Nevajoki

JOENSUUN KAUHOJAT NEVAJOELLA JA PIETARIN KANAVISSA

Teksti: Saara Immonen Kuvat: Pekka Pouhula

Seisoin vapunaattona Pietarissa Moskova-hotellin kohdalta Nevajoen ylittävällä sillalla. Kurkistelin varovasti yli 20 metriä alapuolellani virtaavaa vettä. Joki näytti suurelta, kivetyt rantapenkereet tylyiltä, vesi syvän mustalta. Liikenteen melu vihloi vieressä korvia. Kerroin matkakumppaneilleni tulevani kolmen viikon päästä melomaan Nevalle ja Pietarin kanaviin. Epäuskoisen maakravun vilpitön kommentti tuli välittömästi: ”Hullua! Minä en ainakaan lähtisi tuonne.”

Aamuvarhaisella helatorstaina 17.5.2012 kokoontui Joensuun Kauhojien 13 hengen melojaporukka vajalle valmiina starttaamaan kohti Nevajokea. Juri paljasjalkaisena pietarilaisena ja retken oppaanamme oli laatinut meille neljän päivän ohjelman. Ensimmäisen päivän tavoitteenamme oli ajaltaa Laatokan eteläpäähän Shlisselburgiin, laittaa iltapäivällä kajakit vesille, käydä tutustumassa Pähkinäsaaren linnaan ja meloa sieltä noin 10 km yöpymään Nevan rannalle. Lähdimme matkaan kohti Imatran rajanylityspaikkaa kolmella autolla, 12 kajakkia katoilla ja trailerissa. Aluksi automme täytti innokas pulina, mutta vähitellen ainakin meidän kärkiautossa valveilla taisi olla vain kuski.

P1000463

Neljä autoa kajakkeineen tullijonossa

Ensimmäinen pysähdyksemme oli huoltoasema ennen Svetogorskin rajan ylityspaikkaa. Pian joukkoomme saapui omalla autollaan Rantasalmelta matkaan lähtenyt Pekka, viime kesän Laatokan ympärimeloja. Jurin pitämän Venäjän liikenteestä pikakurssin jälkeen jatkoimme matkaa neljän auton tiiviissä letkassa kohti Svetogorskin raja-asemaa. Vaikka olimme lähteneet matkaan hyvissä ajoin, niin olivat tehneet kaikki muutkin. Venäjä ei ollut varautunut helatorstain matkalaisiin. Pyörimme rajamuodollisuuksissa lähes kolme tuntia. Kuskit siellä jonottivat ja täyttelivät lomakkeita, me muut otimme aurinkoa. Kajakkeihimme kukaan ei kiinnittänyt erityistä huomiota.

Ajo kohti Pietaria eteni hitaasti mutta varmasti. Tietyöt ja risteysruuhkat seisattivat meidät lukuisia kertoja liikkumattomiin jonoihin. Juri väitti, ettei ollut koskaan moista nähnyt. Sitten kun vauhtiin päästiin, niin mentiin niin kovaa, ettei Pietarin ohitustiellä huomattu Murmanskin valtatien viittaa vaan posotettiin komeasti ohi. Onneksi oma letkamme pysyi hyvin koossa rampeilla ja käännöksissä. Kello lähenteli jo ilta kuutta, kun näimme ensimmäisen kerran Nevajoen ajaessamme sen yli valtatietä pitkin. Matka oli kestänyt 13 tuntia ja kilometrejä oli takana 450.

P1000464

Juri antamassa ohjeita

Shlisselburg on pieni kaupunki Laatokan eteläpäässä. Paremmin sen suomalainen tunnistaa nimellä Pähkinälinna. Kaupungin kohdalta alkaa Nevajoki eli Laatokan ja Suomenlahden yhdistävä joki. Tämä 75 km pitkä joki päästä päähän oli melontaretkemme kohteena. Vesille laskupaikka löytyi kaupungin keskustasta, vanhempien ja uudempien kanavien keskeltä. Kaupunkilaiset viettivät helteistä kevätiltaa rannassa ja me pakkasimme kajakkimme lähtöön. Tarkoituksena oli ollut toimittaa autot jo samana päivänä Pietariin, mutta päädyimme kuitenkin säilömään ne läheiselle vartioidulle parkkipaikalle, koska aurinko kääntyi jo länteen.

Tuntui riemastuttavalta istuutua ensimmäisen kerran keväällä omaan kajakkiin. Ihan kuin olisin istunut siinä aina. Suuntasimme teollisuuslaitosten ja pienen sataman kautta Nevalle. Olimme päättäneet yöpyä Pähkinäsaaren linnan kupeella. Iso kivilinna seisoikin keskellä jokea aivan Laatokan ja Nevan yhtymäkohdassa. Lähdimme kuin varpusparvi suoraan kohti lähellä olevaa linnaa. Kun keskelle ennätin, huomasin että liikun vain takaperin. Ja samalla väylälle ilmaantui aivan yllättäin Laatokan suunnalta saapuva valtamerialus. Suuntasin pikin miten takaisin rannan tuntumaan. Tarja ja Tuija-Kaisa yrittivät kaksikostaan huolestuneina nähdä meidän yhdentoista yksikön menoa Nevan virrassa. Itse jatkoin Eeron ja Kaisan valitsemalla reitillä rannan tuntumassa etsien akanvirroista apua ja lossaten sitten virran yli linnan kupeeseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pähkinäsaaren linna

Kolauttaessani kajakin nokan Pähkinäsaaren rantaan, muistui mieleeni Suomen historiasta Pähkinäsaaren rauha. Tällä saarella sovittiin siis ensimmäisen kerran Suomen itärajasta ja vuosi oli 1323. Linna oli silloin juuri perustettu ja paikalla oli asiasta sopimassa Novgorodin ja Ruotsin johtajat. Vuosisatojen myötä linnaa on rakennettu, saarella on asuttu, siellä on ollut pahamaineinen vankila ja alueesta on tapeltu lukuisia kertoja. Viimeisin suuri taistelu saaresta käytiin Leningradin piirityksen yhteydessä toisen maailman sodan aikana. Nyt linna on osittain raunioina, sitä restauroidaan ja sen museopiha muistomerkkeineen kertoo vaikuttavasti 1900-luvun verisestä historiasta. Kyseessä on historiallisesti niin merkittävä linnasaari, että se on nimetty yhdeksi Unescon maailmanperintökohteeksi.

P1000474

Juri neuvottelemassa vartijoiden (ohrana) kanssa

Saaren puolustajille virtaava Nevajoki on antanut suuren avun. Meille melojille se aiheutti kyllä sydämen tykytystä. Ei vähiten siksi, että perille saapui vain 11 kajakkia. Tuula oli kadonnut. Viimeinen havainto hänestä oli virran keskivaiheilla. Juoksentelimme saaren rantoja ja yritimme nähdä Tuulan kajakin, mutta turhaan. Samalla ilmaantui saaren vartija, joka kielsi ehdottomasti leiriytymisemme maailmanperintökohteeseen. Paikalle saapui myös miliisivene. Kielitaidottomalle tilanne oli vähän sekasotkuinen. Onneksemme mukana oli oppaamme Juri, joka neuvottelutaidoillaan puhui meidät tervetulleiksi yöpymään saarelle. Tosin senkin jälkeen telttapaikkojamme vaihdettiin ennen yötä pari kertaa. Telttailu ei meitä rantautuessa kiinnostanut lainkaan, vaan se missä seikkaili Tuula?

Huomattuaan virran voiman Tuula oli puikahtanut takaisin kaupungin suojaisaan satamaan. Joen suuntaisesti kulki pengermän takana rauhallisesti virtaava vesireitti. Siinä syntyikin hänelle oiva idea. Kanavaa pitkin voisi päästä koskiosuuden ohi ja lasketella sitten Laatokalta myötävirtaan Pähkinäsaaren rantaan. Sinne ohituskanavaan Tuula sitten putkahti. Meloi aikansa, mutta Laatokkaa ei näkynytkään. Kielitaitoisena ryhtyi sitten kyselemään rannalla olijoilta, miten kaukana on kanavan suu. Vastaus oli 100 kilometriä. Kanava olikin vuonna 1866 avattu ns. Uusi Laatokan kanava, jota pääsee Syvärille saakka. Täyskäännös. Palattuaan kanavan lähtöpisteeseen, Tuula nousi maihin miliisilaiturille. Meille muille jo tutuksi tulleet miliisit neuvoivat Tuulaa majoittumaan kaupungin hotelliin, mutta Tuula vaati päästä telttailemaan Pähkinäsaareen. Ei sinne niin vaan pääse. Tuula jäi istumaan laiturille, kun miliisit ajoivat saarelle kysymään puuttuiko joukosta vielä yksi meloja. Takaisin vene lähti Juri mukanaan ja paluukyydissä näimme iloksemme Tuulan ja kajakin!

P1000480

Huvialus Nevalla, vähän paremmasta päästä

Vietimme vartioidulla saarella rauhallisen yön. Vain tavaralaivat ja risteilyalukset kulkivat vierestä Laatokalle. Aamutuimaan kiertelimme saarella. Paikalliset kalastajat nukkuivat rannalla, muutama pieni vene pomppi Laatokan tuulisella merellä ja rakentajien nuotiot savusivat muurin kupeessa. Tuulen puuskia uhmaten Sari jätti telttansa tuulettumaan ja löysi sen seuraavaksi vallihaudan pohjalta. Kohteliaaseen venäläiseen tapaan vartijat tulivat hyvästelemään meitä lähtiäisiksi.

P1000483

Sisävesi öljytankkeri Nevalla

Edellisen päivän varpusparviseikkailuista viisastuneina sovimme, että melomme yhdessä ja Rantasalmen Pekka hoitaa peränpidon. Niin läksimme myötävirtaan, virran nopeus oli alkumatkalla jopa 10 km tunnissa, vaikka joen keskivirtaus on 5 km tunnissa. Voimakas vastatuuli puski pitkin jokea vastaan, mutta virtauksen ansiosta liikuimme kuitenkin eteenpäin. Vastaranta näytti tietenkin tyyneltä, joten päätimme ylittää joen. Ylipääsyä yrittäessämme saimme huomata, että Neva on leveä joki. Parhaimmillaan leveyttä on yli 600 metriä. Kauempana näkyi jo lähestyvä valtamerilaiva, mutta ajattelimme ennättävämme yli ennen sitä. Toisin kuitenkin kävi. Valtamereltä saapuva laiva näyttää Pielisjoen paatteihin verrattuna isolta ja se ajaa virrassa kovaa. Vasta kolmannen laivan jälkeen selvisimme joen yli. Laivat oli sulutettu yön aikana Pietarin silloista ja ne saavuttivat aamupäivällä jonossa Shlisselburgin kohdan.

Harmaa saderintama lähestyi meitä uhkaavasti ja nostatti reipasta aallokkoa virtaavassa vedessä. Ennätimme juuri rantautua Kirovskin kaupungin uimarannalle, kun sademyrsky puhkesi. Katottomat uimakopit tarjosivat oivan suojan vaakatasossa lentävässä vesisateessa, mutta vain niille, joille niitä riitti. Nämä tiivistunnelmaiset pystybaarit olivat haluttuja paikkoja.

P1000487

Sadetta ja tuulta pitämässä uimakopissa

Nevajoen rannat ovat kauttaaltaan hiekkarantoja. Rantatörmä voi olla loiva tai hieman jyrkempi. Joka paikassa meloja kuitenkin voi nousta matalaan hiekkapohjaiseen rantaan. Rannoilla on asutusta ja teollisuutta, mutta myös hämmästyttävän paljon vapaita rantoja, joten meloja pääsee helposti halutessaan jaloittelemaan. Joelta päin näkee mielenkiintoisesti asutuksen koko kirjon kaatopaikan ympäröimistä hökkeleistä puutarhojen ympäröimiin luksustaloihin. Hauskasti saattoi huomata, että venäläiset tykkäävät taloissaan linnantorneista ja vinkkeleistä.

P1000489

Huvila Nevan rannalla

Pidimme toisen melontapäivän ruokatauon pienellä hiekkarannalla. Juri laittoi venäläiseen tapaan nuotion, kun paikalla sattui olemaan pikkugrillikin. Tuolla taukopaikalla opimme kunnioittamaan suuria hinaajia. Katselimme, kun keltainen hinaaja kynti joen toista laitaa. Sen keulasta nousi aalto, joka lähti kohti rantaa. Ei se näyttänyt pahalta, mutta rantaan saapuessaan se iski voimalla kuin tsunami. Toiset kiskoivat kajakkejaan kauemmaksi rannalle, mutta Tarja ajatteli katsoa miten käy. Ja niinhän siinä kävi, että kaksikon aukkoon kaatui aalto ja toinenkin. Seuraava hinaaja varoitti meitä tulostaan pitkillä vihellyksillä. Kippari oli ilmeisen huolestunut nähdessään melojien juuri lähtevän rannasta. Eeva, Eero sekä kaksikollaan Tuija-Kaisa ja Tarja meloivat rantavedestä kauemmaksi. Hienosti he aalloista selvisivätkin, mutta kaksikosta lennähti peräsin irralleen. Kun kaksikko ennätti rannan tuntumaan korjausta varten, saapuikin toinen aaltorintama ja heitti kaksikon melojineen tukevasti hiekkarannalle.

Suunnitelma yhdessä melomisesta alkoi rakoilla iltapäivällä. Kuka oikaisi mutkia, kuka kierteli rantoja, kuka meni virrassa ja kuka spurttasi vauhdilla. Tukkeutuneet evät ja niiden irrottelu viruttivat letkaamme satojen metrien matkalle. Ajoittain joella oli koskimelonnan tunnelmaa pyörteilevän veden ja vastatuulen nostattaman aallokon takia. Tulevia laivoja piti myös muistaa vilkuilla takaviistoon, vaikka liikenne iltapäivällä vähenikin. Turvallisuusasiasta keskusteltiin vakavaan sävyyn ja yritettiin taas muistaa.

P1000509

Leiripaikka Nevan rannalla

Takana oli jo reilu 40 km. Edessä oli yöpuun etsiminen läheltä Pietarin laitakaupunkia. Kartassa näkyi Nevskin metsä ja kuin onnenkantamoisella löysimme sen ainoa mahdollisen leiripaikan. Paikka oli merisotilaiden eskadroonan muistomerkki rantatien varrella. Kapusimme rantatörmälle, teltat pystyyn ja nuotio tulille. Oikeastaan kukapa merisotilaan muistoa voisi paremmin kunnioittaa kuin omilla aluksillaan vesiltä saapuvat Joensuun Kauhojat. Nuotion äärellä vietimme myöhäisiltaa maljapuheiden ja voimistelun merkeissä. Tuomi kukki ja mustarastas lauloi. Päivän matkaa oli takana 43 kilometriä.

P1000507

Muistomerkki

Kolmas retkipäivämme alkoi nähtävyyden katselulla. Muutaman sadan metrin päässä sijaitsi luostarikirkko, vanhaan venäläiseen tyyliin rakennettu puukirkko lukuisine paanukattoisine sipuleineen. Aidatussa pihapiirissä oli myös kellotorni ja kaksikerroksinen karjalaistyylinen talo. Sisäpuolelta kirkko oli täynnä ikoneita. Luostarissa asui vain pappi ja vartijat. Vastaavia vanhoja rakennuksia näkee Kizhin saarella Äänisellä, mutta nämä hivenen harmaantuneet hienot rakennukset olivat vuodelta 2005.

P1000502

 

Muutaman kilometrin melonnan jälkeen alkoi Pietarin kaupunki. Rannalle ilmestyivät korkeat kerrostalot, alitimme kehätien korkean sillan ja joen rannat muuttuivat kiviseiniksi. Selvästikin mielissä oli pientä jännitystä. Millaiselta näyttää Suomen kokoinen miljoonakaupunki kajakista käsin. Joukossamme oli myös Pietarin matkailun ensikertalaisia, jotka tulivat ottamaan kaupungin haltuunsa todella erilaisesta näkökulmasta. Kuljimme kulkusuunnastamme katsottuna joen vasemman puoleista rantaa, josta löytyi myös puistoja ja luonnon rantaa. Ja kuin tilauksesta aivan rannassa, lähes veden päällä, oli azerbaidzanilainen ravintola. Siis kajakit maille ja saslikin, vihannesten ja jäätelön syöntiin. Erinomainen ravintolaruokahan tarjoilun kera kuuluu melontaretkeen.P1000511

Tuhdin lounaan jälkeen vääntäydyimme kajakkeihin ja lipsuttelimme eteenpäin. Vasemmalle ilmaantui Aleksanteri Nevskin luostari. Ja siinä se oli Moskova-hotelli ja se Nevan silta, jolta olin kurkkinut alas. Aurinko paistoi, vesi liplatteli ja matkanteko oli hullun hauskaa. Smolnan kirkontornit kiiltelivät rannalla ja vähitellen eteen ilmaantui yhä hienompia taloja kultakoristein, Eremitaasi ja Iisakin kirkko. Vastarannalla näkyi Suomen asema, Aurora-laiva, Pietari-Paavalin linnoitus, Rosta-pylväät ja Taideakatemia.

P1000520Olimme miljoonakaupungin keskustassa ja emme todellakaan yksin. Nevan rannoilla oli lukuisia kalastajia, saimme väistellä siimoja ja lentäviä koukkuja. Joku taisi saada saaliikseen Eeron. Kantosiipialukset rantautuivat laitureihinsa. Vesibussit menivät jonossa kanaviin ja vuorollaan niitä tuli sieltä ulos. Väliin sopi vielä luksusveneitäkin. Odottelimme Talvikanavan kohdalla ohitusvuoroamme, ettemme liikenteen pienimpinä olisi jääneet alle. Ja samalla kymmenet ja kymmenet turistikamerat ikuistivat menoamme. Rannalta kuului meille tervehdyshuutoja. Kaiken sen hyörinän keskellä melonta tuntui kuitenkin aivan leppoisalta.P1000536

Ensimmäisen kosketuksen Pietarin kanaviin saimme, kun puikahdimme risteilyalusten seasta pieneen Novo-Admiralteysky -kanavaan. Meloimme kapeassa kanavassa päin punaista, mutta onneksi ketään ei tullut vastaan. P1000548Sitten oikealle pitkin Moika-kanavaa ja sitten vasemmalle Priazhka-kanavaan. Olimme saapuneet hotelli Matisov Domikin eteen. Haasteena oli kapuaminen kanavasta kadulle parin metrin kiviseinän yli. Häntäpää katseli haastetta epäuskoisena, mutta Juri seisoi pian kanavassa reisiään myöten valmiina nostelemaan kajakkeja. Ja pian siellä seisoi myös Pekka. Sari kiipesi oravanlailla ylös ilman apuja, joten siinä syntyi vauhtia myös epäuskoisiin. Kajakkiin vaan seisomaan ja kuivin jaloin ylös ja samassa kajakki kipattiin miehissä maille. Toiminta oli varsin rivakkaa. Siitä 11 kajakkia juoksutettiin sitten hotellin pihalle aitaukseen, mutta yksi puuttui. Eero oli kadonnut. Viimeisin havainto oli Nevalta, kun keltainen kajakki kiisi risteilyaluksen vieritse kohti merta.

P1000555

Matisov Dom-hotellin kanavanranta

Juri oli löytänyt täydellisesti melojalle soveltuvan hotellin keskeltä kaupunkia. Kanavan rannalla, pieni, siisti, vartioitu. Kajakkimme lepäsivät pihalla puiden alla, mutta Eeroa ei näkynyt. Viimein puhelinsoitto tavoitti hänet. 90-asteen kanavakäännöksemme oli eksyttänyt hänet ja liukkaitten melojien löytäminen Pietarin 33 km käsittävästä kanavaverkostosta onkin sitten mahdoton tehtävä. Eero oli rantautunut Iisakin kirkon kieppeillä jokimuurin kapealle porrastasanteelle. Taas tarvittiin Juria lauman kasaamiseen.

Etukäteen olimme suunnitelleet viettävämme yhteistä ravintolailtaa musiikkishown säestyksellä. Illasta tulikin naisten ilta ja miesten ilta. Naiset suuntasivat illaksi kaupungille syömään sekä katselemaan nähtävyyksiä, valoshowta ja ilotulitusta. Miehet puolestaan suuntasivat kohti Shlisselburgia autojen hakuun ensin taksilla, sitten metrolla ja linja-autolla. Liikenneruuhkat vaivasivat vielä iltayöstä, joten paluureitti kierteli luovasti Pietarin seudulla ja autoilijat palasivat retkeltään vasta puolilta öin.

Olimme nähneet hotellille tullessa vain pienen silmäyksen Pietarin kuuluisista kanavista. Ajatus aamuvarhaisesta kanavamelonnasta kiehtoi mieltäni ja sain houkuteltua mukaan Leenan, Tarjan ja Tuija-Kaisan. Herätys kello 6 ja heti menoksi. Kanavaan laskeutuminen ja sieltä ylöspääsy oli askarruttanut mieltäni, mutta yön aikana kypsyi ajatus narutikkaista. Sellaisen alkeellisen kyhäsin kivimuurin rautalenkkiin ja kaikeksi onneksi juuri sillä kohtaa kanavan laidassa oli vettä vain puolisääreen, joten kiipeilimme ja kahlasimme. Riitan avustuksella myös kaikki neljä kajakkia saatiin tyylikkäästi vesille.

P1000561Oli toukokuun aurinkoinen sunnuntaiaamu. Kanavan vesi oli tyyni ja vettä halkoi vain neljä kajakkia. Suuntasimme Moikan kanavaa pitkin kohti ydinkeskustaa. Kiersimme New Hollandin saaren ja etsimme sen suuren portin, jonka kautta vuosisatoja sitten saapuneet kauppalaivat toivat lastinsa maailmalta Pietariin. Sitten alkoi siltojen ihmemaa. Moikan punainen silta, sininen silta ja vihreä silta olivat nimensä veroisia. Siltojen värit ja muodot heijastuivat tyynestä veden pinnasta. Ympärillä oli Pietarin hienoimpia vanhoja taloja ja kirkkoja. Meloimme Eremitaasin rakennusten välistä virtaavaa Talvikanavaa pitkin Nevalle. Joki aukesi eteemme tyynenä ja utuisena. Virran takana kohosi Pietari Paavalin linnoituksen kullatut tornit. Uskomatonta, mutta totta: joella olimme vain me!

P1000560Oli houkuttelevaa lähteä joen yli kohti kirkontorneja, mutta palasimme takaisin Moikalle. Moikalta käännyimme Griboyedovin kanavaan ja aivan edessämme oli Kirkko Veren päällä, Aleksanteri II muistolle rakennettu värikäs sipulikattoinen kirkko. Kohta meloimme Nevski Prospektin ali ja ihmettelimme vanhaa kaarevaa tiilisiltaa. Sitten alkoi patsailla ja kultauksilla varustettujen terässiltojen kavalkaadi koristeinaan leijonia, kotkia, jalopeuroja.

Kello tuli yhdeksän ja kaupunki alkoi herätä. Kanavan varsille ilmestyi turisteja. Kanavan korjaajat ja rakennusmiehet aloittelivat työtään. Kapeassa kanavassa aiheutimme iloista hämmästystä ympärillemme ja ikuistuimme ainakin rakennusmiesten kännykkäkameroihin. Kääntyessämme Krjukovin kanavaan vastaan tuli ensimmäinen vesibussi. Samalla särkyi melojan kaunis taika. Heiluimme aallokossa, kurkistelimme tuleeko mutkan takaa muita. Oli aika palata hotellille. Kierroksemme pituus oli noin 10 km ja sen aikana alitimme yhteensä 41 siltaa. Jokainen niistä oli taiteellinen luomus.

Aamumelonta Pietarin kanavissa kruunasi matkani. Etukäteen pelkäsin kanavissa virtausta, veneiden ruuhkaa ja haisevaa, likaista vettä. Mitään niistä en kohdannut. Kohtasin kajakkini kyydissä ainutlaatuisia kaupunkinäkymiä ja vilkuttelevia ihmisiä. Paljon jäi kanavia melomatta ja paljon jäi näkemättä. Joten, jos Luoja suo ja Juri mukaan huolii, retkikohteenani on vielä kerran Pietarin kanavat.

P1000562

Mukana Joensuun kauhojien Nevan retkellä olivat Riitta Laatikainen, Leena Manner, Eero Oura, Tarja Makkonen, Tuija-Kaisa Teikari, Eeva Viljamaa, Kaisa Autio, Tuula Parikka, Sari Aittokoski, Pekka Pouhula, Pekka Kovanen, Saara Immonen sekä mainio oppaamme Juri Sevrjukov.

Jos Pietarin tai Venäjän alueen melontavedet kiinnostavat, avuksi kannattaa ehdottomasti kysyä Juria. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.juristravel.fi

 

2 kommenttia artikkeliin ”Nevajoki

  1. Tuli tuolla melottua muutama vuosi sitten ja oli kerrassaan hienoa. Ainoat haasteet ja samalla vaaranpaikat muodostui muista aluksista. Siltojen alta piti ehtiä pois ennen jokilaivoja ja kapeimmissa kohdissa ohi painoi veneitä niin paljon että sai taistella ettei ajaudu päin kanavan reunaa. Joissain paikoissa veneiden nostama aalto kimmahteli takaisin kanavan seinämistä jolloin kajakki jäi todelliseen ristiaallokkoon. Kanavasta on myös erittäin vaikea nousta pois jos sattuu kaatumaan joten tarkkana tuolla saa olla.

    1. Kiitoksia kommentista! Tuon takia meidän ryhmä on joka kerta lähtenyt vanhan keskustan kanaviin aamulla noin kuuden aikaan. Vesibussiliikenne alkaa noin yhdeksän aikoihin. Ollaan tultu hotelliin aamupalalle ja lähdetty uudestaan Nevalle tai uusimmille kanaville. Noitten vesibussien takia melojien riittävä taito on tärkeä, ei ole enskertalaisten paikka. Kun katselee ympärilleen ja meloskelee kanavien laitamilla ja antaa veneille tilaa kulkea ei pitäisi olla ongelmia. Nevalla on tilaa, mutta sielläkin on hyvä katsella ja varoa muuta liikennettä, varsinkin päivällä Talvikanavan suuta, saattaa tulla/mennä toistakymmentä vesibussia peräkkäin. Vesibussit ei kulkiessaan aiheuta kummoistakaan aaltoa, mutta kääntyessä pitää varoa moottorin sivuvirtauksia ovat aika vahvoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.