tästäkö lienen minäkin sukunimeni saanut.

Toinen hänen tarinansa oli Kalksalon nimen synnystä. Saarta, joka oli säästynyt tulipaloilta ja kasvoi sankkaa metsää, nimitettiin saloksi, ja kun tähän saloon oli asettunut asumaan seppä, joka takoi rautaa pitkät päivät ja tyynet illat, kaikui kalke pitkälle. Tästä saarelle nimi: Kalksalo.

Jatkoimme etelään kolmella kajakilla ja yhdellä veneellä Jukan kuvatessa, ja poikkesimme matkan varrella olleisiin laivalaituripaikkoihin. Hatturansalmen jälkeen, selän taas avautuessa, oikealla näkyi ryhmä luotoja. Sittaluoto, siinäpä sopiva kahvittelupaikka. Siinä kahvitellessa pohdimme, että mistä luodolle tällainen nimi. Olisiko siitä, kun Suur-Jaakkiman aikoihin kuljettiin suurilla kirkkoveneillä Lahdenpohjaan, Jaakkiman kirkkoon. Olisiko näillä matkoilla ollut aihetta poiketa Sittaluodolla.

Jukka ja Toimi Sittaluodolla                                                         Kuva: Maarit Sihvonen

Kesvalahden kylällä oli siihen aikaan veneenrakentajia, jotka rakensivat kirkkoveneitä. Suurin vene oli nimeltään ”Joensuu”. Siinä oli kymmenen airoparia ja kaksi purjetta. Mukaan mahtui 70–80 henkilöä. Kesvalahtelaiset rakensivat vielä toisenkin suuren kirkkoveneen, johon mahtui kymmenen henkilöä vähemmän. Näillä veneillä rannikkojen ja saariston väki tekivät kirkko- ja kauppamatkoja Lahdenpohjaan.

Kumolassa, Kojoinlahden suulla nousimme vanhalla laituripaikalla maihin ja kävimme kurkistamassa Kalevi Rapon rakentaman kesämökin pihaan, onko ketään paikalla. Mökki oli tyhjä, mutta näytti asutulta. Rantaan laskeuduttuamme tuli venäläinen moottorivene rantaan ja siitä nousi kolmihenkinen perhe. Sanoivat viettävänsä lomaa tässä mökissä. Pyysivät ystävällisesti meitä mökille, mutta me jatkoimme matkaa Kuhkaan Mutjulammelle, jossa on ollut yksi laivareitin laituripaikoista. Mutjulampi on Kuhkaansaaren luoteisosassa oleva lampi, johon johtaa kapea salmi. Laivalaituri oli lammen perällä ja laiturille tuli tie saaren itä- ja länsipäästä. Laiturin paaluja oli nähtävissä vielä järven pohjassa.

Kipon Pekka, Pekka P. ja Toimi perämoottorin pikakorjaus hommissa.   Kuva: Maarit Sihvonen

Joitakin kalamiesten veneitä liikuskeli siellä täällä – heinäkuun alkupuoli oli vielä varsin rauhallista saaristossa. Kaikki kauniit niemennokat, jotka ovat elokuussa miehitetyt, olivat tyhjinä. Jatkoimme matkaa etelään, tulimme Seitsalmelle, jossa oli vielä suomalaisten aikaiset betoniset laivaväylän merkit paikallaan, kallioihin maalatut merkit olivat haihtuneet. Jatkoimme Sulasalmelle. Osuuskaupan paikalle oli rakennettu kaksi isoa huvilaa. Hieman Kesvalahdelle päin Kalksalon puolelle oli rakenteilla lomakylä.

Nyt oli edessämme Kesvalahti, minun kotilahteni. Käydessäni yhdeksänkymmentä- ja kaksituhattaluvulla Kesvalahdella omalla veneelläni olin yöpynyt kuudesti Honkasaaressa, joka näyttää olevan venäläistenkin suosiossa leiripaikkana.

Nousimme maihin Honkasaareen. Leirintäpaikka oli siistiytynyt sitten viimekäynnin. Ei ollut pulloja ja säilykepurkkeja maastossa, niin kuin aiemmilla matkoilla. Porukka totesi paikan sopivaksi yöpymispaikaksi. Teltat pystyyn, ja kuvaukset jatkuivat Kesvaslahden perukoille veneellä.

Aamu usvaa Kesvalahdella.                                      Kuva: Pekka Pouhula

Nousimme Särinniemen rantakallioille, paikalle jossa oli ollut laivalinjan päätelaituri. Tässä Venus-laiva yöpyi ja lähti aamulla kohti Lahdenpohjaa. Laiturista, jonka jääkärit uusivat vuonna 1943, ei ollut jäljellä enää mitään merkkejä. Paalut, jotka oli nostettu rannalle jo aikaisempina vuosina, oli viety pois. Nousimme veneeseen ja soutelimme kolmesataa metriä lahden eteläpuolelle. Nousimme kotipaikkani venerantaan, jossa oli aiemmin ollut laivalaituri.

Toimi kotirannassaan kuvattavana. Jukka kuvaajana.                                              Kuva: Pekka Pouhula

Kiipesimme rinnettä ylös pihatantereelle. Metsä oli vallannut peltoja, niin kuin joka puolella. Uutta oli metsäiseen rinteeseen betonirautatolpilla ja muovinauhalla merkitty neliö. Oliko se rakennuspaikaksi tarkoitettu, sitä voi vain arvailla. Piha oli pitkän heinikon valtaama ja kivinavetan seinätkin näyttivät entistä matalammilta. Takaisin veneeseen ja suunta Saikkosen ennen omistamaan Honkasaareen.

Muistelimme vanhoja aikoja, juhannusta 1938, jolloin Kuntsinrannan nuoret järjestivät juhannustanssit Honkasaaren sileällä rantakalliolla. Musiikkina jylläsi kaksi mandoliinia, joita soittivat Saikkosen veljekset. Toisen mandoliinin he lainasivat isä Viljamilta ja toinen oli heidän omansa. Me alaikäiset saimme tyytyä vain kuuntelemaan vastarannalta, Leppäniemen laiturilta. Kipon Pekka ja Maarit pistivät valssiksi sileällä rantakalliolla. Nyt vain oli minun mandoliinini jäänyt kotiin Savonlinnaan.

Ilta aurinko Honkasaaresta katsottuna.                          Kuva: Pekka Pouhula

Seuraavana aamuna nautittuamme aamiaisen suuntasimme veneen ja kajakkien keulat kohti Kuhkaan Kärpäsensaarta, jossa on Kipon tila. Kaunista. Lumivaaran saaristoa hitaasti edeten lähestyimme Kipon rantaa. Jo veneestä näkyi kuinka oranssit, kookkaat liljat kurkottivat rantaa kohti ja toivottivat tulijat tervetulleeksi.

Kipossa lilja                                               Kuva: Maarit Sihvonen

Nousimme maihin ja talon kivijalalle, joka on mukavasti rannan tuntumassa. Pihapeltoa noustessamme ylettyi heinikko aina korviin saakka. Metsän reunassa oli hevoskierron kivetys, jolle Pekka nousi ja avasi Kipon perinneyhdistyksen vuosikokouksen 2017. Vuosikokous on tapana pitää tällä paikalla tai Sipronsaaren hevoskierrolla. Vierailevana osallistujana sain kunnian tulla valituksi Kipon perinneyhdistyksen jäseneksi. Tämä kaikki karjalaisella huumorilla höystettynä.

Hiljalleen palailimme takaisinpäin kohti Annilahtea. Nousimme vielä Seitsalmella maihin ruokailemaan. Seuraavaksi päiväksi oli luvassa sadetta, joten päätimme lähteä silloin Kumolaan Lumivaaran kirkonkelloa soittamaan, niin kuin jokaisella matkalla on tapana.

Toimi Lumivaaran kirkossa                                          Kuva: Maarit Sihvonen

Katselimme sankarihautojen ristien suoria rivejä ja luimme sankarien nimiä, paitsi niistä viidestä, joista nimet oli revitty pois. Vuonna 1990, kun kävin Lumivaarassa ensimmäisen kerran sodan jälkeen, kirkko oli viljavarastona, ovet lukittuna. Vartijamummo istui kirkon portailla ja päästi meidät ystävällisesti sisään. Kahlasimme alttarille ja lauloimme suvivirren. Silloin oli kirkko vielä hyvässä kunnossa, molemmat kellot paikallaan, ja tornissa ollut kullattu risti oli vinossa, katkenneen vaijerin roikkuessa rististä. Sankarihautausmaasta ei näkynyt merkkiäkään. Paikalla kasvoi korkea risukko. Risukon keskeltä löytyi kaksi venäläistä hautaa muovikukkineen.

Lumivaaran kirkon sankarihautuumaa                                                                         Kuva: Maarit Sihvonen

Muistelin sodanajan kahta sankarihautausta, joissa olin mukana, sekä joulukirkkokäyntiä, jolloin kirkko ei vielä ollut kunnostettu ja palvelut pidettiin pihassa olleessa seurakuntatalossa. Kirkolta suuntasimme auton nokan kohti Jaakkiman Pajasyrjän kylää, jossa oli ollut Pouhulan Pekan vanhempien kotitila. Paluumatkalla täytimme vesipullomme isosta tienvarsilähteestä, joka oli vielä venäläistenkin käytössä.

Pajasyrjä sateisena heinäkuun päivänä.                                            Kuva: Pekka Pouhula

Viimeinen yö lomakylän mökissä, aamulla Lahdenpohjaan ja Sorolansalmelle viimeisiä kuvauksia tekemään. Vielä oli käytävä Honkasalossa, katsomassa Laatokan hienoimpia maisemia, Honkasalon kujasia.

Honkasalon kujasilla.                                                                    Kuva: Maarit Sihvonen

Retken viimeisen yön vietimme Sortavalassa, Winterin huvilan tontille rakennetussa uudessa hotellissa.

”Tällast tääl Karjalas on”, huudahti Kipon Pekka.

Kesvalahden kansakoulun pohjalta,

Toimi Kojo, Savonlinna

 

 

Traileri  DVD-elokuvaan ”Laivareitillä Lumivaaran saaristossa”

Video Honkasalosta

 

 

Kipon Pekka, Maarit, Pekka P, Toimi ja Jukka ryhmäkuvassa Honkasalon nokassa.                                          Kuva: Maarit Sihvonen

 

Kipon kukkaloistoa.                                     Kuva: Pekka Pouhula

 

Kesvalahden niittykukkia, tervakukkaa ym.                             Kuva: Pekka Pouhula

 

Maariankämmekkä                                               Kuva: Pekka Pouhula

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *