Teksti: Pekka Pouhula Kuvat: Pekka Pouhula, Inna Aladina, Mari Jannela
Vottovaara sijaisee Karjalan tasavallassa, Porajärven pohjoispuolella. Vaaran korkeus on 417 metriä. Viimeinen nousu tieltä on noin 200 metriä ja matkaa on n. 2,5 km. Vottovaara on eksoottinen ja mystinen paikka. Se on suosittu matkailukohde ja ainoa hankaluus sinne pääsemiseksi ovat huonot tiet. Vottovaaran laella oli muutama vuosi sitten metsäpalo ja sen ansiosta maisema on nykyään vieläkin eksoottisempi.
Niirala – Himola 280 km. Himola – Vottovaara 20 km.
Himolan kylässä sijaitsee Vottovaara oppaan Aleksanterin tukikohta.
Rita nousi autosta tarkistamaan, missä kunnossa silta on, eli hän ei uskaltanut istua auton kyydissä. Tällä reissulla olin omalla autolla liikkeellä, Skoda Octavia Scout:lla. Aleksanteri sanoi, että voin mennä Vottovaaraan omalla autolla koska oli hyvä syksy ja oli satanut vain vähän ja tie oli ”hyvässä” kunnossa.
Keväisin normaali autolla ei ole mitään asiaa noille teille. Aleksanterilla on hyvä kyytipalvelu, hän vie ja hakee sovitusti.
Ensimmäinen matka syksyllä 2013, menimme omin päin Joukon maasturilla. Silloin etsimme Vottovaaran karkean kartan avulla. Nousimme jyrkimmästä kohdasta ylös. Keijo ja Jouko pitävät lepotaukoa Vottovaaran rinteellä, samalla minäkin sain pitää tarpeellisia taukoja.
Vottovaaran rinteeltä avautui näkymä syysväreissä olevaan maisemaan.
Vaaran päällä oli perinteinen kulkijoiden toivomuspuu.
Ensimmäisellä matkalla 2013, kun pääsimme ylös alkoi saman tien satamaan, mietin otanko kuvia ollenkaan, kun sataa ja on harmaata. Otin onneksi kuitenkin muutaman kuvan vaikka pelkäsin kameran kastuvan. Jälkeenpäin kiitin itseäni tästä kuvasta. – Aina kun katselen tätä kuvaa niin mietin että olisipa taustalla täysikuu ja susi ulvomassa kallion päällä!
Vottovaaran seitakivi. Näitä on useita satoja, pienempiä ja isompia. Toiset sanovat, että nämä olisi ufojen tekemiä, toiset että jääkausi on nämä aikaansaanut.
Vappuna 2014 oli lunta vielä paikoin.
Vottovaaran ”klonkku”. Vottovaaran laella on paljon vänkyräpuita. Talvella vahva tykkylumi painaa latvan sykkyrälle. Joidenkin mielestä puut kasvavat väärinpäin.
Minun mielimaisemani syksyllä 2014.
Tässä isomman puoleinen seitakivi, Inna pitelee kiveä.
Minun mielimaisemani vappuna 2014, tuli lumisade ja maisema muuttui vaalean harmaaksi.
Syksyllä 2014 nousi aamulla sumu ja maisemasta tuli aavemainen.
Sumu haihtui nopeasti.
Inna poseeraa seitakiven päällä vappuna 2014.
Vottovaaran laelta löytyy pikkuinen järvi, jossa on juomakelpoinen vesi.
Inna on ”vahva” nainen. Vottovaaralta löytyy sileitä kivipintoja monesta paikkaa.
Maisema vappuna 2015, ”ensi” -lumi peitti maiseman.
Kevätkarpaloita.
Vottovaaralta löytyy luonnonuskovien jättämiä esineitä sieltä täältä.
Vottovaaran kuuluisat portaat. Moskovolainen perhe retkeili samaan aikaan keväällä 2015. Nämä portaat löytyi vasta neljännellä kerralla. Aleksanteri oli oppaana moskovalaisille ja me lyöttäydyttiin samaan ryhmään. Oikeasti tarvitaan kumisaappaat, kävellään suon yli.
Portaille oli jätetty muistoesine.
Oksiin oli ripustettu erilaisia esineitä.
Isoin seitakivi on nimeltään Ukko. Kuvasta löytyy ukon kasvot. Ukon vieressä pidetään kesäaikaan auringonlaskun aikaan usein palvontamenoja, laulua rummunsoiton säestyksellä.
Ukon vieressä olevia muistoesineitä.
Meikäläinen aamupalalla vappuna 2014. Kylmä aamu pakkasen puolella.
Muistoesine.