Kizin regatta 2014

Teksti: Pekka Pouhula  Kuvat: Pekka Pouhula, Hannu Siljanen

Lueskelin useampana vuotena Karjalan Sanomista uutisia Kižin regatasta. Mieleen tuli joskus osallistua siihen ja näyttää venäläisille miten suomalainen perinteinen puuvene kulkee meikäläisten soutamana.

Soutaen kohti Kiziä

Soutaen kohti Kiziä

Yleensä elokuun alkuun on tullut muita retkiä ja regatta on jäänyt aina seuraavalle kesälle. Tänä kesänä Ossin sukulaispojan häät siirsi meidän vuosittain tehtävää Inarin retkeä viikolla, joten elokuun ensimmäinen viikonloppu jäi yllättäen vapaaksi.
Aloin houkutella Partasen Ristoa mukaani soutamaan Ääniselle.
Riston ensimmäinen kommentti oli, että ei ole aikaa lähteä. Aikani houkuteltua sain Riston kuitenkin suostumaan. Risto oli talvella kertonut Siljasen Hannulle kuntopiirissä Laatokan ja Äänisen matkoista.
Riston kanssa kiersimme vuonna 2010 Iso-Äänisen. Risto, Erkki Muukkonen ja minä olimme Äänisen pohjoisosissa vuonna 2012. Risto käy usein Äänisellä kalastelemassa.
Hannua taasen kiinnosti kovasti käynti Laatokan Pitkärannan Petäjäsaaressa, jossa on Rantasalmelaisten talvisodan muistomerkki. Paikalle on kaatunut Hannun naapureiden ja kyläläisten sukulaismiehiä. Hannu on kuunnellut nuorena isänsä ja naapureiden sotajuttuja ja ne oli jäänyt nuoren pojan muistiin.
Petäjäsaarella on oma merkityksensä rantasalmelaisille, siellä kuoli 46 rantasalmelaista yhtenä päivänä.
Ristoa houkutellessani hän muisti Hannulle antamansa lupauksen käydä Laatokan Petäjäsaaressa, joten keksin yhdistää nämä kaksi asiaa samalle reissulle. Tämä sytytti Riston ja hän pyysi Hannua mukaan retkelle. Risto ja Hannu olivat suunnitelleet koko kevään ja alkukesän matkaa Petäjäsaareen ja nyt se voisi toteutua.
Aloin järjestelemään asioita regattaan osallistumiseen. Olin löytänyt jo aikaisemmin regatan venäläiset kotisivut netissä.

Inna Aladina osaa auttaa vaikeissakin järjestelyissä Venäjällä matkaillessa

Inna Aladina osaa auttaa vaikeissakin järjestelyissä Venäjällä matkaillessa

Naisystäväni tytär Inna Aladina suomensi minulle sieltä tarvittavia tietoja. Ilmoittautumisaika oli jo päättynyt. Ilmoittautuminen olisi pitänyt tehdä jo toukokuun puolella. Inna soitti järjestäjille kysyäkseen, voisiko vielä osallistua ja reilun viikon sähköpostien ja puhelinsoittojen jälkeen mahdollisuutemme ottaa osaa regattaan selvisi. Saimme myös selville, mihin auton voisi jättää ja missä voisimme yöpyä.
Kižin saari on Unescon maailmanperintökohteiden listalla, joten siellä ei saa leiriytyä.
Autolle ja peräkärylle löytyi paikka Velikaja Gubassa (Suurlahti) ja leiriytymiselle Kižin saaren naapurista Vorobjobo kylän läheltä. Aikataulun tiukkuuden johdosta päätimme leiriytyä jossakin saaressa omin päin. Lähdimme perjantaina aamusta Rantasalmelta minun autolla, jonka perässä oli peräkärry veneineen.

Wärtsilän tullissa

Wärtsilän tullissa

Tullin läpi pääsimme melko sujuvasti. Minun olisi kuitenkin kannattanut laittaa veneen numero tullipapereihin. Arvelin säästää aikaa, ettei olisi tarvinnut avata veneen pressua. Jouduin kuitenkin ottamaan pressun pois ja lisäämään papereihin keksimäni tunnistenumeron. Se on hyvä konsti yksilöidä vene tai muu tavara tullilomakkeelle. Samanlainen oma numero on myös minun kajakissa.
Prääsässä kävimme juomassa tsajut eli teet piirakoiden kera. Hirvaksessa söimme suositussa Kafe-paikassa. Velikaja Gubassa etsimme Vladimirin taloa ja se löytyikin muutaman kyselyn jälkeen. Herätimme isännän unilta.

Velikaja Gubassa Vladimiria etsimässä

Velikaja Gubassa Vladimiria etsimässä

Risto tulkkasi aikansa ja asiat selkenivät puolen tunnin tulkkauksen jälkeen. Muut olivat tuoneet veneensä edellisenä iltana ja ne oli hinattu Kižille. Vladimir ihmetteli hulluja suomalaisia, jotka halusivat yötä myöten soutaa itse Kižille, jonne matkaa on yli 20 km.

Hannu ja Risto harjoittelee regattaa varten

Hannu ja Risto harjoittelee regattaa varten

Saimme veneen vesille, tavarat veneeseen ja auton parkkiin. Rannasta irti päästyämme käänsimme kokan kohti etelää. Oli hieno ilta, pieni tuulen vire auringon laskiessa melkein pilvettömältä taivaalta. Aloimme etsiä leiripakkaa, rannat olivat huonoja, mikä olikin tiedossa. Lopulta löytyi sopiva pikku saari. Sanoin, että siihen vaan oli mikä oli. Minun riippumatolle löytyisi kyllä sopivat puut, se on niin kätevä majoite huonoon maastoon.

Pekan riippumatto äänisen ryseikössä

Pekan riippumatto Äänisen ryseikössä

Pojat löysivät kivien välistä kohtuullisen teltan paikan. Saimme leirin pystytettyä ryseikköön, sitten hieman iltapalaa ja nukkumaan. Minua väsytti edellisen yön vähät unet, olin herännyt aikaisin, pitkä ajomatka n.750 km osin tosi huonoja teitä ja vielä peräkärryn kanssa. Karhumäki – Velikaja Guba välin ajoin välillä 20-30 kilometrin tuntivauhtia.

Yöleiri

Yöleiri

Aamupalan jälkeen kiinnitimme suomen lipun veneen kokkaan ja lähdimme Kiẑille ilmoittautumaan kisaan. Ilmoittautuminen alkoi klo 10 ja startti oli klo 12. Piti kiirehtiä, että ehtisimme ajoissa. Olimme rannassa puoli kaksitoista.

OneGo lähtövalmiina

OneGo lähtövalmiina

Rannalla oli paljon ihmisiä ja veneitä. Suomalaisia turisteja tuli heti vastaan. Suomen lippu näkyi hyvin. Karjalan uutiset ottivat heti minut haastatteluun.

Pekka Karjalan Viestit tv uutisten haastattelussa

Pekka Karjalan Viestit tv-uutisten haastattelussa

Risto hoiti ilmoittautumisen. Minunkin kapteenin ominaisuudessa piti käydä ilmoittautumassa. Järjestäjät sanoivat meidän veneen olevan nykyaikaisten veneiden sarjassa. Olisi kaksi lähtöä ensin perinteiset ja sen jälkeen nykyaikaiset. Turistit ja paikalliset suomentaitoiset tulivat juttelemaan ja valokuvaamaan.
Meitä hätisteltiin vesille. Tuumasin, että ei meillä mitään kiirettä ole. Käsitin, että ne haluavat ottaa yhteisen kuvan, jossa ovat kaikki veneet. Menimme vesille ja jäimme hännille katselemaan touhua. Sitten pamahti kanuuna ja sen jälkeen pari kolme kovaa pamausta.

Lähtö hässäkkää

Lähtö hässäkkää (Kuva:Jouko Rinne)

Rupesin laittamaan Hannun jalkatukea paikoilleen ja se jäi kesken, kun katselin kuinka kaikki veneet lähtivät soutamaan lujasti. Tuumasin, että kai meidänkin pitää startata, kun kaikki muutkin lähtivät. Niinpä sitä lähdettiin hänniltä sekavan vene paljouden läpi soutamaan. Kolautettiin yhden rättikajakinkin peräosaan, kun eivät kerinneet alta pois. Kajakki kääntyi poikittain ja muutama muu vene joutui jarruttelemaan sen takia.
Sanoin pojille: otetaan alku rauhallisesti meillä on hyvä vene, me kyllä pärjäämme. Saimme veneitä yksi kerrallaan kiinni ja menimme ohi. Ensimmäisellä poijulla otin tiukan sisäkurvin ja tiukan käännöksen ja siten pääsimme kahden veneen ohi.

Mukana oli myös nahkasta ja rimoista valmistettu eskimokajakki.

Mukana oli myös nahkasta ja rimoista valmistettu eskimokajakki.

Loppusuoran alkaessa sanoin pojille, että nyt voi ruveta soutamaan. Jonkun matkan päässä edellä oli puuvene jota souti kolme nuorta naista kansallispuvuissa. Houkuttelin poikia, että otetaan naiset kiinni. Hyvään vauhtiin Ketolaisella pääsimmekin, 8,8 km/h.
Vähän ennen maalilinjaa Hannu sanoi, että lasketaan naiset ensin maaliin ja niinhän me teimme. Naiset olivat tosi iloisia. Koko aikana vesillä kisatessa ei ollut mitään käsitystä, mikä meidän sijoituksemme on. Se selvisi vasta palkintojen jaon yhteydessä ja jaetusta diplomista.

Maalilinjalla

Maalilinjalla  (Kuva: Jouko Rinne)

Jälkikäteen selvisi, että he voittivat ja me olimme toisia. Televisiossa Niikko puhuu puolesta metristä naisten hyväksi.
– Nyt tulee hyvät selitykset kakkostilalle: 1) Meillä oli kolmen miehen retkivarusteet lisäpainona n. 50-60 kg. 2) Lähdimme startissa hänniltä. 3) Naiset soutivat kolmilla airoilla, meillä oli kahdet airot + mela. 4) Loppukirissä päästettiin naiset ensimmäiseksi kohteliaisuudesta.
Sarjoja oli kaikkiaan voittajaluettelon mukaan 10 kpl.
Kizanka veneet 1,2 ja 3 airoilla
Perinteiset puuveneet 1,2 ja 3 airoilla
Nykyaikaiset veneet, joukkue veneet ja muut veneet
Eli jälkikäteen selvisi minulle, että emme olleet naisten kanssa edes samassa sarjassa.
Enkä tiedä vieläkään minkälaiselle veneelle hävittiin.

Kauniita soutajia

Kauniita soutajia (Kuva: Jouko Rinne)

Maaliin tulon jälkeen kuvatttiin kauniita voittaja naisia. He olivat karjalaisia ja he puhuivat hyvää suomea. Vedimme veneen rantaan, suomituristeja kävi useita juttelemassa ja otettiin valokuvia.

Kiziläinen naissoutaja

Kiziläinen naissoutaja

Karjalan Sanomien kesätoimittaja Jenni Jeskanen kävi haastattelemassa minua ja juttukin ilmestyi Karjalan Sanomissa. Pari muutakin toimittajaa kävi kyselemässä kaikenlaista. Risto ja Hannu lähtivät tutustumaan museon alueeseen ja nähtävyyksiin, minä jäin venevahdiksi eli ohranaksi.
Regatan johtaja tuli tulkin kanssa juttelemaan kanssani. Hän pyyteli kovasti anteeksi, että meidän vene oli ensin laitettu nykyaikaiseen sarjaan. Kuulemma vaneri ratkaisi sen, että se ei heti kuulunut perinneveneisiin. Kun hän oli nähnyt veneemme, niin hän ymmärsi, että ilman muuta se kuuluu olla perinneveneiden sarjassa ja sen takia pääsimme palkinnoille.
Reilun parin tunnin odottelun jälkeen alkoi palkintojen jako ja lavalle kutsuttiin paljon ihmisiä. Ihmettelin, että olihan noita sarjoja paljon. Lopuksi minunkin nimi kuulutettiin ja nousin lavalle. Sain mitalin kaulaan, diplomin ja lahjapaketin toiseen käteen ja lopuksi antoivat vielä komean pokaalin.

Palkintojen jako

Palkintojen jako

Minä pokkailin ja lausuin spasibaa useamman kerran. Palkinnon saajien piti jäädä lavalle seisomaan. Sitten sihteeri tuli ja otti minulta pokaalin pois. Johtaja näki tämän ja käski antaa pokaalin takaisin minulle, otin sen, katselin sitä ja yritin lukea, mitä siihen oli kirjoitettu. Siinä oli selkeästi merkitty ”2”, diplomissa luki samoin. Luulin, että ne tarkoittavat samaa asiaa. Asiaa, josta en ole vieläkään varma. Muutaman minuutin kuluttua sihteeri tuli ja otti pokaalin uudestaan pois ja selitti jotakin kovasti. En ymmärtänyt muuta kuin, että se kuuluu ensimmäiselle. Mutta siinä luki selkeästi ”2”. Ilmeisesti se tarkoitti sitä, kuinka monta soutajaa veneessä oli, eli sarjoja oli useita soutajien lukumäärän mukaan.
Seisoskelin lavalla kymmenkunta minuuttia, ”juttelin” jotakin muiden kanssa. Sihteeri tuli lavalle ja käveli minua kohti, otin lahjakassit tiukasti syliin ikään kuin näitä et minulta vie, kaverit nauroivat vieressä ja huusivat ”bravo Pekka”. Lahjaksi tuli akkuporakone, kirjoja, lakanasetti, muki, lippahattuja, palapelejä ym. Hyvät palkinnot. Palkintojen jaon jälkeen päästiin voittajien kanssa yhteiskuvaan.

Yhteiskuva

Yhteiskuva

Olipa hienoa olla samassa kuvassa.
Lähdimme soutamaan kohti Velikaja Gubaa ja matkalla tutustuimme vanhaan karjalaistaloon. Etsin Peurasaaren kalmiston näyttelyä, jonka olisi tulkin mukaan pitänyt olla jossain aitassa.

Vanha karjalaistalo

Vanha karjalaistalo

En kuitenkaan löytynyt sitä. Jäipä jotakin etsimistä seuraavalle kerralle. Kävimme rannalla ruokailemassa ja uimassa. Oli helle ja tyyni. Soudimme leppoisasti kohti pohjoista.
Risto tuli välillä perämieheksi, rupesi kihnuttamaan melaa laitaa vasten. Minä kielsin, hän ei uskonut minua ja sitten minä kielsin jyrkemmin. Hän lopetti käskystäni kokonaan melomisen ja sen jälkeen hän ei edes suuntaa neuvonut. Jonkin aikaa mentiin ihan hiljaa ja sitten komensin Riston uimaan. Hän hyppäsikin laidan yli Ääniseen. Uimareissun jälkeen hän tuli soutamaan ja minä menin peränpitäjäksi. Se ”kapina” päättyi hyvin.

Risto viilentymässä

Risto viilentymässä

Illalla olimme kylässä, siirsimme tavarat autoon ja veneen kärryyn. Ajoimme kylälle katsomaan, olisiko kauppa auki. Ostettiin kylmää juotavaa Essentuki 17 kivennäisvettä ja olutta. Kysyimme paikallisilta, missä voisimme yöpyä. Meitä varoiteltiin huligaaneista, kun oli lauantai-ilta ja lämmin sää ja ihmisiä olisi paljon luonnossa retkeilemässä.
Päätimme ajaa Karhumäkeen ja siellä lomahotelliin yöksi. Hotellin vastaanotossa sanoivat, että ei ole yhtään vapaata. He soittivat toiseen hotelliin ja sekin oli täynnä. Jatkoimme matkaa minun ajaessa. Muistelin, että Hirvaksen pohjoispuolella olisi hiekkarantainen järvi ja ajattelin mennä siihen yöksi leiriin Muurmanskin tien vierelle. Risto puhui Käppäselän kyltin nähtyään, että olisikohan siellä leiripakkaa ja minä kurvasin sinne. Tie oli siinä kunnossa, että ei sitä normaalilla henkilöautolla ajeta. Pari kolme sataa metriä ajettua ajoin auton parkkiin ja otimme peräkärryn irti.

Leiri maantien varressa

Leiri maantien varressa

Kello oli reilusti yli puolen yön, kun otsalamppujen valossa leiriä pystytimme. Koko reissun ajan pojat olivat ”irvailleet” minun aamu-unisuutta. Niinpä annoin yöllä auton avaimet poikien telttaan, kun he heräävät kuulemma aina aikaisin 5-6 aikaan. Minä heräsin 7 maissa, kun aurinko lämmitti telttaa. Pojat nukkuivat vielä täyttä päätä ja minun piti herättää heidät. Kuittailin poikien aamuheräämisestä loppu matkan ajan aina sopivan aiheen yhteydessä.
Ajoimme Pitkärantaan Riston tuttujen Igorin ja Leenan luokse. Naiset valmistivat aterian, söimme ja joimme.

Ruokailu paikallisista tuotteista

Ruokailu paikallisista tuotteista

Sen jälkeen menisimme käymään Petäjäsaaressa Igorin moottoriveneellä. Ensin kuitenkin kävimme ostamassa bensaa perämoottoria varten ja dieseliä minun autooni.
Meitä lähti kaikkiaan veneeseen 6 henkeä. Igor ajoi Petäjäsaaren etelä pään kautta haljenneen kiven läpi täydellä vauhdilla.

Ajettiin läpi harmaan kiven

Ajettiin läpi harmaan kiven

Kävelimme muistomerkille. Hannu pääsi vihdoin paikalle josta oli kuullut paljon tarinoita lapsuudessa. Hannu seisoi sen kalliokielekkeen päällä joka oli romahtanut alla olevien sotilaitten päälle surmaten monta sotilasta, tarinan mukaan vain lapikkaat olivat näkyneet lohkareitten alta. Hannu herkistyi kunnioittamaan sodan uhreja.

Hannu Petäjäsaaren muistomerkillä

Hannu Petäjäsaaren muistomerkillä

Hannu ihmetteli muistomerkin uutta aitaa ja rannalle tehtyä uutta laituria.
Nousimme ylös mäelle, jossa oli sota-aikaisia sirpaleita, Hannu toi pienen kranaatin sirpaleen palasen muistoksi.

Kranaatin sirpale

Kranaatin sirpale

Hannu ja Risto lähtivät kävelemään saaren eteläpäähän ja minä palasin takaisin muistomerkille kuvaamaan sammakkoa peltilippaassa.

Sammakko peltirasiassa

Sammakko peltirasiassa

Kävelyretki oli sotahistorian muistelua ja ihmettelyä sodan järjettömyydestä. Kuvittelua minkälaista siellä on ollut sodan aikana, avoimessa kallioisessa maastossa.
Palailin veneen luo, uitiin. Ajettiin Vuoratsun taakse saareen hyvälle retkipaikalle. Joimme tsajut. Kävimme suolammella uimassa, minä makoilin. Risto otti kuuluisat päivänokosensa, ilman niitä ei Riston retki ei jatku.

Risto päikkäreillä

Risto päikkäreillä

Palattiin veneellä Pitkäänrantaan. Käveltiin Igorin äidin talolle. Hannu ihmetteli miten talojen tonteilla on joka maapläntti puutarhaviljelyksellä. Talot on harmaita ja kenällään, mutta puutarhat loistokkaita ja reheviä, niissä kasvatetaan mitä moninaisimpia kasveja.

Pitkärantalainen puutarha

Pitkärantalainen puutarha

Ajettiin sitten Rantasalmelle välillä kuskia vaihtaen. Tullimuodollisuudet menivät rutiinilla.
Suomen puolelle päästyämme Hannu soitti vaimolleen milloin mahdollisesti olisi kotona, se menisi myöhään.

Ajokilometrejä autoon tuli kaikkiaan n.1500 km.
Soutumatkaa tuli n.45 km
Kilpailumatka oli 2,5 km. Aika oli 19,15 min eli 7,8 km/h. Max 8,8 km/h

2 kommenttia artikkeliin ”Kizin regatta 2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *