Laatokka mielessäin 1 ja 2

Teksti: Sirpa Suomalainen              Kuvat: Maarit Sihvonen, Pekka Pouhula ja Erkki Muukkonen

LAATOKKA MIELESSÄIN 1……

Kauan oli minussa itänyt ajatus päästä vielä kerran käymään isiemme ja äitiemme mailla Laatokan Kärpäsensaaressa.

Veljeni Pekka vaimoineen oli melonut kesäisin noita vesiä. Katsellessani upeita Maaritin ottamia maisemakuvia, tuli aina haikea huokaus. Oi miten hienoja upeita näkymiä, mitä mahtavia kallioita! Edellisestä käynnistäni oli kulunut jo 9 vuotta. Ja sitten repesi: Pekka ilmoitti, että hänellä on tiedossa oppaat, soutajat ja veneet.

Serkkuni Merja oli myös kaihonnut päästä vielä kerran Kippoon ja Lauksalmeen, isänsä entisille asuinsijoille.

Faktat: Vene oli moottorikäyttöinen, tosin pieni, mutta johon mahtui 4 henkilöä.Kuljettaja oli, tarvittiin kolme matkalaista. Teimme kyselyjä ja epäröintien jälkeen oli vastaus: ”Ei myö nyt taijeta lähtii ku ei tiijä, mitä tuo Putini oikein meinaa.” Merja, minä ja Jukka-veli rohkaistuimme ja sanoimme: ”Kyllä myö lähetää.”

18_moottorivene

Heinosten moottorivene lähtövalmiina. Laatokalla vesi oli reilusti alahaalla, ylettyi kuitenkin rantaan asti.

Viisumit hankittiin, muistilistat matkaa varten suunniteltiin, ja tavarat pakattiin Merjan autoon. Merja, kokenut retkeilijä tiesi tarkalleen, mitä ja kuinka paljon pitää ottaa mukaan. Teltta, makuupussit, alustat, ruokaa, juomaa ja retkimuonaa tarpeeksi, koska saarikauppoja ei sielläpäin ole liiemmin tarjolla.

Ajomatka oli pitkä, Merja ajoi satoja kilometrejä valittamatta, ja minä vain istuin vieressä suuta soittaen yrittäen olla myös jonkinlainen kartanlukija. Ennen Niiralan raja-asemaa oli matkaporukka koossa, ja ylitys toiseen valtioon sujui ongelmitta. Vihdoin pääsimme autoletkassa Vätikkään Heinosten mökille, josta oli tarkoitus lähteä pienellä paatilla kohti lähes tuntematonta.

10_Heinosen mökki

Heinosten venevaja, taustalla pilkistää mökin punainen nurkka.

Puuvenesoutajat Erkki ja Risto painelivat näkymättömiin joutuisasti, ja heitä seurasi pariskunta Pekka ja Maarit omilla kajakeillaan. Peränpitäjinä minä, Merja, Jukka ja Pouhulan Pekka kokeneena kipparina, johon me tietämättömät panimme toivomme päästä perille turvallisesti ja vaivattomasti.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Kojonsaaren hiekkarannalla. Etsimme omat telttapaikkamme.

22_kojonsaari

Kojonsaaren leiripaikka. Keskellä ruskea ”pakastin” arkku, Pekka P:n kehittämä kylmälaukku pitkille kesäretkille.

Rantasalmelaisten miesten mainion muikkukeiton ja tervetulojuomien jälkeen saimme nauttia täydenkuun lumosta. Kallion takaa nousi suuri oranssinen täysikuu, jota veli-Pekka tavoitteli syliinsä antaakseen kuun armaalleen kuitenkaan siinä onnistumatta.

25_pekka ja kuu

Pekka toimittamassa kuuta taivaalta armaalleen.

Jossain hämärän rajamailla alkoi kuulua venäjänkielistä molotusta. Hengitystä pidätellen kuuntelin, kun telttaamme kevyesti hipaistiin, ja ääni kuului jo ihan vierestä. Merja ilmeisesti oli hereillä ja ymmärsi puheen, kun napautti terävästi: ”njet.” Se riitti, askeleet veivät poispäin, sydän rauhoittui, votkakauppiaat luovuttivat.

Aamu hietikolla valkeni, ei ihan helteisenä, mutta me naiset päätimme mennä heti uimaan. Muutamat räpistelyt, hui miten kylmää, mutta nahkat kasteltiin. Sitten Pekka topakoitui miesten puolesta: ”Kyllähä myökii nyt uskallettaa, kerran naisetkii!” Pieni aamuverryttely rannalla kirvoitti kankeat jäsenemme pituushyppykisaan, jonka voittivat miehet Suomen urhokkaat.

30_pituushyppy

Leppoisan aamun kisailua Kojonsaaren hiekkarannalla.

Sitten veneet ja kajakit vesille ja suunta kohti Kärpäsensaarta. Minulla ei ollut aavistustakaan mistään suunnasta, mutta kipparilla oli kaikki hallussa, ja matka taittui sujuvasti eteenpäin. Maisemat olivat huikeita, pilvipoutaa, lukemattomien saarten lomitse ”kotia kohti”.

32_Tauko

Laatokka näytti parhaimmat puolensa. Tauko jollakin lukuisista kallioluodoista.

Kärpäsensaaren kallioiselle rannalle leiriydyimme ja laitoimme ruoan. Venesoutajilla tuntui olevan tärkein kapistus ihmeellinen valtava arkku, jota he kutsuivat pakastimeksi. Siellä säilyivät hyvin kylmänä muikut, voit, juustot, tyrnihillot ym. herkut, jotka pitävät miehet vesillä.

Sitten hevoskierrolle Kippoon kokoustamaan.

40_Kipon kokous

Kipon Perinneyhdistyksen vuoden 2015 virallinen kokouskuva.

Vähän sateli, ukkonenkin jyrähteli, mutta se ei menoa haitannut. Pekka-veli piti lyhyen puheen Kipon perinneyhdistyksen virallisessa kokouksessa, joka voidaan pitää vain hevoskierrolla. Melkoinen yllätys oli minulle syntymäpäiväonnittelut, kuohuvaa ja upea lahja, kuva isän kotipaikasta, joka joskus oli rannan tuntumassa.

45_sirpan lahja

Kippo. Sirpan, Pekan ja Jukan isän Olavin sekä Merjan äidin Katrin kotipaikka. Olavi ja Katri olivat sisaruksia.

Nyt me seisomassa mäen nyppylällä, hevosen työpaikalla. Mielettömän ihanaa ja uskomatonta. Sellast tääl Karjalas on.

Tunnelatausten ja kuohuvien herkistämä joukko marssii pitkässä heinikossa kohti rantaa. Hiljaisina, kyyneleisinä, liikuttuneina, että vielä pääsimme tänne.

46_Pekka ja sirpa

Sisarukset Pekka ja Sirpa kotikonnuilla.

Lähdemme Merjan kotiin Lauksalmeen. Pienen etsinnän jälkeen löytyy uskomattoman hyvin säilynyt maakellari ja ehjät lehmien juottokupit entisestä navetan pohjasta. Sielläkin pitää itkeä eikä se ole vaikeaakaan. Ihanaa kyynelehtiä näissä mielettömissä paikoissa onnen tunteiden laineiden lyödessä yli äyräiden.

Palaamme leiripaikalle, jossa oli jo kalaverkot laskettu ja iltanuotio sytytetty.

70_verkonlasku

Risto ja Erkki verkonlaskussa.

Sieltä löytyi eräs ihmeellisyys, saha polttopuiden tekoa varten. Sellainen saha, jossa oli pelkästään terä ja narut ja jota Merja-serkku käytteli tottuneesti nirhatessaan nuotiopuuta pienemmäksi. Kehui kylläkin, ettei hän ole tällaista ikinä ennen nähnytkään.

Aamulla teltasta kömpiessä näimme hauen ja ahvenet mahat auki retkottamassa nurmikolla. Kalamiesten paistamat suolalla, voilla ja ruohosipulilla höystetyt fileet maistuivat taivaallisilta. Täydellinen lopputulos, oli hyvää.

78_haukufile

Kuhkaan saaren Ryhmänlammelle pääsemme kipparin kera ihailemaan uskomattoman upeaa mäntymetsää. Täällä on erikoinen tunnelma: rauhallinen, hiljainen tuulenhyminä. Pitkiä, suoraselkäisiä, valtavia mäntyjä sadoittain, jotka kilpailevat valosta venyttäen runkojaan kohti aurinkoa ja taivasta. Jokunen lintu varoittelee lajitovereitaan, muuten vain äänessä hiljaa viriävä tuuli.

86_mäntymetsä

Matka jatkuu ja Läyleensalmen poukamassa pidetään evästauko. Heitämme haikeat hyvästit kippari-Pekalle ja toivotamme hänelle hyvää matkaa Rahmaan. Astumme moottoriin ja Jukka ottaa ohjat käsiinsä, Merja kartanlukijaksi, minä joutolaisena. Jukka kysyy: ”Mites nyt?” Pekka vastaa: ”No tuonne päin vaan, kyllä se Vätikkä sieltä löytyy”. Tuuli on navakoitunut, viilentynytkin, ja heti veneen irrottua rannasta joudumme ikävään ristiaallokkoon, joka keinuttaa ilkeästi. Kysäisen Jukalta: ”Ootko ennen ajanut tällaista venettä?” ”No, en ole”, vastaa Jukka. Matkalla ei mitään merimerkkejä, eväänä vain epämääräinen kartta vailla mitään nimiä. Merja tutkii karttaa, Jukka ruorissa on luottavaisen ja varman näköinen, niin kuin pitääkin olla. Nautitaan nyt maisemista, näistä ihanista Laatokan kallioista, lukemattomista luodoista ja saarista. Tuuli on navakkaa, joten takkia ja pipoa vaan päälle, nyt mennään.

Maisemat vaihtuvat, vai vaihtuvatko, lopulta kaikki näyttää samanlaiselta. Ollaankohan oikeassa suunnassa? Oikealla pitää pysyä eikä lähteä vasenta etsimään. Kyllä se Vätikkä ja Heinosen ranta sieltä löytyy. Sitten yhtäkkiä olemme paikassa, josta aukeaa rannaton selkä, ja yhä koveneva tuuli, jota päin puskemme.”Tästä me ei ole tultu”, kirkaisen.”Nyt ei ainakaan tuonne selälle lähetä”. Oikealla seisoo valtava kallio, jota kohti tuuli meitä painaa. Värisen kylmästä ja pelosta; tuohon jos murskaudumme, hukumme kaikki, eikä kukan meitä täältä ikinä löydä. Hätäinen rukoukseni ylöspäin ei tyynnytä aaltoja. Vetäisen balsamipullon taskusta ja yritän sillä rauhoitella itseäni. Selviämme kalliosta, sitten oikealle, oikealle….. Merja on kiinni kartassa, Jukka tukevasti ohjaksissa. Minäkin asettauduin tähystysasemiin entistä tiukemmin. Huomaan muutaman lähellä pintaa olevan vedenalaisen karin. Huomautan Jukalle vaarasta. Hänkin varmaan näki jotain ja ohjaa sivummalle.

90_vaahtopäitä

Vaahtopäitä Laatokalla. Kuva Rahmasta Kuhkaaseen päin.

Sitten tulee pissahätä jollekin ja minulta menee hermot. ”Nyt ei pysähdytä. Kuskaa veneestä”, karjaisen ja samalla kadun ja häpeän käytöstäni. Lukemattomien saarien, luotojen, niemien ja lahtien jälkeen vihdoin alkaa näkyä tuttuja paikkoja. Hiljainen kiitos puristuu sisältäni. Heinosilla meitä odottaa kuuma sauna, konjakki ja suklaa. Yö teltassa. Aamupala pihapöydän ääressä. Kiitokset, halaukset, ihanat ihmiset nuo Heinoset.

Pitkä ajomatka Merjalla, joka ei valita, on iloinen, reipas, ihana matkakumppani, kuten myös Jukka. Rajatarkastuksessa ihana yllätys: hymyilevä nuori mies, joka puhutteli etunimeltä. Tämä matka ei unohdu. Minä vanha kärttyinen mummo sain olla hienossa seurassa, osaavissa käsissä mennen tullen. Merja, Jukka, Pekka-veli, Maarit, Pekka P, Erkki ja Risto: kaikille miljoonat kiitokset! Teitte matkastamme ikimuistettavan.

Kirjoitteli Sirpa

 

———————————————————————————————————————————————————

Teksti: Merja Härkönen              Kuvat: Maarit Sihvonen, Pekka Pouhula ja Erkki Muukkonen

LAATOKKA MIELESSÄIN 2……

Kippo – Kärpäsensaari, Lauksalmi – Kuhkaa, Lumivaara, Laatokka. Jospa ja kyllä me vielä kerran pääsemme siellä käymään. Näin olimme serkkuni Sirpan kanssa haaveilleet useamman vuoden ajan. Edellisestä käynnistämme oli yhdeksän vuotta.

Sirpan veli Pekka on käynyt Kipossa vaimonsa Maaritin kanssa joka kesä meloen viimeiset 10 vuotta ja ovat lähdössä taas.

Sirpan kanssa emme oikein ole vesi-ihmisiä, meitä ei melomaan saa, mehän kaatuisimme heti ja hukkuisimme saman tien.

Kevättalvella tuli Pekalta viesti, että hänellä olisi tiedossa vene, johon mahtuu kuljettajan lisäksi 3 henkilöä. Siitä se sitten alkoi matkan suunnittelu. Kuka mahtaisi lähteä meidän kanssa, Mirja, Pirjo, Pekka? Kuka venettä kuljettaa? Vähän laittoi miettimään sekin, että minun pitäisi lähteä itänaapurin puolelle omalla autolla. Niin paljon sinne mieli teki, että ajettava on. Töistäkin pitäisi saada vapaata.

Kevään aikana selvisi, että kanssamme lähtee Sirpan ja Pekan veli Jukka. Ryhmään kuuluvat myös Pekan ja Maaritin tuntema Pekka Pouhula ja 2 hänen kaveriaan Rantasalmelta. Näistä kolmesta meille vieraasta miehestä joku kuljettaisi meidän venettä.

60_moottorivene

Busterilla Laatokan vesillä. Sirpa, Kipon Pekka, Pekka P. ja Merja

2.7.2015 torstaina töistä päästyäni hain Sirpan ja matka alkoi kohti Kotkaa Pekan ja Maaritin luo yöksi. Myös Jukka tuli sinne Turusta. Pekan avustuksella täytettiin niin matkustajien kuin autonkin paperit valmiiksi rajan ylitystä varten.

Perjantai aamuna lähdettiin kohti Niiralan raja-asemaa helteisessä säässä. Tohmajärvellä tapasimme 3 vierasta miestä Pekka P:n, Erkin ja Riston, joilla oli mukana kajakki ja iso soutuvene. Rajamuodollisuudet sujuivat hyvin, Pekka P ajoi edellä ja opasti ja toinen Pekka varmisti perässä.

Rajan tuolla puolen tankkauksen jälkeen Erkki siirtyi minun autoon, mikä oli todella mukavaa ja helpottavaa ja toi turvallisuuden tunnetta ajoon, kun hän opasti ja neuvoi ja kaikenlisäksi oli mahtava matkaopas. Sortavalassa pysähdyttiin syömään ja käytiin matkamuisto- ja juomaostoksilla.

Hyvän oppaan johdolla matka jatkui kohti Lahdenpohjaa. Aikaisemmilta matkoilta linja-auton kyydissä muistin, että tie on tosi mutkainen, mutta kyllä se tuntui itse ajaen vielä mutkaisemmalta.

Erkki sai muutamankin kerran huomauttaa, että tässä alkoi kylä ( nopeusrajoitus 40km) ja vastaavasti nyt kylä ohitettiin. Onneksi ainoan ratsian kohdalla nopeus oli kohdallaan.

Kurkijoen Vätikkään ajoimme Ihalan kautta. Isän isän koti oli Ihalassa aivan tien vieressä. Aikaisemmalla reissulla olen sen talon tunnistanut lähellä Ihala-jokea. Nyt jäi tunnistamatta.

Vätikkään Heinosen mökille saavuimme illan suussa ja siinä alkoi heti veneen ja kajakkien lasku vesille ja niiden lastaaminen. Ilta oli aurinkoinen ja lämmin.

15_soutuvene

Riston soutuvene lähtövalmiina Heinosten mökin rannassa.

Pekka ja Maarit lähtivät kajakeillaan, Risto ja Erkki soutuveneellään ja me loput Heinosen moottoriveneellä, jota kuljetti Pekka P kajakkinsa ollessa hinauksessa.

Ilta oli jo pitkällä, kun saavuimme lyhyen matkan jälkeen Kojonsaaren hiekkarannalle. Ranta oli pitkä ja siellä oli jo jonkin verran retkeilijöitä viettämässä kaunista iltaa. Hienoa lämmintä hiekkaa oli pitkälle rinteeseen. Kuinkas tässä saadaan teltta pysymään pystyssä? Löytyihän sieltä kiviäkin tikkujen päälle pitämään telttaa paikallaan. Sitten kuului kutsu: ”Kaikki tänne päin ja lautaset mukaan” Erkki ja Risto olivat keittäneet Rantasalmelaista rantakalaa ja tarjosivat sitä maukkaan ruisleivän kanssa.

20_rantakala

Rantasalmelainen rantakala. Vettä, muikkuja, voita ja suolaa sopivasti annosteltuna ja oikeassa suhteessa. Mestarikokki Risto osaa tämän homman.

Ilta oli lämmin ja todella kaunis auringonlaskun väreineen. Myöhemmin illalla täysikuu loi tunnelmaa. Me olimme tulleet Laatokalle ja meillä oli mukavaa ja hyvä olla.

Yöllä naapurit valvoivat tosi myöhään ja soittivat musiikkia aika lujaa. Joku kävi koputtamassa telttaankin ja sanoi kysyvästi jotain, mie vastasin vaan njet ja hän lähti pois.

Aamu oli aurinkoinen ja lämmin. Sirpan kanssa käytiin heti herättyämme uimassa. Aamutoimien jälkeen ennen matkan jatkumista meillä oli pituushyppykisa, jonka voitti Jukka tai Pekka. Samalla muistelimme vuosia sitten Rahmassa käytyä mummojen kuulakisaa ja muita hauskoja tapahtumia.

Aurinko paistoi, oli niin lämmintä, että t-paidalla tarkeni hyvin. Maisemat olivat kauniit, oli mukava kulkea hyvässä seurassa ilman kiireen kierää ja vaan nauttia melkein tyynellä Laatokalla olemassa olostaan.

28_kojonsaari

Kojonsaaren hiekkarantaa ja Laatokan ulappaa.

Aikaisemmat reissut on tehty Lahdenpohjasta lähtien, joten tämä suunta oli aivan uusi. Mennessä poikkesimme katsomassa Kiiskansalmea. Illan suussa saavuimme Kärpäsensaareen. Haaveilemamme leiriytymispaikka Konissa oli jo varattu. Hyvän paikan löysimme läheltä entisiä Kipon kalasaunoja Läyleensalmen rannalta. Edelliseen yöpaikkaan verrattuna tässä oli kallioinen ranta, mikä oli vaihteeksi oikein mukavaa.

35_leiri

Leirielämää Kärpäsensaaressa.

Leiriytymisen ja ruokailun jälkeen koko ryhmä lähti kohti Kippoa, äidin ja enon kotipaikkaa. Ukkoskuuro siivitti menoamme, mutta se ei tahtia haitannut. Tutulta näytti Kipon ranta, kivi, jonka kohdalla on hyvä rantautua ja nuo tutut koivut. Aina yhtä sykähdyttävää ja liikuttavaa. Tuvan kivijalan tapin luona selvisi minulle, että Pekka P:n isotädin mies Kilpiön Antti on ollut rakentamassa tätä taloa.

Hevoskierrolla pidettiin Kipon perinneyhdistyksen kokous. Viimeistään täällä naisväellä nousivat vedet silmiin.

44_sirpan synt

Sirpa synttärilahjaa avaamassa.

Kokouksen yhteydessä nostettiin kuohumaljat Sirpalle syntymäpäivänsä kunniaksi.

42_kipon kokous

Sirpan synttärijuhlallisuuksia.

Perinneyhdistyksemme sai kaksi uutta jäsentä, Erkin ja Riston, jotka osallistuivat kokoukseen. Lopuksi lauloimme Karjalaisten laulun.

Kipon mummon pihapiirissä kukkivat tiikerinliljat ja valkoiset ruusut. Marjapensaita oli edelleen nähtävissä. Kellarikuopan seinät olivat paikoillaan, samoin saunan paikka. Äidin leikkikivikin löytyi. Pihapiirissä tutkailimme vielä luonnon kasveja ennen matkan jatkumista.

48_Kipon jälkeläisiä

Merja, Kipon Pekka, Jukka ja Sirpa kotikonnuillaan.

Sirpa, Pekat ja mie jatkoimme matkaa kohti Kuhkaan saarta, Meijerniemeä ja sieltä isän kotia Lauksalmea, toiset palasivat leiripaikalle.

Meijerniemessäkin oli leiriytyjiä, Pekka kertoi heille venäjänkielen taitoisena minne ja miksi olemme menossa. Pienen harhailun jälkeen tulimme isän kotipaikalle. Pusikoituminen oli edennyt selvästi yhdeksässä vuodessa, puut kasvaneet navetan raunioissa.

50_Lauksalmi navetta

Navetan perustuksia.

Kaikki oli kuitenkin hyvin nähtävissä ja löydettävissä lehmien juottokuppeja myöten.

52_lauksalmi juottokuppi

Lehmien juottokuppi löytyi kasvillisuuden alta. Tämä navetta oli edistyksillinen 30-luvulla, hyvin on kestänyt.

Karjakeittiön katto oli romahtanut jo edellisellä kerralla, mutta vesisäiliö näytti olevan edelleen ehjä. Maakellari oli hyväkuntoinen tuuletusaukkoa myöten, ovi vaan puuttui. Kellarin vieressä oli kypsiä metsämansikoita. Viileässä kellarissa nautimme Karjalabalsami huikat liikuttunein mielin kuka mitäkin ajatellen.

54_Lauksalmi kellari

Kellarin tunnelmia.

Mummon pihassa kukki punainen ruusu. Palasimme hiukan eri reittiä takaisin veneelle. Lehdokit kukkivat tämän reitin varrella.

Ilta oli sateen jälkeen viilentynyt. Järvellä nousi Kuhkaan rannan suunnassa sumua. Kaarinan rantaan emme ehtineet poiketa, mutta se toi monia mukavia muistoja mieleen.

Leiripaikalla Erkki ja Risto olivat käyneet laskemassa verkot veteen.

72_verkonlasku2

Rantasalmen miehet verkolaskussa.

Ilta oli kirkastunut ja auringonlaskun värit olivat upeat. Vähän matkan päässä venäläisillä lämpeni telttasauna. Meidän miehet olivat sytyttäneet nuotion. Riston opastuksella pääsin kokeilemaan ketjusahaa. Paistoimme makkarat. Sirpan ja Jukan kanssa istuimme viimeisinä nuotiolla. Nukkumaan ei olisi malttanut mennä.

76_iltarusko

Iltamaisema.

Aamu oli viileämpi edelliseen päivään verrattuna. Verkot oli käyty nostamassa ja saaliina oli iso hauki ja ahven. Risto suolasi fileet ja paistoi ne trangialla voissa tosi taitavasti, oli paistanut joskus aikaisemminkin. En varmaan ole koskaan syönyt niin maistuvaa haukea.

77_kokki

Tässä tiemme erkanevat, Pekka ja Maarit kajakeillaan sekä Erkki ja Risto soutuveneellään lähtevät kohti Rahmaa. Pekka P lähtee Sirpan, Jukan ja miun kanssa kohti Kipon salmea ja sieltä Kärpäsen salmea pitkin kohti Sipronsaarta, jossa olimme päättäneet käydä.

80_sipro

Merja, Sirpa ja Jukka Siprossa omenapuiden katveessa.

Siprossa oli muista paikoista poiketen rakennusten puuosia jäljellä.

82_sipro2

Vanhaa hirsirakennetta. Ihmeellisesti säilynyt näikin hyvin.

84_sipro3

Kuolaimet nostettu näkyville Sipron saaressa.

Matkamme jatkui kohti Ryhmänlampea, jossa en ollut aikaisemmin käynytkään. Kun Pekka P:ltä kysyimme eikö hän haluakaan käydä sukunsa mailla niin hän totesi: ”Eiköhän täällä ole jo kyynelehditty tarpeeksi.” Kävimme kävelemässä ja ihastelemassa tosi kaunista männikköä Tainlahdesta lähtien.

Tuuli oli jo yltynyt jonkin verran, kun ajoimme aavaa Laatokkaa kohti ohittaen Sikakiven. Läyleensalmen kallioisessa poukamassa saarien suojassa pidimme ruokatauon. Tästä Pekka P lähti meloen kohti Rahmaa. Meidän matka jatkui Jukan ohjatessa venettä samaa reittiä kuin tullessa kohti Heinosen mökkiä. Alkumatka menikin hyvin Pekalta saadun kartan avulla reittiä seuraten. Jossain vaiheessa emme enää tarkalleen tienneet missä olimme. Vähänkin aukeammalla tuuli keikutti venettä ja vaahtopäitäkin esiintyi. Mutta ei hätää eikä panikointia, koska aavalle meidän ei pitänyt mennä, kunhan seuraisimme saarien rantoja tulisimme pakosta sinne minne pitikin. Jukka oli taitava ja varmaotteinen veneen kuljettaja.

65_ pekkaP ja Jukka

Pekka P opettaa Jukalle moottoriveneen ohjastamista.

Mietin ja kysyinkin häneltä muutaman kerran, että joko kätesi kramppaa, kun matka vaan kestää. Minä olin ohjaimessa vain sen aikaa, kun Jukka lisäsi vaatetta päälle. Kaikesta huolimatta helpotuksen huokaus pääsi, kun tulimme tunnistettavalle kohdalle eli vähän ennen Kiiskansalmen suuta.

Perille pääsimme hyvin. Tavaroiden purku veneestä ja veneen hinaus Heinosen Vilhon toimesta vajaan, telttojen pystytys heidän pihaansa jne. Saimme kutsun saunaan ja saunan jälkeen Heinoset tarjosivat vielä uuden huussin kunniaksi konjakit ja suklaat. Hyvä tovi juteltiin heidän kanssaan ennen nukkumaan menoa. Että maailmassa onkin avuliaita ja ystävällisiä ihmisiä. Lämpimät kiitokset heille.

74_ensiapu

Avualis Sirpa hoitaa venekuskin palanutta niskaa.

Aamuyhdeksältä oltiin valmiit kotimatkalle. Jukka toimi erinomaisena kartanlukijana, missä auttoi hänen venäjänkielisten kirjainten tuntemuksensa. Yhdessä tienhaarassa käännyimme liian aikaisin oikealle ja sen ansiosta näimme Tervun keskustan. Kotimatkalla päätimme poiketa Lumivaaran kirkossa. Kirkon tiehaara olikin vaikeasti havaittavissa, vaikka kuinka tarkkoja olimme. Lumivaaran kylän ohi ajoimme ja palasimme takaisin päin, jolloin kirkko näkyi hyvin tielle ja sinne oli helppo löytää. Tässä kirkossa käynti on aina hyvin vaikuttava kokemus.

Matka jatkui pysähtymättä Lahdenpohjan ja Sortavalan ohi.

Ruskealan kylän kaupassa pysähdyimme ostoksilla ja tutkailimme mitä tien toisella puolella olevalla torilla on kaupan.

Jatkoimme samaa tietä eteenpäin, josko sieltä pääsisi isolle tielle. Ei päässyt, mutta pysähdyimme aika isolle ortodoksiselle hautausmaalle kävelemään. Keskellä hautausmaata oli alue, jonne oli siirretty suomalaisten hautakiviä. Hautausmaalla oli myös muistomerkki tekstillä: 1939-44 sankarivainajien muistolle, yli rajojen kulkee uskon ja toivon tie.

Sirpan kanssa kotona Tampereella oltiin puolen yön tienoissa.

Matka oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut. Seura oli mitä mainioin. Kiitokset Pekalle ja Maaritille, että pääsimme mukaan, Pekka P:lle hyvästä kyydistä, mukavista kertomuksista ja mielenkiintoisista keskusteluista, Erkille erinomaisesta matkaoppaana olosta, Ristolle maukkaista kaloista, Sirpalle ja Jukalle hyvästä seurasta.

Kun veljelleni keväällä kerroin tästä matkasta ja haaveestamme Sirpan kanssa, jos me vielä kerran päästäis??

62_merja ja sirpa

Merja ja Sirpa keräämässä muistoja talvea varten.

Marko meidät tuntien totesi, ai kerran ?????!!!!

Kirjoitteli Merja

Yksi kommentti artikkeliin ”Laatokka mielessäin 1 ja 2

  1. Sirpa ja Merja ovat tyhjentävästi kertoneet retken vaiheista olennaisimman. Mainitsen vielä vain muutaman lisäyksen.

    Kojonsaaren pituushyyppykisan annoin veli-Pekan voittaa, vanhempi kun on.

    Mennen-tulleen ajettiin Siikasaaren matalan ja kapean väylän kautta. Kun ilmat suosivat eikä kiire ollut minnekään, Pekka P. piti Merjalle ja Sirpalle siinä soutukoulun. Vertauskuvalliset diplomit ansaittiin kovalla työllä ja jaettiin nestemäisessä muodossa. Paluumatkalla virisi ajatus soutukoulun kertauskurssista samassa paikassa, mutta kipparina tyrmäsin idean tylysti: ”Nyttei joueta melomista opettelemmaa!”

    Viimeinen yö oltiin teltoissa Vätikässä, Heinosten mökin pihalla. Viljo näytti hyvän paikan: ”Yöst tulloo kylmä, mut aamuaurinko sit mukavast lämmittää tähä kohtaa.” Aamuvarhaisella, kun kävin ’nurkan takana’ huomasin, että nurmikolla oli kuuraa ja teltan oviaukon editse kulki vilkkaasti liikennöity kusiaispolku. Eivät onneksi olleet tulleet yön aikana kylään.

    Ruskealan Magazinissa vielä pysähdyttiin ja haluttiin puteli valkoviiniä enkä millään muistanut, mitä valkoinen oli venäjäksi (belyi) – muistin vain punaisen (krasnyi) – vaikka Andrei Belyin romaani ’Peterburg’ on ollut jo kauan yksi suosikeista, tai että Tarkovskin ’Peili’-elokuvan alkuperäinen nimihän oli ’Valkea päivä’ – Belyi den’ ja saanut nimensä isä-Arsenin runosta vuodelta 1942:
    Jasmikan juurella on kivi
    ja kiven alla aarre.
    Isä seisoo tiellä,
    on valkea, valkea päivä.
    Valkoinen unohtui varmaan sen takia, kun punaisen jotenkin luonnostaan liittää (edelleenkin) Venäjään. Onneksi votka on kaikissa kielissä sama. Sitä paitsi, lähtiessä myyjä toivotti ”Näkemiin ja tervetuloa uudestaan!” Taisi tietää, mistä puhui…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *