Teksti ja kuvat: Pekka Pouhula
Toimittaja: Pertti Rovamo
Päätin osallistua Suomen satavuotisjuhlintaan valitsemalla sata kuvaa Laatokalta. Valtaosa kuvista on ottamiani, mutta jotkut kuvat ovat ottaneet retkikaverini.
Valtioneuvoston kanslia on 15.8.2017 hyväksynyt kuvasarjani Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaan. Sain samalla käyttööni virallisen Suomi 100 -tunnuksen.
Olen retkeillyt Laatokalla lähes parinkymmenen vuoden ajan. Kohtasin vuonna 1999 suunnilleen yhtä aikaa sortavalalaisen naisystäväni Rita Aladinan ja Laatokan. Kaikkiaan olen tehnyt melonta- ja souturetkiä tuolle Euroopan suurimmalle järvelle noin neljäkymmentä. Kuvia on arkistossani noin 5000.
Olen aina ollut vaelteleva ihminen. Kouluvuosinani taipumukseni aiheutti kotona kahnauksia, koska vanhempani eivät pitäneet siitä, että olin aina liikkeellä.
Minulle on merkinnyt paljon se, että Laatokka on järvi, ei meri. Meri on minulle liian rannaton, vaikka melko rannatonhan Laatokkakin tietysti on. Mutta on siellä aina ranta.
Laatokan pohjoisranta kuului pitkän aikaa Suomeen. Siksi valitsin kuvani nimenomaan siltä alueelta. Laatokan pohjoisosa on mielimaisemani vaaroineen ja suurine korkeuseroineen. Kun astuu maihin ja kiipeää vaarojen laelle, järvimaisemaan saa aivan toisen ulottuvuuden. Ehkäpä kuvieni avulla sellainenkin ihminen, joka ei ole siellä liikkunut, saa aavistuksen alueen ihanasta luonnosta ja sen hienoista näkymistä.
Ehkä pienen vivahteen kiinnostukseeni Laatokkaan antaa sekin, että äitini suku on peräisin Jaakkimasta, Laatokan länsirannan tuntumasta. Mutta he olivat kuivan maan ihmisiä ja itse asiassa pelkäsivät suurta järveä. Innostukseni vesiretkeilyyn on siis muuta perua. Mutta sukutarinoitani Jaakkimasta on blogini osassa ”Tarinoita”.
Laatokan eteläinen osa on aivan toisenlaista maisemaa. Sieltäkin on kuvia ja kertomuksiani, koska olen kiertänyt järven melomalla. Tärkein kertomus siitä on nimeltään Laatokan kierros.
Sadan kuvan valitseminen oli yllättävän vaikeaa ja monta mukavaa ja muistamisen arvoista paikkaa piti jättää pois. Olen valinnut kuvat pikemminkin muistojeni kuin kuvien laadun perusteella.
Alla kartta Laatokan pohjois-osasta jossa näkyy kuvauspaikat.
Honkasalo
Honkasalon saari on tunnettu ennen muuta kujasistaan. Kun Sortavalasta mennään Valamoon, Honkasalo on kaupungin edustan saariston ulommaisia saaria ennen laajaa ulappaa. Sieltä on matkaa Valamoon vielä 20 km.
Kujaset ovat kalliorantaisia pikku vuonoja. Niitä on viisi kappaletta. Olen ajatellut, että ne ovat Väinämöisen käden jäljet, kun maailma luotiin. Uskon, että Väinämöinen nousi maihin tässä kohtaa, otti tukea tuoreesta maasta ja niin hänen sormensa uursivat kujaset kallioon.
Honkasalo on nykyään suosittu matkailukohde. Retkeili8jät tulevat sinne veneillään ja kajakeillaan. Jo Suomen aikaan paikalliset ihmiset tekivät sinne veneretkiä Sortavalasta. I.K.Inha kävi kuvaamassa Honkasalon kujasia vuonna 1893.
Mielestäni nämä näkymät ovat eräitä entisiä kansallismaisemiamme. Onneksi maisema on vieläkin olemassa ja myös suomalaisten nautittavissa. Tosin sinne pääseminen on hieman haasteellista niin kesällä kuin talvellakin.
Tämä kuva päätyi Rovamon Pertin ansiosta Erälehden kansikuvaksi.
Kuin timantit kimmeltäisivät
Tätä kujasten näkymää katselin riippumatosta yhden aurinkoisen kesäpäivän
Juri Sevrjukov ja Mari Jannela saapuvat meloen kujasille
Juri on laskeutumassa köyden varassa kujasten kallioseinämää. Punaisena pisteenä erottuva Juri ilmentää samalla paikan mittasuhteita.
Saaren nokassa erottuu ortodoksiselle uskolle ominainen matkamiehen risti.
Laivasaari. Tämäkin oli I.K.Inhan kuvauskohteita
Näkymä Laivasaaren laelta. Saari on vaikeapääsyinen, koska rannat ovat niin jyrkkiä. Monen vuoden empimisen jälkeen kiipesin saaren huipulle.
Honkasalossa on kujasten lisäksi toinenkin nähtävyys, Vahtimäki. Kuvassa on näkymä Vahtimäeltä Sortavalan suuntaan. Täällä oli viikinkiajalla tähystyspaikka, josta oli näköyhteys Sortavalan Paasonvuorelle..
Ensimmäisen talviretkeni leiripaikka. En vielä tiennyt talviretkeilystä juuri mitään. Silloin palelsi oikeasti. Silti retkestä jäi hyvät muistot, eikä se jäänyt viimeiseksi talviyökseni luonnon helmassa.
Kaarnesaari
Kaarnesaaressa on mahtava kallionhalkeama
Valamo
Valamo on saariryhmä keskellä Laatokan pohjoisosaa. Joka puolelta sinne on melontamatkaa parikymmentä kilometriä. Avonaisia selkävesiä on vähiten, jos lähtee liikkeelle Salmin Lunkulansaaresta. Valamon itäpuolella on saaria, jotka antavat vesiretkeilijälle sopivia tauko- tai suojapaikkoja. Pisin avovesiosuus on kahdeksan kilometriä.
Valamon saaristossa on Laatokan norppien tihein kanta. Suurimmassa laumassa, jonka olen nähnyt, norppia oli 40-50 kappaletta.
Kun Valamoon meloo tai soutaa, mieleen nousee väistämättä harras tunnelma, koska tietää tulevansa pyhään paikkaan.
Valamoon ei pääse kuin hyvällä säällä. Jos tuulee yli 5 m/s on parempi odotella tukevalla maalla tuulen tyyntymistä.
Valamoon kuljetetaan turisteja isoilla kantosiipialuksilla Sortavalasta, Käkisalmesta ja muistakin satamista. Isot jokiristeilyalukset tulevat sinne Pietarista ja Moskovasta.
Pyhän Niolauksen skiitta eli Nikolski juhannusyönä.
Tarkkasilmäinen erottaa taivaanrannasta Valamon valkoiset kirkot. Näin kirkkaalla säällä ne erottuvat harvinaisen selvästi.
Rita Valamossa. Taustalla on Pyhän Nikolaoksen skiitta eli Nikolski.
Valamon Öljymäen kappeliin johtaa leveä polku. Pentti Patosalmi zoomailee.
Näkymä Ristisaaresta Valamoon päin.
Valamon saaristossa on kilometrikaupalla tällaisia pystysuoria kalliorantoja. Niille rantautuminen on mahdotonta.
Maarian kämmeköitä
Mainingit kohahtelevat matalikolle tullessaan.
Aamupalaa syödessäni olen usein nähnyt tällaisen ilmestyksen. Siinä on ”kalastuksenvalvoja” tarkistamassa kuka kolistelee. Norppa on vaikea kuvauskohde, koska aina, kun nostat kameran ottaaksesi kuvan, se sukeltaa.
Hyväluoto
Kyseessä on pikkuinen saari Impilahden edustalla. Löysin luodon nimen vanhoista kartoista.
Onko tämä jokin muistokivi? Luonnonkivi on punaista graniittia ja arvioin sen painoksi noin 2 600 kg. Kivi on kummallisen muotoinen ollakseen jääkauden tuoma.
Kotiluoto
Vanhoissa kirjoissa kerrotaan, että kun Sortavalasta kuljettiin Valamoon, tämä oli viimeinen suojainen luonnonsatama ennen Valamoa. Valamo häämöttää taivaan rannassa.
Paikka on toiminut myös kalastajien tukikohtana. Näkymät ovat samantapaisia kuin Honkasalon kujasilla.
Saarelta on löydetty n 150 erilaista sammallajia. Osa kasvaa vain tällä saarella, tosin Sveitsin Alpeilta on löydetty muutama sama laji.
Kuhkaa
Se on Lahdenpohjan edustalla Lumivaaran kuntaan kuulunut saari. Saari on iso, siellä on aikoinaan ollut kansakoulukin. Iso-tätini asui täällä.
Kilpisaaret. Aamutuimaan norppiakin on näkyvissä.
Pekat Pouhula ja Turunen Kuhkaan saaren männikössä. Kuva: Mari Jannela.
Iso-tätini talon perustuksia
Mäkisalo
Iso saari on Läskelän edustalla. Korkeat mäet näkyvät kauas. Saari on mahtavan näköinen kaukaakin katsottuna. Saaressa on linnan rauniot, mutta ne ovat hankalan kiipeämisen takana. Kapuamiseen kuluu helposti pari tuntia, mutta näkymät palkitsevat.
Etualalla Mäkisalo. Taaempi on Pekanmäki. Kuvassa näkyvä pystysuora seinämä on nimeltään Pekanriutta. Paikallinen nimitys poikkeaa suomen kielen vakiintuneesta riutta -sanan merkityksestä. Nykysuomen sanakirjan mukaan riutta on vähän tai ei ollenkaan vedenpinnan yläpuolelle kohoava pitkähkö hiekka- koralli- tai kalliokari. Sama lähde kertoo kuitenkin, että Laatokan-Karjalassa, Lapissa tai Kuusamossa se tarkoittaa korkeaa, äkkijyrkkää usein etelänpuoleista vuorenrinnettä.
Mäkisalon Linnamäki
Mäkisalon Linnamäen viikinkiaikaisen linnan perustuksia.
Tästä paikasta on vahdittu viikinkien liikkumisia yli tuhat vuotta sitten
Petäjäsaari
Pitkärannan saaristossa sijaitseva puolitoista kilometriä pitkä ja puoli kilometriä leveä Petäjäsaari oli rantasalmelaiselle seurueelle erityisen koskettava paikka, koska siellä käytiin seitsemän päivää ennen Talvisodan päättymistä, 6. maaliskuuta 1940, ankara taistelu, jossa yhden päivän aikana kaatui 117 suomalaista. Siellä taisteltiin sananmukaisesti viimeiseen mieheen. Kaikki elävänä saaresta selvinneet olivat hiukan aiemmin evakuoituja haavoittuneita.
6.3.1940 saaressa kaatuneista 46 oli rantasalmelaisia ja 23 nilsiäläisiä. Rantasalmelaisten menetykset olivat Suomessa toisen maailmansodan pahin miestappio yhden kunnan osalle samana päivänä.
Kuva on Petäjäsaaren muistomerkin siunaustilaisuudesta.
Risto Partanen ja Erkki Muukkonen ovat soutamassa läpi harmaan kiven.
Talvinen näkymä Petäjäsaaresta. Taustalta näkyy, että Laatokan selkä on sula.
Riuttavuori
Vuori sijaitsee lähellä Sortavalaa Riekkalan saaren Tokkarlahdessa. Myös I.K.Inha kävi näitä maisemia kuvaamassa.
Ritan tytär Inna Aladina Riekkalansaaren Riuttavuorella.
Pekka Pouhula Riuttavuorella. Taustalla näkyy Tokkarlahti. Kuvan on ottanut Inna. Sattumalta I.K.Inhalla on samantapainen kuva.
Laatokalta
Timonsaari
Mökerikkö. Teltta tasaisella kalliolla.
Kajakit Rahman kivikkorannalla
Kuvassa on tyypillinen Laatokan riutta.
Impilahden Pullinvuori. Kohosen Tauno meloo esi-isiensä maisemissa.
Ensimmäinen kunnollinen kuvani Laatokan norpasta. Yllätin sen päiväunilta.
Nyylähaarikka. Melko harvinainen hieno hentoinen kasvi, joka kasvaa kallionkolossa yksinään.
Orvokkeja
Mänty
Kerrotaan, että toiveet toteutuvat, kun ryömii tämän läpi.
Olisiko kallio muinoin oksentanut?
Kun lähdetään Sortavalasta, tästä aukeaa ensimmäinen näkymä aavalle Laatokalle.
Jäätelit jäätyneet kuvioiksi
Risto Partanen leikkii jääteleillä Sorolansaaren rannassa.
Näkymä Uimosenahonmäeltä Laatokalle. Kirjavalahti.
Näkymä Sortavalan Kuhavuorelta Läppäjärvelle.
Talvimaisemaa Laatokalle Winterin huvilan terassilta
Riekkalansaaren Papinmäki. Näkymä Laatokan Läppäjärvelle Sortavalan kaupungin vierestä. Täälläkin on matkamiehen risti.
Ristiaallokkoa. Aallot iskevät vastakkaisista suunnista toisiaan vasten
Sumu vyöryy nopeasti eteenpäin. Nyt se on peittämässä Munatsun saarta
Sumurintama kehittyy. Tässä vaiheessa on jo syytä ottaa kompassi esiin ja tarkistaa suunta..
Jannelan Mari pääsi näin lähelle norppia kuvaamaan.
Blogin pitäjä uimassa Laatokassa. Paikalliset kertovat, että tässä kohti on vettä alla 200 metriä. Ei tarvinnut pelätä, että kolhii itsensä pohjaan. Läksin uimaan eräällä reissulla vuokraamamme laivan kannelta. Laivasta järvi näytti tyyneltä, mutta aallot olivatkin isoja ja tuuli alkoi kuljettaa laivaa. Tuli pieni kiire laivaan takaisin laivaan.
