Teksti: Pertti Rovamo    Kuvat: Pekka Pouhula

Pitkin kevättalvea Pekka Pouhula suunnitteli Risto Partasen kanssa kesän 2013 retkiä Karjalan vesille. Pekan haave oli nähdä lopulta Äänisen itärannan kalliopiirrokset.

”Suunnittelimme retkeä Vodlajärvelle. Sieltä oli tarkoitus laskea Vodla-jokea pitkin Ääniselle ja käydä katsomassa kalliopiirroksia Piessan nokassa. Ajankohdaksi sovimme jo vakiintuneeseen tapaan juhannuksen seudun. Kun keväällä selvittelimme käytännön asioita, Vodlajärven kansallispuiston johtaja varoitti lähtemästä laskemaan jokea yksin. Joen varrella on pari kylää, joissa on paljon työttömiä alkoholisteja. Hänen mielestään riski tulla ryöstetyksi on iso. Luovuimme joenlaskusta. Päätimme retkeillä viikon Vodlajärven kansallispuistossa”, kertoo Pekka.

Lisää mutkia tuli matkaan, kun kevään ensimmäisellä yhteisellä retkellä Risto ryhtyi soutaen ottamaan mittaa kajakilla edenneestä Pekasta. Riston ranteet kipeytyivät niin pahasti, ettei hänen soutamisestaan tullut mitään koko sen kesän aikana.

Jotta retkeä ei olisi tarvinnut perua, Risto houkutteli soutajiksi Petroskoista Igor Dementevin ja hänen poikansa Iljan. Risto toimi peränpitäjänä. Pekka oli liikkeellä kajakillaan. Igor ja Ilja eivät kuitenkaan innostuneet soutamisesta ja seurue keskeytti retken parin päivän jälkeen. Petroskoilaiset saatettiin Salskissa kantosiipialukseen.

”Houkuttelin Ristoa lähtemään vielä kalliopiirroksille, mutta hänen ranteensa eivät kestäneet. Hän jäi yöksi Salskin kylälle. Läksin illalla yksin melomaan piirroksille. Sovittiin, että tulen viimeistään seuraavan päivän iltana takaisin. Matkaa Piessan nokkaan oli parikymmentä kilometriä”, kertoo Pekka.

Kohti Piessan nokkaa

”Kun pääsin selälle, edessä näkyi niemen nokka. Ajattelin, ettei tuonne olekaan pitkä matka. Se oli kuitenkin toinen paikka, nimeltään Musta niemi. Vasta sen jälkeen näkyi tavoitteeni Piessan nokka. Hetken iski uskon puute: se onkin noin kaukana. Ison veden äärellä mittakaavat pitää opetella joka kerta uudelleen”.

”Täysikuu nousi itäiselle taivaalle, oli superkuun aika. Näin hämärällä järvellä kuinka isoja purjeveneitä meni Piessan nokkaan. Kun pääsin puolen yön maissa niemen tuntumaan, sen suojaan oli kokoontunut kymmenkunta purjevenettä ja rantahietikolle oli sytytetty iso nuotio. Sieltä kuului kovaäänisen juhlimisen ääniä ja kohta alkoi kuulua sellaista pauketta, että tuntui kuin sota olisi alkanut. Välillä tuntui, kuin tykillä olisi ammuttu. Mietin, että toivottavasti eivät ammu kovilla järvelle päin, koska rannalta tuskin pystyi näkemään yksinäistä melojaa hämärässä maisemassa”, kuvailee Pekka.

Pekka meloi Piessan nokan toiselle puolelle ja etsi rauhallista leiripaikkaa. Hän löysi sellaisen, paikasta, jossa kallioinen niemi vaihtui hiekkarannaksi. Pekka kuuli, että yöllä rannalla kulki ihmisiä. Ehkä he olivat yökävelyllä olevia purjeveneiden miehistön jäseniä.

Pekka heräsi varhain ja lähti kävellen etsimään piirroksia. Hän joutui kuitenkin taittamaan taivalta myrskyn kaataman ryteikön läpi.

”Etsin piirroksia puolisen tuntia ennen kuin löysin ne. Ennätin jo ajatella, tuliko taas hukkareissu. Kun löysin ensimmäisen piirroksen, tunsin hienoa löytämisen riemua. Piirroksia oli runsaasti ja varsinkin Piessan näkeminen oli mieliinpainuva. Oli hieno tunne, kun tajusi, että sillä paikalla oli oleillut ihmisiä jo yli 5 000 vuotta sitten”, kuvailee Pekka.

Luoteis-Venäjän kalliopiirrokset

Tämän kirjoittaja on myös käynyt katsomassa Piessan nokan kalliopiirroksia laivalla Salskin kylästä erään toimittajaryhmän kanssa. Olin siellä joitakin vuosia ennen Pekkaa.

Piirrokset ovat erittäin vaikuttava viesti ”vesilinnun kansalta”. Äänisen ja muiden Luoteis-Venäjän kalliopiirrosten innoittamana kirjailija ja sittemmin Viron ensimmäinen presidentti Lennart Meri antoi 1970-luvulla tekemänsä suomalais-ugrilaisten kansojen muinaisuudesta kertovat tv-dokumentin nimeksi ”Vesilinnun kansa”. Nimellä hän tahtoi korostaa veden ja vesilintujen keskeistä asemaa suomensukuisten kansojen mytologiassa. Esittäähän lähes puolet löydetyistä kuvista joutsenia.

Luoteis-Venäjällä on kaksi kalliopiirrosaluetta. Niiden välinen etäisyys on runsaat 300 kilometriä. Toinen alue on Äänisen itärannalla, toinen Uikujoen suualueella Vienanmeren rannalla. Kymmenen vuotta sitten laskettiin, että niissä on noin 2 100 kuvaa.

Karjalan Sanomat kertoi 6.5.2015, että Venäjän tiedeakatemian Karjalan haaraosaston tutkija Nadezda Lobanova on löytänyt kymmenen vuoden aikana Äänisen alueelta noin 800 kuvaa lisää.

Suomesta ei ole löydetty kalliopiirroksia, täällä on sen sijaan kalliomaalauksia. Ero on se, että piirrokset on hakattu kallioon, maalaukset on nimensä mukaisesti maalattu kallioon. Piirrokset ovat yleensä silokalliossa veden äärellä, Lobanovan mukaan harvoin 700 metriä kauempana rannasta. Kalliomaalaukset ovat myös veden äärellä, mutta ne sijaitsevat aina lähes pystysuorassa kallioseinämässä.

Aiheissa on samankaltaisuutta mutta myös eroja. Siinä missä kalliopiirrosten keskeinen aihe on joutsen, kalliomaalausten keskeinen aihe on hirvi.

Äänisen rannalla kalliomaalauksia on Lobanovan mukaan 21 kilometrin pituisella matkalla.

Verrattuna Norjan, Ruotsin tai Suomen kalliotaiteeseen, Luoteis-Venäjältä tunnetaan vähän kohteita, joissa piirroksia on, mutta ne jotka tunnetaan ovat kuvamäärältään suuria. Suomessa taas monissa kohteissa on vain muutama maalaus. Poikkeuksen tekevät mm. Astuvansalmen ja Hossan Värikallion suuret kuvaseinät.

Piirrosten ”löytyminen”

Paikallinen väestö on luonnollisesti tiennyt piirrosten olemassa olosta, mutta tieteelle ja tutkimukselle ne ”löysi” vuonna 1848 baltiansaksalainen geologi Constantin Grenwink Karjalaan ja Arkangelin lääniin tekemällään tutkimusretkellä. Hän teki piirroksista muutaman luonnoksen ja piti 1854 aiheesta luennon Venäjän tiedeakatemiassa. Hän toi piirrokset julkiseen tietoisuuteen, mutta varsinainen tutkimus antoi odottaa itseään.

Aleksandr Linevski puolestaan löysi 1926 Vienanmeren kalliopiirrokset ja hän teki Luoteis-Venäjän kalliotaiteen lopullisesti tunnetuksi Neuvostoliitossa. 1980-luvulta alkaen Äänisen kalliotaiteen tutkimus on vilkastunut Väinö Poikolaisen johtaman Viron muinaistaideseuran tutkimusten ansiosta. Lennart Meren varhaisempi tv-dokumentti on tietenkin linkki seuran kiinnostuksen heräämiseen.

Piessan nokan kuvakenttä

Nadezda Lobanova tiivistää Karjalan Sanomissa saman kokemuksen, jonka olemme Pekan kanssa todenneet, että ”Piessanniemellä on ihmeellisen kaunis maisema, joka on pääosin säilynyt samanlaisena kuin se oli tuhansia vuosia sitten.”

Besov-Nosin kuvakentän keskeinen hahmo on suurikokoinen ihmishahmo keskellä piirroskenttää. Paikallisen ovat kutsuneet sitä ”Piessaksi”, jonka voisi suomentaa piruksi, paholaiseksi tai kotoisemmin hiideksi. Venäjänkielinen Besov-Nos tarkoittaa ”Pirunniemeä”. ”Piessan” kuvan halkaisee kalliohalkeama ja voi ajatella, että hahmo on jonkinlainen siirtymäpaikka mytologisen ajattelun ”aliseen maailmaan”, tuonelaan.

Lobanovalle Piessa ei ole piru. ”Minulle se on kuoleman jumalatar. Tosin tutkijat eivät koskaan pääse yksimielisyyteen siitä, mistä kuva kertoo, ei edes siitä, onko kyseessä nainen vai mies. Kysymykseen voi vastata varmasti vain, jos voi kulkea ajassa taaksepäin ja puhua muinaisihmisen kanssa”, Lobanova pohtii.

Muinaisen ihmishahmon ”Piessan” päälle ovat myöhemmin ilmeisesti läheisen Muromajärven luostarin munkit hakanneet ortodoksisen ristin. Kuvakentässä on myös se erikoisuus, että Piessan molemmin puolin on kaksi poikkeuksellisen suurta eläintä: kala (ehkä monni tai sampi) ja lisko (ellei se sitten ole saukko). Kuvakentässä on luonnollisesti joutsenia ja mystisiäkin merkkejä.

Australialainen kalliotaidetutkija Robert Bednarik on ajoittanut kallion mikroeroosiotutkimukseen pohjautuen Piessan nokan piirrokset 3 000 – 5 000 vuotta vanhoiksi. Lobanova puhuu 7 000 vuoden takaisista piirroksista. Arvoituksia siis riittää.

Kalliopiirrosten tulevaisuus

Karjalan Sanomien haastattelussa Lobanova sanoo, että vielä nyt Piessan nokan piirrokset ovat hyvässä kunnossa, vaikka se on merkittävä turistikohde.

”Vandalismia riittää, mutta nyt ainutlaatuinen ympäristö kärsii ihmisen vaikutuksesta enemmän kuin itse kalliopiirrokset. Rannoilla ajetaan maastureilla. Yhdessä maasturiryhmässä voi olla parikymmentä autoa. Sen vuoksi rantaviiva luhistuu ja rantavyöhykkeen dyynit tuhoutuvat. Maastureiden kuljettajat myös kaatavat puita päästäkseen ajamaan ja pesevät autonsa järvessä. Autojen pyörät tuhoavat metsän pintakasvillisuutta”, Lobanova kuvaa.

Hänestä roskaaminen on suuri ongelma.

”Ryhmät saattavat asustaa Piessan nokassa monta päivää ja turistit jättävät roskat ympäristöön. Vuonna 2011 eräs kuljettajien ryhmä järjesti talkoot ja keräsi roskat pois. Viikon kuluttua roskia oli kuitenkin yhtä paljon kuin ennen talkoita”, Lobanova kertoo Karjalan Sanomissa.

Samassa artikkelissa Lobanova sanoo, että Piessan nokan alue pitää aidata ja tehdä siihen portti, jotta turistit eivät aja autolla ainutlaatuisella alueella. Aikoinaan paikalliset ihmiset toimivat alueen vartijoina, mutta rahan puutteen vuoksi heidät irtisanottiin. Hän kritikoi, että monet viranomaiset eivät ymmärrä kalliopiirrosten arvoa.

Pekan matka jatkuu

”Ihailtuani kuvia toista tuntia palasin leiriini. Kun meloin kohti Salskia, purjeveneissä oli rauhallista. Olisiko väellä ollut kankkunen? Yhdessä veneessä oli Suomen lippu. Meloin seuraavaan kallioiseen niemeen aamupalalle”, kertoo Pekka.

Kun hän käveli pitkin rannan silokallioita, hän löysi taas kalliopiirroksia.

”Niitä oli runsaasti. Tuli taas löytöretkeilijän tunne. Aamuauringossa piirrokset erottuivat hyvin. Löysin myös eroottisen piirroksen, jossa oli selvästi ”Aatami ja Eeva” tositoimissa. Myös toiminnan tulos näytettiin samassa kuvassa.”

Pekka meloskeli takaisin Salskiin leppoisassa kelissä. Risto oli nukkunut autossaan keskellä kylää ja valitteli, että yö oli ollut levoton. Illasta nuoriso oli metelöinyt ja aamuyöstä lehmät olivat kierrelleen tutkimassa autoa.

Paluu Peurasaaren kautta Suomeen alkoi.