Pörrrhölän unelma – Laatokan kierros

Teksti: Pertti Rovamo            Kuvat: Pekka Pouhula

Kokenut rantasalmelainen kajakkiretkeilijä Pekka Pouhula (hänet tunnetaan melojien parissa nimellä Pörrrhölä) näki juhannuksena 1999 ensimmäisen kerran Laatokan jylhät maisemat ja rannattoman ulapan Sortavalan lähellä olevalta Vuorion hiekkarannalta. Hän oli siellä uimassa sortavalalaisen naisystävänsä Rita Aladinan ja hänen tyttärensä Innan kanssa. ”Rakastuin Laatokkaan ensi silmäyksellä. Samalla syttyi haave kiertää järvi ja toteuttaa seikkailu, jota ei ainakaan kovin moni ole tehnyt.” Haave toteutui kesällä 2011. Kierrokseen kului 18 päivää. Melontamatkaa kertyi 573 km. Valtaosan matkasta Pekka taittoi yksin.

Vuorio_99_pekka2

Juhannuksena 1999. Vuorion rantakalliolla haaveilemassa

Pekka on melonut Sortavalan saaristossa Vuorion ”ilmestyksestä” saakka, yksin tai tuttavien kanssa. Tärkein harjoitus tapahtui kesällä 2010, kun Pekka kiersi Äänisen rantasalmelaisen Risto Partasen kanssa. Pekka meloi kajakilla ja Risto souti kesälahtelaisen Arvo Ketolaisen veistämällä viisimetrisellä puuveneellä. Reissu vei kaksi viikkoa ja taivalta taittui 450 km. ”Kokemus valoi uskoa, että voi Laatokankin kiertää”, kiteyttää Pekka Pouhula.

Rita Aladina on johdattanut Pekan nykyisen Sortavalan elämäntapaan ja auttanut tutustumaan Laatokan pohjoisrannan saaristoon.

Laatokan kierros oli paitsi fyysisten rajojen mittausta, myös taival monien sekä Suomen että Venäjän historian kannalta keskeisten paikkojen läpi.

Alkumatkasta soutajat seurana

Pekka toteutti kierroksen yksin, koska oli ilmennyt, ettei löydy sopivaa seuraa, joka voi irroittautua kesällä riittävän pitkäksi ajaksi. Aikaa ei voinut ennakoida, koska sopivia säitä ei voi tilata. Kolmisen viikkoa siihen saattaisi mennä, ehkä paljon ylikin. Valtavalla, enimmäkseen saarettomalla ulapalla asiallinen sää – varsinkin kohtuullinen tuuli – on etenemisen ehto.

Yksinäisestä vaelluksesta seurasi ruokahuollon ongelma. Pekka tiesi kokemuksestaan, etteivät matkan varrella olevat kylät yleensä ole rannalla. Miten käydä kaupassa, kun ei ole ketään, joka votia varusteita?

Risto Partanen, Pekan edelliskesän soutukaveri Ääniseltä, päätti lähteä mukaan alkumatkalle ja sai houkutelluksi soutukaverikseen rantasalmelaisen Erkki Muukkosen. Hänellä on matkailuauto ja datsha Aunuksessa. Hän lupasi hoitaa lopun huollon maitse.

120

Pekka Pouhula, Risto Partanen ja Erkki Muukkonen virallisessa lähtökuvassa

Sortavala – pieni, mutta voimakas kulttuurikeskus

Matkan lähtöpiste, Sortavala on Laatokan pohjoisrannalla. Kaupunki perustettiin vuonna 1632, pian sen jälkeen, kun Ruotsi oli vallannut Venäjältä Käkisalmen läänin.

Ruotsi menetti alueen satakunta vuotta myöhemmin ja Sortavala samalla kaupunkioikeudet. Ajan heiluri keikahti kuitenkin taas uuteen asentoon, kun Suomi oli 1809 liitetty Venäjään ja Venäjän kannalta katsottuna 1700-luvulla valloitettu, ns. Vanha Suomi, liitettiin muun Suomen kanssa samaan hallinnolliseen yksikköön, autonomiseen suuriruhtinaskuntaan. Näin joulukuussa 1811 muotoutui se Suomi, jota me nykyään pidämme ainoana alkuperäisenä ja oikeana Suomena.

Sortavala kohosi Laatokan Karjalan henkiseksi keskukseksi. Siellä toimi mm. mies- ja naisopettajaseminaari, joista valmistui ennen sotia huomattava osa maamme kansakoulunopettajista. Siellä oli merkittävää teollisuutta ja huomattava satama. Kaupunki sai myös koko Suomessa vahvan henkisen aseman, vaikkei se koskaan ole ollut suuri kaupunki. Vuonna 1939 kaupungissa ja sen lähiympäristössä oli noin 10 000 asukasta. Tällä hetkellä siellä asuu 21 000 henkeä.

130

Risto ja Erkki aloitti oman retken innokkaasti

Retkeläiset lähtivät Sortavalasta, Hotelli Piipunpihan rannasta, 23.6. klo 21.50. Erkin matkailuauto peräkärryineen jäi vartioidulle parkkipaikalle. Vuorokausimaksu oli 200 ruplaa (noin 5 euroa/vrk). Seurue lähti kiertämään Laatokkaa myötäpäivään.

140

Pekka eka aamuna valmiina lähtöön, ei vielä tiedä mihin kaikkeen joutuu

Parin tunnin jälkeen löytyi ensimmäinen sopiva saari. Iltaretken tarkoitus oli saada matka alkuun ja leirielämä käyntiin. Keli oli harmaa ja silloin tällöin sateli.

Juhannus Vahtimäellä ja sotamuistoja Petäjäsaaressa
150

  160

Sortavalan saariston upeimpia paikkoja ovat Honkasalon kujaset ja Vahtimäki. Retkeläisemme leirityivät Kujasille ja kiipesivät Vahtimäelle juhannusaaton kunniaksi. Kujasilla valokuvaaja, kirjailija I.K.Inha tallensi vuonna 1893 Laatokan näkymiä. Hänelle ne olivat Suomen merkittävimpiä matkailukohteita Imatrankosken, Paanajärven ja Punkaharjun tapaan.

180

Retkikunta juhannusaattona historiallisella paikalla

Honkasalon Vahtimäki on yksi Laatokan muinaisista vahtivuorista, joilta varoitettiin lähestyvästä vihollisesta kokkoja polttamalla. Vahtimäen laki on Laatokan pinnasta yli 75 metrin korkeudella.

Retkeläiset polttivat Kujasilla pientä kokkoa, kuten paikallinen väestökin lähimailla. He tiesivät, että avotulen teosta voi saada 2 000 ruplan sakot, muttei ukaasi haitannut retkeläisiä eikä lähellä leiriytynytta paikallista väkeä.

190

Juhannuskokko, miehet vapisee sakkojen pelosta

Risto uhmasi sääntöjä myös siten, että laski illalla Vahtimäelle mennessä kaksi verkkoa veteen ja aamulla oli saaliina kolme isoa ahventa ja muutama muikku. Ei aivan ryöstökalastusta, mutta retkeläisille tervetullutta vaihtelua eväisiin.

Juhannuspäivän taipaleella he näkivät luodoilla 20-30 norppaa ja leiriytyivät illalla Petäjäsaareen.

Pitkärannan saaristossa sijaitseva puolitoista kilometriä pitkä ja puoli kilometriä leveä Petäjäsaari oli rantasalmelaiselle seurueelle erityisen koskettava paikka, koska siellä käytiin seitsemän päivää ennen Talvisodan päättymistä, 6. maaliskuuta 1940, ankara taistelu, jossa yhden päivän aikana kaatui 117 suomalaista. Siellä taisteltiin sananmukaisesti viimeiseen mieheen. Kaikki elävänä saaresta selvinneet olivat hiukan aiemmin evakuoituja haavoittuneita.

200

Erkki pitää muistopuheen muistomerkillä. Esittelee sen jälkeen sotahistoriaa saarikierroksella

6.3.1940 saaressa kaatuneista 46 oli rantasalmelaisia ja 23 nilsiäläisiä. Rantasalmelaisten menetykset olivat Suomessa toisen maailmansodan pahin miestappio yhden kunnan osalle samana päivänä.

”Kävimme rantasalmelaisten muistolaatalla ja venäläisten muistomerkillä. Vielä nytkin, kun kävelimme saaressa, jaloissa kilahteli jatkuvasti sirpaleita”, kertoo Pekka Pouhula.

Ehkä saaren historia herkisti. Pekka oli kuulevinaan kolmen maissa yöllä, kuinka joku käveli hänen telttansa ohi. Myös Erkki oli herännyt yöllä metallin kilinään. Untako?

Seuraavana päivänä Pitkärannassa Erkki ja Risto kävivät kaupassa ja Pekka vahti varusteita. Alkoi sataa ja he päättivät pyrkiä viimeiseksi yhteiseksi yöksi Lunkulansaaren lomakylään.

220

Pitkärannan Pusunsaari. Paperitehtaan teollisuusalue.

5 000 ruplalla (noin 120 eurolla) he vuokrasivat laadukkaan mökin, jossa oli sauna. Oli hienoa nukkua vaihteeksi lakanoiden välissä. Seuraavana aamuna Risto ja Erkki lähtivät kiertämään Mantsin saarta ja palaamaan Sortavalaan, Pekka jatkoi yksin Laatokkaa kiertämään.

Vaikeuksia ja vieraanvaraisuutta

Yksinäisen miehen taival alkoi alavireisesti. Pian laskeutui sankka sumu, jossa GPS-laite osoittautui hyväksi avuksi. Tuuli vastaan 3-6 m/s, vaikka ennuste oli ollut päinvastainen. Ruokatauko iltapäivän alussa sujui surkeasti. Myöhemmin paljastui, että vieläkin surkeammin.

”Aallokossa alkoi vettä päästä sisään kylkeä ja selkää myöten. Korjasin huonosti olleen aukkopeitteen. Vettä tuli sisään edelleen, vaatteet kastuivat. Jossain täytyi olla vuoto”, hän kertoo.

”Tauolta lähtiessäni maininki oli painanut kajakin kiviä vasten ja vasempaan kylkeen oli syntynyt kaksi pientä repeämää. Kajakissahan oli raskas kuorma; 60-80 kiloa varusteita ja minä itse. Ei ihme, ettei kevytrakenteinen kylki kestänyt.”

”Poistin vettä sienellä vartin välein. Kuuden maissa löysin lopulta rannan, jossa oli penkit, pöytä ja nuotiopaikka. Nousin maihin. Hetken kuluttua tuli vihainen koira ja sen perässä vihainen isäntä. Hän selitti, ettei tähän saa rantautua. Kun avasin suuni ja sanoin jotain vajavaisella venäjälläni, mies kysyi ”Finland?” ”Da, da”, vastasin.

”Sävy muuttui salamannopeasti. Sain luvan yöpyä rannalla. Koira esiteltiin Nikaksi ja isäntä Romaniksi. Roman kävi pilkkomassa puita, toi ne kärryllä ja sytytti nuotion. Minä paikkasin kajakin; laitoin kylkeen dioleenimattoa ja epoksia. Hyvin kesti loppumatkan.

Tein iltapalaa, pystytin teltan ja olin valmistautumassa yöpuulle, kun Roman palasi. Hän oli soittanut äidilleen, Olgalle. Tämä saapui ja käski poikansa lämmittämään saunan ja teki itse vastan. Pian tarjottiin ruokaa ja vodkaa. Pakotettiin nukkumaan saunakamariin, vaikka teltassa olisi minusta ollut mukavampaa. Kommunikaatio helpottui, kun Olga soitti suomea taitavalle ystävälleen Pietariin, joka tulkkasi puhelimessa. Sain myös ladattua kännykkäni heidän aggregaatillaan.

230

Paikallinen sauna, vasemmalla oli hierontapöytä ja iso amme. Hyvät löylyt

235

”Pieni” iltapala saunan jälkeen

Aamulla tarjottiin puuroa ja vuohenmaitoa. Pihapiirissä oli sikoja, kanoja, vuohia, lampaita, kaneja, fasaaneita ja viiriäisiä. Lähtiäisiksi sain halauksen ja kanan alta tuoreen munan.”, kuvailee Pekka.

Olgan ja Romanin datsha oli Rajakonnussa suunnilleen siellä, missä vuoteen 1940 kulki Suomen ja Venäjän raja. Laatokkahan oli 1811-1940 jaettu karkeasti puoliksi Venäjän ja Suomen välillä.

Pitkin Aunuksen hiekkarantaa

Päivällä Pekka meloi pitkähkön taipaleen Aunuksen hiekkarantojen tuntumassa. Syvärin suuta lähestyttäessä rannat muuttuivat yhä kaislikkoisemmiksi. Leiripaikat olivat kortilla. Lopulta löytyi hiekkarantainen poukama.

240

Tätä riittää yli 100km

Nyt toistui hiukan edellistä iltaa muistuttava tilanne, joka kuitenkin sai pelottaviakin sävyjä.

”Vasta kun olin pystyttänyt teltan, huomasin, että rantametsässä oli kalamaja. Kävelin pihaan ja huhuilin. Kukaan ei vastannut. Oven säppi oli auki ja kun raotin ovea, kuulin sisältä ääniä. Palasin rantaan ja mietin mitä tehdä. Väsytti, enkä halunnut enää jatkaa, koska olin vaihtanut kuivat vaatteet ylle, enkä tiennyt kuinka pitkä matka on seuraavaan mahdolliseen rantautumispaikkaan. Päätin jäädä. Mietin, että aamua ajatellen on viisasta käydä ilmoittamassa, että rannalla on turisti.

250

Kalamaja (kävin yöllä ottamassa hiljaa kuvan)

Kun koputin oveen, sisältä tupsahti humalainen, noin kolmekymppinen mies kalsarit jalassa. Kun puhuin, sain taas ystävällisen vastaanoton ”finski turist?” Hän kutsui sisälle ja tarjoili teetä. Siellä oli myös nainen, joka esiteltiin vaimoksi. He yrittivät houkutella minut nukkumaan majan laverille. Sain puhuttua, että nukun teltassa, koska se oli jo valmiina.

Miehellä oli tikattu silmäkulma, myös nainen nilkutti. Kun menin telttaan, otin puukon mukaan ja mietin mitä porukkaa nämä ovat. Nukuin kuitenkin hyvin, yö oli viileä.

Aamulla mies valitteli krapulaansa. Valmistin aamupalan ja häivyin vähin äänin. En uskaltanut tehdä lähdöstäni ohjelmanumeroa”, kuvailee Pekka Pouhula.

Jälkikäteen Risto Partanen, joka on liikkunut paljon Venäjällä ja osaa kieltä sujuvasti, kommentoi, että ”minä en olisi koputtanut siihen oveen”. Myös Rita Aladina arvioi, että Pekalla on taipumus olla liian luottavainen. He ovat silti sitä mieltä, että Venäjän maaseudulla voi liikkua turvallisesti.

Kumpikin tapaus kertoo Pekan mielestä omalla tavallaan sen, että venäläiset arvostavat suomalaisia. Hänet on aina toivotettu tervetulleeksi. Niin näissäkin tilanteissa. Pekka toivoisi, että vastaavaa tapahtuisi myös toisinpäin Suomessa. Se ei aina ole itsestään selvää.

Pekan mielestä vieraanvaraisuus on venäläisen kulttuurin syvä piirre. Kun vieras tulee, hänestä huolehditaan kaikin mahdollisin tavoin. Kun venäläinen tarjoaa apuaan, hän ei tarjoa sitä rahasta vaan vieraanvaraisuudesta. Rahaa voi vastineeksi tarjota, jotta venäläinen voi kieltäytyä. Asiasta ei pidä jäädä inttämään. Se tulkitaan loukkaukseksi. Olisi hyvä olla jokin vastalahja, mutta melojan on hankala varustautua sellaisilla.

Aunus on vieläkin karjalaisaluetta

Suomen vanhan rajan eteläpuolella oleva Aunuksen Karjala ei ole koskaan kuulunut Ruotsiin tai Suomeen muuta kuin muutaman vuoden miehitysalueena jatkosodan aikaan. Se on kuitenkin vanhaa karjalaista aluetta.

Aunuksen kaupunki on eräs Pohjois-Venäjän vanhimmista keskuksista. Ensimmäiset kirjalliset maininnat siitä ovat vuodelta 1137, ne ovat kymmenen vuotta varhemmat kuin ensimmäiset maininnat Moskovasta.

Kaupunki ei ole Laatokan rannalla, vaan sisämaassa Olangajoen ja Mägräjoen yhtymäkohdassa. Kaupungissa on nykyään noin 11 500 asukasta. Heistä 60% on karjalaisia ja kymmenkunta prosenttia suomenkielisiä. Juuri Aunuksen alueella voi siis selvitä silkalla suomella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joltain oli unohtunut auto kalareissulla

Melojan kannalta Laatokan rannat muuttuvat vaikeammiksi Aunuksen jälkeen, koska rantoja peittää yleensä yhä leveämpi kaislikkovyö.

Pekka joutuikin etsimään seuraavan leiripaikan tiheän kaislikon läpi. Se oli löydettävä, sillä edessä oli Alasyvärin luonnonsuojelualue, jonne ei saa rantautua. Syvärin suulle taas oli liian pitkä matka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kajakki ”telakalla” paarmojen valtakunnassa

Kun kelvollinen paikka lopulta löytyi, kajakki täytyi purkaa kaislikon seassa vesillä. Paarmoja ja muita lentäviä kiusankappaleita oli aivan tuhottomasti. Lähtö oli aamulla yhtä hankala. Sinä päivänä Pekka arveli tappaneensa meloessaan ainakin sata paarmaa, eikä niiden loppumisesta ollut pelkoa.

260

Alasyvärin luonnonsuojelualueen hiekkarantaa

Illaksi hän meloi Äänisestä laskevan Syvärin suulle hotelli Svirskajaan. Syväri on venäjäksi Svir, joten Svirskaja tarkoittaa ”syväriläistä” tai Syvärin äärellä olevaa. Siellä ystävällinen hotellin isäntä kanteli varusteita ja auttoi muutenkin. Rita Aladina Sortavalasta toimi vuorostaan puhelintulkkina.

Yöpyminen maksoi 2 000 ruplaa ja aamupala 250 ruplaa (yhteensä noin 55 euroa).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vilkas laivaliikenne kanavalla

Melontaa Laatokan kanavalla

Matkalla Syväriltä Nevalle Laatokan kaakkoisrantaa noudattelee kaksi rinnakkaista avokanavaa. Laatokan kautta kulki yksi Venäjän tärkeimmistä tavarankuljetusreiteistä Volgalta Olhavajoen ja Nevan kautta Itämerelle. Laatokan rannikko oli reitin vaarallisin osa. Ranta on erittäin matala, kivikkoinen sekä myrskyille altis, koska saariston suojaa ei ole.

Kanavan vanhin osa, 111 km pitkä, Pietari Suurelle nimetty jakso, otettiin käyttöön 1731 ja se ulottui Olhavajoelta (jonka suulla on Uusi Laatokka -niminen kaupunki) Nevan niskalle Pähkinälinnaan. 1800-luvun alussa kanavaa jatkettiin Olhavajoelta pohjoiseen Syvärin suulle.

Maankohoamisen vuoksi kanava vähitellen madaltui ja vuosina 1861-66 vanhan kanavan ja rantalinjan väliin rakennettiin uusi kanava, joka nimettiin Aleksanteri II:n mukaan.

270

Valkoinen lateraalimerkki. Jos joku ihmettelee mistä Suomen valk/pun merkit on peräisin niin täältähän ne

Rautateiden kehittyessä vesireitit menettivät merkitystään ja nykyään vanhempi kanava on paikoitellen kasvanut täysin umpeen ja uudempi kanava on lähinnä huviveneiden käytössä.

Pekka ei etukäteen tiennyt, voiko kanavia meloa. Kuvaavaa ehkä venäläisten usein vähäiselle paikallistuntemukselle on, että Svirskajan isäntäkään ei tiennyt, voiko niitä pitkin meloa. Vieraanvaraiseen tapaan hän kuitenkin kuljetti Pekan mönkijällä naapuriin kysymään, onko kanava melontakelpoinen. Naapuri tiesi, että on.

Kanavamelonnassa oli ongelmansa. Syvässä avokanavassa oli erittäin kuuma, koska tuuli ei päässyt viilentämään. Vielä hankalampaa oli, ettei jyrkkärantaisessa kanavassa voinut rantautua. Kaksi kertaa rannalla sattui olemaan kaatunut puu, jonka avulla pääsi maihin pohjavettä keventämään.

280

2km suora, pieni mutka, 1-3km suora jne. Tyyni, lämmin, hautova ilma. ainut varjopaikka puiden siimeksessä

Matalaa mutavelliä – onnenpotkuna kauppareissu

”Runsaan kahdenkymmenen kilometrin jälkeen Voronovon lähellä oli rantautumis- ja uimapaikka. Siitä pääsi myös Laatokalle ja päätin poistua kanavasta avoimelle järvelle. Haaveilin hienosta hiekkarannasta yöleiriä varten”, kertoo Pekka.

”Onneksi pidin ennen Laatokalle suunnistamista kunnon tauon ja söin. Laatokan ranta olikin tavattoman huono yli 20 km:n matkan. Vain yhden rannalle ajautuneen puunrungon avulla pääsin hetkeksi pois kajakista. Ranta oli erittäin loiva, kajakin keula juuttui kiinni kymmenen metriä ennen rantaa ja kun melalla yritti työntää, se upposi pehmeään mutaan.

290

”Kusipuu”. Pelasti pahemmilta ongelmilta

Hellettä oli 30 astetta, vesi lämmintä ja juomat loppuivat. Oli pakko yrittää meloa Seesjoen suulle Sjasstroin kaupunkiin. Siellä näin ensimmäiseksi rannalla kolme miestä ja rakennuksen. Meloin rantaan ja kyselin kauppaa. Miehet eivät tuntuneet ymmärtävän, mutta osoittelivat rakennusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kalakauppias Andrei ja työntekijä

Rakennus oli kalakauppa. Omistaja Andrei ymmärsi heti, mistä on kysymys. Hän komensi yhden työntekijöistään vahtimaan kajakkia ja lähti autollaan käyttämään minua kaupassa noin viiden kilsan päässä. Samalla hän vei kolme työntekijäänsä ilmeisesti avovankilan tai työsiirtolan portille. Kotonaan hän keitti teetä ja tarjosi kylmää vesijohtovettä. Join sitä ja mietin, mitä tästä mahtaa seurata, mutta vatsaongelmia ei tullut.

Andrei esitteli remontissa olevaa kotiaan ja siirteli samalla suuria setelinippuja vaivihkaa hiukan sivummalle. Käytiin kaupassa, josta ostin 3 litraa vettä, jätskiä ja alkoholitonta olutta.

Soitin Ritalle ja pyysin varaamaan huoneen Novaja Ladogan kalastus- ja metsästysklubilta.

300

Pitkän päivän päätepysäkki. Join baaritiskillä 2kpl Baltica-0 olutta peräkanaa. Aaah olipa hyvää

Päätin jatkaa kanavaa. Se oli kymmenen kilometrin matkan lähes suora ja Novaja Ladogan kirkon torni näkyi edessä miltei koko ajan. Saavuin puolen yön aikaan kalastusklubin rantaan. Huone oli kuuma ja viemäri lemusi. Sain kuitenkin evääni kylmäkaappiin. Yöllä en saanut enää ruokaa. Yöpyminen maksoi 900 ruplaa (22 euroa)”.

Novaja Ladoga – Viikinkien idäntien kääntöpiste

Pekka päätti pitää Novaja Ladogassa (Uudessa Laatokassa) lepopäivän ja odotella Erkki ja Anneli Muukkosen tuomaa muonatäydennystä. Hän kävi taksilla ostamassa torilta t-paidan ja shortsit, koska mukana ei ollut hotellielämään soveltuvaa vaatetusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Elämäni ensimmäinen rehellinen melonta rakko

Päivä kului tekstiviestejä lähetellen, Taru sormusten herrasta -kirjaa lukiessa ja Laatokan karttaa tutkiessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Melojan tavarat hotellihuoneessa

Olhavajoen suussa oleva Novaja Ladoga on 11 000 asukkaan kaupunki. Nimestään huolimatta se on vanha keskus, paikka on tunnettu jo 1400-luvulta, vaikka se sai kaupunkioikeudet vasta 1704. Sitä edeltänyt Laatokan venäläiskeskus, Staraja Ladoga (Vanha Laatokka), sijaitsee 13 km Olhavajokea ylöspäin. Viikinkiajalla siellä sijaitsi suuri kauppakaupunki ja skandinaavinen siirtokunta. Tämän viikinkiaikaisen kaupungin perustaminen on ajoitettu vuoteen 753. Vähitellen Staraja Ladogasta tuli Novgorodin aluskaupunki.

Vuonna 2003 Staraja Ladogassa vietettiin 1250-vuotisjuhlia ja Putin nimitti kaupungin ”Venäjän vanhimmaksi pääkaupungiksi”.

Olhavajoki laskee Laatokkaan suoraan etelästä ja on Venäjän historian kannalta erittäin tärkeä vesireitti. Olhavajoen suulla Ruotsista tullut viikinkien idäntie kääntyi kohti etelää. Vedenjakajan ylitettyään se jatkoi Dnjeprin ja sen varrella olevan Kiovan kautta Konstantinopoliin (nykyiseen Istanbuliin) ja Välimerelle.

Olhavajoen rannalla, satakunta kilometriä Staraja Ladogasta etelään on Novgorodin kaupunki, joka on myös yksi Venäjän vanhimmista kaupungeista. Sen välityksellä ortodoksinen usko levisi Karjalaan. Nestorin kronikka mainitsee Novgorodin ensimmäisen kerran vuoden 859 yhteydessä.

Vuosina 1136 – 1478 kaupunki oli Novgorodin tasavallan pääkaupunki. Novgorodin ja Tukholman valtakeskukset kävivät ensimmäiset suuret valtapoliittiset mittelöt Suomen ja Karjalan hallinnasta.

Myöhemmin Novgorod joutui Moskovan alaisuuteen. Nyt kaupungissa on 220 000 asukasta. Siellä on säilynyt erittäin runsaasti Venäjän historian kannalta tärkeitä nähtävyyksiä. Kulttuurihistoriasta kiinnostuneen kannattaisi meloa Novgorodista Laatokan kautta Pietariin.

Kartan ääressä käydyn mietinnän jälkeen Pekka päätti pyytää Erkki ja Anneli Muukkosta viemään hänet autolla Pähkinälinnaan.

”Laatokan rannat näyttivät kartan mukaan vielä matalammilta ja kivikkoisemmilta kuin taival Syvärinsuulta Novaja Ladogaan. Laatokkaa pitkin olisi täytynyt ahvenvidan vuoksi meloa kilometrien päässä rannasta vailla pienintäkään tietoa, missä niiden lomasta voi päästä maihin. Kanavamelonta ei myöskään innostanut, koska en saanut tietää, onko matkalla rantautumispaikkoja. Ehkä niitä olisi ollut, koska kartan mukaan siellä oli alkumatkasta muutama pieni kylä, joihin tosin ei mennyt kunnon tietä, ja loppupäässä valtavia datshakyliä. Entä jos yöpymispaikkaa ei kanavasta löytyisi tai datshojen kohdalla ei saakaan nousta maihin? Hullu saa olla, muttei hölmö. Runsaat sata kilometriä yksin epämääräisissä oloissa ei tuntunut lainkaan viisaalta”, hän tiivisti.

Pähkinälinnasta pohjoiseen

Automatkan jälkeen Pekka pääsi liikkeelle Pähkinälinnasta (Slisselburg) illalla yhdeksän maissa hienossa ja tyynessä säässä. Nevan niskassa oli erittäin voimakas virtaus ja melominen vastavirtaan kävi työstä. Virran voima ei ole ihme, sillä 41 km:n mittaista Nevaa pitkin virtaa Laatokasta Pietarin kaupungin läpi Suomenlahteen koko Saimaan, Äänisen, Olhavajoen ja lukuisten pienempien järvien ja jokien vesi. Laatokan ja Suomenlahden vedenkorkeuden ero on 4 metriä. Koskia Nevassa ei ole.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pähkinäsaaren linna.  Linnaa korjataan. Olipa vahva vastavirta 10km/h

Nevan niskalla Pähkinäsaaressa oleva linna on Suomen historian kannalta erittäin tärkeä. Sen ovat perustaneet suuriruhtinas Juri Danilovitsin johtamat novgorodilaiset sotilaallisesti ja kauppapoliittisesti tärkeään saareen vuonna 1323. Jo samana vuonna siellä solmittiin ensimmäinen Novgorodin ja Ruotsin välinen kirjallinen rauhansopimus, Pähkinäsaaren rauha.

Linnoitusta on sittemmin rakennettu ja tuhottu moneen otteeseen. Nykyisen perushahmonsa Pähkinälinna sai 1514-25. Linna oli muodoltaan 300 x 150 metrin suuruinen monikulmio, jossa oli seitsemän ulkotornia ja kolmitorninen keskuslinna. Linnaa entisöidään parhaillaan.

Sijainniltaan ja historialtaan linna muistuttaa jossain määrin Olavinlinnaa. Kumpikin on myös ollut vuoroin venäläisten vuoroin ruotsalaisten hallinnassa.

Sotilaallisen merkityksensä linna menetti, kun Pietari Suuri päätti suunnata Venäjän valtion katseen Itämerelle ja Eurooppaan ja perusti 1703 valtakunnan uuden pääkaupungin Nevajoen rantasoille, Ruotsin silloin hallitsemalle ja suomen kielen murretta puhuvalle Inkerinmaalle.

Kun Pietari teki ratkaisunsa, käytiin suomalaisittain ”Suurta Pohjan sotaa” ja Ruotsin kuningas Kaarle XII soti Pietarin perustamisen aikaan pääjoukkoineen Puolassa.

Kaarle XII:n sotaretket Euroopassa aloittivat Ruosin suurvaltakauden syöksykierteen. Niinä vuosina Venäjä miehitti ensimmäisen kerran koko Suomen alueen. Suomessa aikaa kutsutaan nimellä ”Iso viha”. Rauha koitti vasta vuonna 1721.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laatokan risteilyalus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Väylämerkki, kalastajia oli satamäärin sunnuntai iltana

Tuulta pitämässä – sotilasalueella

Kun Pekka Pouhula pääsi Nevan imusta, yö alkoi kääntyä aamuksi ja vähitellen tuuli virisi. Pekka oli kysynyt etukäteen venäläisiltä tuttaviltaan, onko Laatokan rannoilla suljettuja sotilasalueita. Hänelle oli vastattu, ettei ole, kaikkialla saa liikkua ja nousta maihin. Kyseinen ranta ei näyttänyt siltä. Jälkikäteen on selvinnyt, että viivoitettu alue oli kemiallisen sodankäynnin joukkojen entinen tukikohta.

Tuuli voimistui nopeasti ja kävi koillisesta, yli Laatokan avoimen selän. Oli päästävä maihin ja nopeasti. Ranta oli matala ja kivinen, mutta erään niemen suojasta löytyi kaislikosta paikka, jota joku muukin oli käyttänyt leiripaikkana. Pekka laittoi leirin pystyyn ja tavarat piiloon, etteivät ne näy järvelle. Olo oli epävarma. Vaikutelmaa lisäsi se, että leirin edestä veden alta näkyi jonkin aikaa valo. Aivan kuin siellä olisi ollut voimakas lamppu. Saattoiko se olla sukellusveneen valo vai mikä se oli?

330

Hilavitkutin? Löytyi metsän keskeltä, mikä lie tarkoitus.

Päivä kului tuulen tyyntymistä tai suunnan muuttumista odotellen. Kumpaakaan ei tapahtunut. Päivälläkin näkyi kummia: värikäs esi ne liikkui pitkin järven pintaa. Kiikareilla Pekka erotti, että kyseessä oli nippu ilmapalloja, jotka olivat karanneet jostain.

Toisena aamuna tuuli näytti hiukan rauhoittuneen, vaahtopäitä ei näkynyt. Pikainen ateriointi, leirin purku ja kajakkiin. ”Melkein heti havaitsin, että tuuli oli uudelleen voimistunut. Ei auttanut kuin palata takaisin”, kertoo Pekka.

Teltta pystyyn ja riippumatto puiden väliin. ”Päivä matossa teki selälle hyvää”, Pekka naurahtaa.

Seuraavana yönä Pekka laittoi kellon soimaan 3.15. Tuuli oli hiukan laantunut. Hän lähti melomaan tuntia myöhemmin. Järvellä kulki isoja maininkeja, jotka löivät kajakin kannelle. Jokainen maininki piti ottaa tarkasti.

Rannat olivat edelleen loivia ja kivisiä, datsoja oli alkumatkalla tasaisin välein.

Kun parin tunnin melonnan jälkeen löytyi ensimmäinen sopiva rantautumispaikka, Pekka päätti nousta maihin. Hän pelkäsi tuulen voimistuvan päivän edistyessä. Tosin tämäkin paikka saattoi olla sotilasaluetta. Kajakki ja varusteet jälleen piiloon.

Päivä kului aaltoja kuunnellen, makoillen ja lueskellen.

”Yöllä, kolmen maissa rantoja kierteli jokin kovaääninen härveli, kuulosti ilmatyynyalukselta. Aivan kuin se olisi etsinyt jotain. Mieleen tuli, etsiikö se minua. Edellisenä yönä, joku oli katselut rannalta, kun meloin maininkien seassa. Jos se etsi minua, ei ainakaan löytänyt”, kertoo Pekka.

Hotelliin Taipaleenjoelle

Viidestoista retkipäivä alkoi miellyttävästi. Keli oli hyvä, vastatuulta arviolta muutama metri sekunnissa. Pekka lähti melom aan noin yhdeksältä aamulla. Nyt oli pitkän vaelluksen vuoro. Loppu alkoi häämöttää ja Sortavala kutsua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taipaleen joen hotelli. Täällä voisi lomailla muulloinkin. Samaa vettä virtasi joessa mitä Rantasalmen Haukivedessä.

Viime kesänä Suomessakin raivonneiden myrskyjen jäljet näkyivät rantametsissä noin 20 km:n matkalla. Rantapuut olivat nurin. ”Onneksi en ollut silloin vesillä”.

”Päivän lopulla ohitin Suomen vanhan rajan ja pian meloin Taipaleen hotellin rantaan.

Olin pyytänyt Ritaa varaamaan huoneen, mutta hotellin puhelimeen ei ollut vastattu. Otin riskin ja kävelin pihaan. Ensin tuli kolme koiraa haukkumaan ja näykkimään, sitten kaksi vanhempaa naista. Sain huoneen”, kertoo Pekka.

”Hotelli oli hyvä, sain evääni hotellin kylmäkaappiin, joka käynnistettiin minua varten. Ruoaksi tarjottiin borssikeittoa, pelmenejä, leipää, olutta ja kylmää pullovettä.

Sänky oli mukava, illalla suihkusta ei tullut lämmintä vettä, mutta se on tavallista näillä seuduilla. Aamupalaksi sain viiden munan munakkaan ja leipää. Koko lysti maksoi 2000 ruplaa (50 euroa). Siellä kannatti ehdottomasti yöpyä.

Taipaleen kylän ohi laskee Laatokkaan Taipaleenjoki, joka on nykyisin Vuoksen vesistön tärkein laskureitti Laatokkaan. Osa Vuoksen vesistä virtaa edelleen Laatokkaan vanhaa lasku-uomaa pitkin pohjoisempana Käkisalmen kohdalla. Se haara menetti merkitystään 1800-luvun puolivälissä, kun viljelysmaan hankkimiseksi Vuoksen varrella suoritettiin järvenlaskuja ja uusi lasku-uoma murtautui Taipaleenjoen kautta.

11 km pitkä Taipaleenjoki tunnetaan myös suomalaisten talvisodan aikaisena puolustusasemana, joka piti pintansa koko talvisodan ajan.

Kohti Sortavalaa ja kalliorantoja

Taipaleenjoelta alkoi henkinen loppukiri. Tajuntaan iski, että kierros on kohta kierretty ja pian tullaan tuttuihin maastoihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Norppa odottelee melojaa

Taipaleesta lähtiessä oli tyyntä ja he lteistä. Kaksi ensimmäistä tuntia melonta tuntui oudon raskaalta, mutta ensimmäisellä maissa pidetyllä tauolla Pekka huomasi vetäneensä perässään lumpeita ja ahvenvitaa.

Konevitsan luostari näkyi saarellaan upeasti, muttei hän enää malttanut poiketa sinne.

350

Hilavitkutin? Suljetun sotilas saaren edustalla

Täällä oli tietysti käynyt se sama parin päivän takainen voimakas tuuli, jonka tyyntymistä Pekka oli odotellut. Kaikkialla rannoilla ja vedessä oli muovipulloja, pusseja ja kelmuja, jotka tuuli oli tuonut mukanaan. Heitetäänkö Laatokan risteilyaluksista jätteet järveen, vai mistä roju oli peräisin?

”Ennen leiriytymistä ohitin tarkasti vartioidun alueen, jossa rannalla oli tähystystornit. En uskaltanut edes kuvata, minua selvästi tarkkailtiin. Lopulta rant auduin hiekkarannalle ja aamulla, kun öinen kaste oli kostuttanut kaiken ja hiekka kulkeutunut joka paikkaan, toivoin syvästi, että se olisi reissun viimeinen hiekkaranta”, kertoo Pekka.

Käkisalmea lähestyessäni rannoilla oli selkeitä sodan jälkiä, panssariesteitä ja jokin muistomerkki.

Pian Pekka ohitti Käkisalmen, jossa on nykyään noin 20 000 asukasta. Kaupungin vanha nimi on ”Korela” ja sen ympäristössä lienee ollut Laatokan karjalaisen ja sieltä itäiseen Suomeen levinneen asutuksen varhainen keskus. Nimestä Korela voi tulla myös nimi Karjala.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joltain uimarilta unohtunut?

Novgorodin kronikoissa kaupunki mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1143. Vuoksen suulla sijaitseva kaupunki linnoitettiin jo 1200-luvulla.1400-luvulla Korelan mainitaan olevan Novgorodin ruhtinaskunnan toiseksi suurin kaupunki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Isotätini asui saaren toisessa päässä. Riippumatto on hyvä majoite tälläisellä rannalla.

Viimeisen yön Pekka vietti lähellä Lahdenpohjaa. Matkapäiväkirjaan Pekka kirjoitti: ”HIENOJA KALLIORANTOJA”. Isoin kirjaimin. Hän oli palannut tuttuun ja jylhään Laatokan saaristoon.

Viimeinen päivä oli tyylittelyä. Matkaa oli maltillisesti ja sää hyvä; aluksi tyyntä sitten heikkoa vastatuulta idästä. Se vain helpotti melomista. Sortavalan satamassa vastassa olivat Rita ja hänen veljensa Valeri autoineen. Babuska – Ritan äiti – oli lämmittänyt kotipaikallaan saunan ja tehnyt vastan. ”Tuntui taivaalliselta. Olin tullessani ollut vastaanottajien mielestä mehtäpirun näköinen. Ajoin saunassa parran”, Pekka tiivistää.

400

Haave toteutunut. Laatokka kierretty.

Hän kertoo juoneensa illalla ainakin kolme litraa vettä ja seuraavana päivänä viisi, eikä tarvinnut käydä vessassa. Helle oli sotkenut nestetasapainon perusteellisesti.

”Erkki Muukkonen tuli hakemaan Sortavalasta. Rita tarjosi meille sapuskat. Hänkin oli onnellinen, että olin onnistunut toteuttamaan unelmani”.

Laatokan kaksijakoinen maisema

Järven kiertäessään huomaa, kuinka monessa mielessä kaksijakoinen Laatokka on. Karkeasti ottaen järven pohjoisranta – suunnilleen aikoinaan Suomelle kuulunut alue – on kalliosta, saaristoista ja repaleista rantaviivaa. Eteläosa on matalaa, Aunuksessa hiekkarantaista, muualla kaislikkoista ja kivikkoista, melojan kannalta hyvin vaikeasti lähestyttävää rantaa. Laatokan kanavat ovat sinänsä mukavasti melottavia, mutta kajakilla niissä ei pääse rantaan kuin sattumalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikea rantautua aallkokossa

Laatokan pohjoisosa on myös hyvin syvää vettä, siellä on runsaasti yli 200 metrin syvänteitä. Järven eteläranta on puolestaan melojan kannalta piinallisen ruovikkoista ja matalaa.

Järven pohjoispäässä pääsee kertaamaan luovutetun Karjalan muistoja, Aunus kertoo Itä-Karjalan historiasta ja eteläranta Syvärinsuulta Pähkinälinnaan on tiivistettyä Venäjän valtion historiaa. Oikeastaan vasta siellä tajuaa, kuinka lähellä Suomea Venäjän valtion monet keskeiset syntypaikat ja historialliset kohteet ovat ja kuinka likeisesti Suomen ja Venäjän historia liittyvät toisiinsa. Muutamassa päivässä voi meloa Venäjän historian ydinpaikoilta Suomen historian ydinpaikoille.

Samalla tajuaa, ettei Venäjä ole ikuinen, sillä on historia ja se on muodostunut vähitellen kerros kerrokselta, kuten kaikki valtiot. Venäjän varhaisinta valtiollista kerrostumaa edustavat ne paikat, jotka syntyivät viikinkien idäntien varteen. Tarkemmin historiallisista kohteista kiinnostunut meloja saa Laatokalla kulumaan kuukauden, kaksikin.

Suurjärven sää

Tärkein asia, joka Laatokalla lihasvoimin retkeilevän – melojan tai soutajan – on otettava huomioon on sää. On oikeastaan yllättävää, että vajaan kolmen viikon reissulla Pekka joutui vain kerran selkeästi tuulen vangiksi.

Jos tuulee suoraan avoimen selän yli, aallot ja mainingit ovat niin valtavia, että retkeilijän on pysyttävä maissa. Äkilliseen tuulen nousuun on myös varauduttava. Etelärannalla ongelman muodostaa rantautumispaikkojen vähyys. Laatokan kanavilla tuuli ei uhkaa, mutta maihin pääseminen ja varsinkin leiripaikkojen löytäminen on vaikeaa.

”Juhannuksen tienoot ovat Laatokan retkeilijälle parasta aikaa, koska tuuli usein tyyntyy tai heikkenee yöksi ja valoisassa kesäyössä näkee meloa. Kesän edetessä Laatokalle lähtevät retkeilemään myös venäläiset, lähinnä pietarilaiset ja moskovalaiset. Silloin leiripaikkoja voi olla vaikea löytää, koska monissa luonnonsatamissa on väkeä, joskus paljonkin”, kiteyttää Pekka.

Karjalan asukkaat pelkäävät järveä

Luovutetun Karjalan alueella olevalla väestöllä ei ole vesillä liikkumisen perinnettä. Useimmat heistä ovat lähtöisin aivan toisenlaisista oloista, monet heistä ovat muuttaneet alueelle Valko-Venäjältä tai Ukrainasta. Näin tekivät myös Rita Aladinan vanhemmat.

Sinne tultiin sodan jälkeen, koska oli olemassa olevia tyhjiä asuntoja, kun taas juuri Valko-Venäjä ja Ukraina olivat silloisen Neuvostoliiton kaikkein pahimmin tuhoutuneita alueita. Totaalinen sotahan kulki niiden yli kahteen kertaan, niin Saksan hyökätessä kuin sen perääntyessäkin.

Suuri järvi on useimmille heistä edelleen vieras elementti. Pari sukupolvea ei ole riittänyt kulttuurin muutokseen. Rita Aladinakin ajattelee yhä, kun Pekka lähtee Laatokalle, että nyt se lähtee tapattamaan itseään. Hän ei ole päässyt pelon yli, vaikka tuntee Pekan melontataidot..

Välineiden kestävyys ja huolto

Pekan kajakki on itse tehty ja erittäin kevyeksi rakennettu Artisanin versio, jossa on korotettu takakansi säilytystilan lisäämiseksi. Kajakki painaa vain 14 kiloa.

Vedenpuhdistin oli välttämätön varuste. Kajakkiin ei olisi voinut pakata sellaista vesimäärää, että se olisi riittänyt. Paikoitellen Laatokan vesi on ehkä juomakelpoista, mutta asutuksen lähellä se ei varmasti ole. Paikoitellen vedessä oli näkyvää levää, eikä voinut tietää, onko se myrkyllistä. Keittäminenkään ei olisi silloin auttanut.

MSR:n vedenpuhdistin toimi hienosti, mutta ahkerasti sitä piti karhunkielellä puhdistaa.

Pekan perusnavigointi tapahtui kartan ja kompassin avulla, mutta GPS-laite auttoi sumussa ja suunnan ottamistakin. GPS:n varassa hän ei kuitenkaan Laatokalle lähde. Liikkumisen täytyy perustua välineille, jotka eivät vaadi sähköä.

Sortavalasta saa kirjakauppa Ainosta Laatokan kartan, jossa on kuusi lehteä. Kartan mittakaava on 1: 100 000 ja se on riittävän tarkka retkeilyyn.

Pekalla oli mukanaan kaksi kännykkää. Toisessa oli suomalainen Elisan liittymä ja toisessa venäläisen Megafon -operaattorin liittymä. Aunuksen suunnalla oli kolmen päivän jakso, jossa kumpikaan puhelin ei toiminut. Kaupunkien ja kylien läheisyydessä puhelin toimi, syrjemmällä ei.

Retken turvallisuudesta

Reissun jälkeen Pekka Pouhulaa on eniten oudoksuttanut yleinen ihmetys: ”meloit yksin?” Hänestä siinä ei ole mitään outoa. Meloohan hän kotivesillään Haukivedelläkin enimmäkseen yksin. Kun tekee mieli melomaan, silloin lähdetään eikä siinä sen kummemmin kaveria kysellä.

Yksin retkeillessä pitää tietenkin tulla itsensä kanssa toimeen. Se ei ole niin helppoa kuin voi kuvitella.

Kummastuksen taustalla piilee ehkä aivan toinen ajatus ja se liittyy Pekan mielestä vieraantuneeseen turvallisuusajatteluun. Ei retkitoveri itsessään merkittävästi turvallisuutta lisää. Jos tekee väärinarvioita ja virheitä, kaverista voi olla vain rajallisesti apua. Joskus toki, mutta ison virheen tapahtuessa uhreja on vain yhden sijasta kaksi tai kolme.

Vesiretkeilyssä – tai retkeilyssä yleensä – on aina riskinsä. Niin on kotona pysymisessäkin. Absoluuttista turvaa ei ihmiselämässä ole. ”Jos olisi käynyt huonosti, se olisi ollut aivan oma vikani, ei kenenkään toisen”, Pekka Pouhula sanoo.

Pekka pohtii, onko nykyaikainen yhteiskunta johtanut väärään tapaan ajatella, että vastuu on jollakin toisella. Kännyköiden aikana on liian helppo lähteä minne tahansa ja ajatella, että jos väsyttää tai ei huvita, voi aina soittaa pelastushelikopterin, joka hakee kyllästyneen kotiin.

Hän itse lähti matkalleen samalla mielellä kuin entiset tutkimusmatkailijat, runonkerääjät tai retkeilyn pioneerit. Reissu on valmisteltava kunnolla, yllätyksiin on valmistauduttava, varusteiden täytyy olla kunnossa. Kun retki alkaa, olet omillasi, olet yksin tai kaverin kanssa. Harkitse jokainen toimesi. Pienestäkin loukkaantumisesta tai välinerikosta voi tulla iso ongelma. Erityisen tärkeää on tuntea omat rajansa. Ei pidä lähteä liian pitkälle taipaleelle eikä vesille liian kovaan keliin.

Näin avoimilla vesillä melonnan perustaitojen täytyy olla hallinnassa. Jos ei osaa eskimokäännöstä retkivarustein lastatulla kajakilla, se täytyy ottaa huomioon, kun arvioi mihin keliin lähtee. ”Minä en osaa ja toimin sen mukaan”, sanoo Pekka.

Pekan turvasuunnitelman kulmakiviä olivat Rita Aladina Sortavalassa ja Erkki ja Anneli Muukkonen liikkuvina huoltojoukkoina. Jos matka olisi ollut pakko keskeyttää esimerkiksi loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi, apua olisi saanut. Odottamaan sitä olisi kyllä joutunut.

Hän oli myös keväällä kiertänyt Laatokan Erkki Muukkosen matkailuautolla ja etsinyt rantahotelleita. He löysivät niitä neljä ja Pekka käytti kolmea retken aikana. Novaja Ladogan ja Pähkinälinnan välisiä rantautumismahdollisuuksia ei voinut autolla tutkia, koska siellä on pitkiä taipaleita, joissa rannan lähellekään ei mene tietä.

”Karjalan yleinen hätänumero on sama kuin Suomessakin – 112 – mutta se, miten puhelimessa kyetään auttamaan vierasta kieltä puhuvaa hädänalaista, on hätäkeskuksen vastaajan kielitaidosta kiinni. Apua voi saada venäjän lisäksi joskus englanniksi ja äärimmäisellä tuurilla suomeksikin. Olisin itse turvautunut tiukassa tilanteessa pelkästään omaan turvaverkkooni”, kiteyttää Pekka.

* * *

100Pekka Pouhulan tiivistelmä matkastaan: ”Laatokka on valtava järvi, mutta onhan se Euroopan suurin. Siellä olen päässyt 200 metrin kerhoon. Kölin alla on parhaimmillaan reilusti yli 200 metriä vettä. Sitä ei ole ihan jokainen meloja kokenut.”

Matkan kulku

Päivä                Melottu matka     Melottu aika
1. päivä           9 km                              2 tuntia
2. ”                  17 km                              7 tuntia
3. ”                 37 km                              8 tuntia 5 min
4. ”                 34 km                              7 tuntia
5. ”                 36 km                               8 tuntia 10 min
6. ”                 46 km                               9 tuntia 15 min
7. ”                30 km                               8 tuntia
8. ”                39 km                               4 tuntia 10 min
9. ”                63 km                             15 tuntia 30 min
10. ”                0 km
11. ”              31 km                              5 tuntia 30 min
12. ”                 0 km
13. ”                 0 km
14. ”               15 km                             2 tuntia 30 min
15. ”               50 km                           11 tuntia
16. ”               45 km                           11 tuntia 20 min
17. ”               67 km                           15 tuntia 45 min
18. ”               53 km                           10 tuntia 15 min
Yhteensä  573 km                     125,5 tuntia (4,6 km/t taukoineen)

Melanvetoja n. 298 000 , jos yhden melanvedon vastus olisi 1kg niin tuli kuntoiltua   2500kg/tunnissa

2 kommenttia artikkeliin ”Pörrrhölän unelma – Laatokan kierros

  1. Hieno retki, on tosiaan hyvä muistaa venäläisen tavallisen väen vieraanvaraisuus. Yksin melontaa pääosin yleensä harrastaa ja eihän siinä mitään. Melojaan oman kohtuullisen pitkän kokemuksen mukaan suhtaudutaan pääsääntöisesti ystävällisesti ja vieraanvaraisesti. Jorma

    1. Kiitoksia kommentista. Yksin melomisesssa on oma viehätyksensä varsinkin Laatokalla, ovat vieraanvaraisempia ja ystävällisempiä kuin Suomen puolella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *