Lataa PDF
Teksti ja kuvat: Pekka Pouhula
Toimittaja: Pertti Rovamo
Päätin osallistua Suomen satavuotisjuhlintaan valitsemalla sata kuvaa Laatokalta. Valtaosa kuvista on ottamiani, mutta jotkut kuvat ovat ottaneet retkikaverini.
Valtioneuvoston kanslia on 15.8.2017 hyväksynyt kuvasarjani Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaan. Sain samalla käyttööni virallisen Suomi 100 -tunnuksen.
Olen retkeillyt Laatokalla lähes parinkymmenen vuoden ajan. Kohtasin vuonna 1999 suunnilleen yhtä aikaa sortavalalaisen naisystäväni Rita Aladinan ja Laatokan. Kaikkiaan olen tehnyt melonta- ja souturetkiä tuolle Euroopan suurimmalle järvelle noin neljäkymmentä. Kuvia on arkistossani noin 5000.
Olen aina ollut vaelteleva ihminen. Kouluvuosinani taipumukseni aiheutti kotona kahnauksia, koska vanhempani eivät pitäneet siitä, että olin aina liikkeellä.
Minulle on merkinnyt paljon se, että Laatokka on järvi, ei meri. Meri on minulle liian rannaton, vaikka melko rannatonhan Laatokkakin tietysti on. Mutta on siellä aina ranta.
Laatokan pohjoisranta kuului pitkän aikaa Suomeen. Siksi valitsin kuvani nimenomaan siltä alueelta. Laatokan pohjoisosa on mielimaisemani vaaroineen ja suurine korkeuseroineen. Kun astuu maihin ja kiipeää vaarojen laelle, järvimaisemaan saa aivan toisen ulottuvuuden. Ehkäpä kuvieni avulla sellainenkin ihminen, joka ei ole siellä liikkunut, saa aavistuksen alueen ihanasta luonnosta ja sen hienoista näkymistä.
Ehkä pienen vivahteen kiinnostukseeni Laatokkaan antaa sekin, että äitini suku on peräisin Jaakkimasta, Laatokan länsirannan tuntumasta. Mutta he olivat kuivan maan ihmisiä ja itse asiassa pelkäsivät suurta järveä. Innostukseni vesiretkeilyyn on siis muuta perua. Mutta sukutarinoitani Jaakkimasta on blogini osassa ”Tarinoita”.
Laatokan eteläinen osa on aivan toisenlaista maisemaa. Sieltäkin on kuvia ja kertomuksiani, koska olen kiertänyt järven melomalla. Tärkein kertomus siitä on nimeltään Laatokan kierros.
Sadan kuvan valitseminen oli yllättävän vaikeaa ja monta mukavaa ja muistamisen arvoista paikkaa piti jättää pois. Olen valinnut kuvat pikemminkin muistojeni kuin kuvien laadun perusteella.
Alla kartta Laatokan pohjois-osasta jossa näkyy kuvauspaikat.
Honkasalo
Honkasalon saari on tunnettu ennen muuta kujasistaan. Kun Sortavalasta mennään Valamoon, Honkasalo on kaupungin edustan saariston ulommaisia saaria ennen laajaa ulappaa. Sieltä on matkaa Valamoon vielä 20 km.
Kujaset ovat kalliorantaisia pikku vuonoja. Niitä on viisi kappaletta. Olen ajatellut, että ne ovat Väinämöisen käden jäljet, kun maailma luotiin. Uskon, että Väinämöinen nousi maihin tässä kohtaa, otti tukea tuoreesta maasta ja niin hänen sormensa uursivat kujaset kallioon.
Honkasalo on nykyään suosittu matkailukohde. Retkeili8jät tulevat sinne veneillään ja kajakeillaan. Jo Suomen aikaan paikalliset ihmiset tekivät sinne veneretkiä Sortavalasta. I.K.Inha kävi kuvaamassa Honkasalon kujasia vuonna 1893.
Mielestäni nämä näkymät ovat eräitä entisiä kansallismaisemiamme. Onneksi maisema on vieläkin olemassa ja myös suomalaisten nautittavissa. Tosin sinne pääseminen on hieman haasteellista niin kesällä kuin talvellakin.
Tämä kuva päätyi Rovamon Pertin ansiosta Erälehden kansikuvaksi.
Kuin timantit kimmeltäisivät
Tätä kujasten näkymää katselin riippumatosta yhden aurinkoisen kesäpäivän
Juri Sevrjukov ja Mari Jannela saapuvat meloen kujasille
Juri on laskeutumassa köyden varassa kujasten kallioseinämää. Punaisena pisteenä erottuva Juri ilmentää samalla paikan mittasuhteita.
Saaren nokassa erottuu ortodoksiselle uskolle ominainen matkamiehen risti.
Laivasaari. Tämäkin oli I.K.Inhan kuvauskohteita
Näkymä Laivasaaren laelta. Saari on vaikeapääsyinen, koska rannat ovat niin jyrkkiä. Monen vuoden empimisen jälkeen kiipesin saaren huipulle.
Honkasalossa on kujasten lisäksi toinenkin nähtävyys, Vahtimäki. Kuvassa on näkymä Vahtimäeltä Sortavalan suuntaan. Täällä oli viikinkiajalla tähystyspaikka, josta oli näköyhteys Sortavalan Paasonvuorelle..
Ensimmäisen talviretkeni leiripaikka. En vielä tiennyt talviretkeilystä juuri mitään. Silloin palelsi oikeasti. Silti retkestä jäi hyvät muistot, eikä se jäänyt viimeiseksi talviyökseni luonnon helmassa.
Kaarnesaari
Kaarnesaaressa on mahtava kallionhalkeama
Valamo
Valamo on saariryhmä keskellä Laatokan pohjoisosaa. Joka puolelta sinne on melontamatkaa parikymmentä kilometriä. Avonaisia selkävesiä on vähiten, jos lähtee liikkeelle Salmin Lunkulansaaresta. Valamon itäpuolella on saaria, jotka antavat vesiretkeilijälle sopivia tauko- tai suojapaikkoja. Pisin avovesiosuus on kahdeksan kilometriä.
Valamon saaristossa on Laatokan norppien tihein kanta. Suurimmassa laumassa, jonka olen nähnyt, norppia oli 40-50 kappaletta.
Kun Valamoon meloo tai soutaa, mieleen nousee väistämättä harras tunnelma, koska tietää tulevansa pyhään paikkaan.
Valamoon ei pääse kuin hyvällä säällä. Jos tuulee yli 5 m/s on parempi odotella tukevalla maalla tuulen tyyntymistä.
Valamoon kuljetetaan turisteja isoilla kantosiipialuksilla Sortavalasta, Käkisalmesta ja muistakin satamista. Isot jokiristeilyalukset tulevat sinne Pietarista ja Moskovasta.
Pyhän Niolauksen skiitta eli Nikolski juhannusyönä.
Tarkkasilmäinen erottaa taivaanrannasta Valamon valkoiset kirkot. Näin kirkkaalla säällä ne erottuvat harvinaisen selvästi.
Rita Valamossa. Taustalla on Pyhän Nikolaoksen skiitta eli Nikolski.
Valamon Öljymäen kappeliin johtaa leveä polku. Pentti Patosalmi zoomailee.
Näkymä Ristisaaresta Valamoon päin.
Valamon saaristossa on kilometrikaupalla tällaisia pystysuoria kalliorantoja. Niille rantautuminen on mahdotonta.
Maarian kämmeköitä
Mainingit kohahtelevat matalikolle tullessaan.
Aamupalaa syödessäni olen usein nähnyt tällaisen ilmestyksen. Siinä on ”kalastuksenvalvoja” tarkistamassa kuka kolistelee. Norppa on vaikea kuvauskohde, koska aina, kun nostat kameran ottaaksesi kuvan, se sukeltaa.
Hyväluoto
Kyseessä on pikkuinen saari Impilahden edustalla. Löysin luodon nimen vanhoista kartoista.
Onko tämä jokin muistokivi? Luonnonkivi on punaista graniittia ja arvioin sen painoksi noin 2 600 kg. Kivi on kummallisen muotoinen ollakseen jääkauden tuoma.
Kotiluoto
Vanhoissa kirjoissa kerrotaan, että kun Sortavalasta kuljettiin Valamoon, tämä oli viimeinen suojainen luonnonsatama ennen Valamoa. Valamo häämöttää taivaan rannassa.
Paikka on toiminut myös kalastajien tukikohtana. Näkymät ovat samantapaisia kuin Honkasalon kujasilla.
Saarelta on löydetty n 150 erilaista sammallajia. Osa kasvaa vain tällä saarella, tosin Sveitsin Alpeilta on löydetty muutama sama laji.
Kuhkaa
Se on Lahdenpohjan edustalla Lumivaaran kuntaan kuulunut saari. Saari on iso, siellä on aikoinaan ollut kansakoulukin. Iso-tätini asui täällä.
Kilpisaaret. Aamutuimaan norppiakin on näkyvissä.
Pekat Pouhula ja Turunen Kuhkaan saaren männikössä. Kuva: Mari Jannela.
Iso-tätini talon perustuksia
Mäkisalo
Iso saari on Läskelän edustalla. Korkeat mäet näkyvät kauas. Saari on mahtavan näköinen kaukaakin katsottuna. Saaressa on linnan rauniot, mutta ne ovat hankalan kiipeämisen takana. Kapuamiseen kuluu helposti pari tuntia, mutta näkymät palkitsevat.
Etualalla Mäkisalo. Taaempi on Pekanmäki. Kuvassa näkyvä pystysuora seinämä on nimeltään Pekanriutta. Paikallinen nimitys poikkeaa suomen kielen vakiintuneesta riutta -sanan merkityksestä. Nykysuomen sanakirjan mukaan riutta on vähän tai ei ollenkaan vedenpinnan yläpuolelle kohoava pitkähkö hiekka- koralli- tai kalliokari. Sama lähde kertoo kuitenkin, että Laatokan-Karjalassa, Lapissa tai Kuusamossa se tarkoittaa korkeaa, äkkijyrkkää usein etelänpuoleista vuorenrinnettä.
Mäkisalon Linnamäki
Mäkisalon Linnamäen viikinkiaikaisen linnan perustuksia.
Tästä paikasta on vahdittu viikinkien liikkumisia yli tuhat vuotta sitten
Petäjäsaari
Pitkärannan saaristossa sijaitseva puolitoista kilometriä pitkä ja puoli kilometriä leveä Petäjäsaari oli rantasalmelaiselle seurueelle erityisen koskettava paikka, koska siellä käytiin seitsemän päivää ennen Talvisodan päättymistä, 6. maaliskuuta 1940, ankara taistelu, jossa yhden päivän aikana kaatui 117 suomalaista. Siellä taisteltiin sananmukaisesti viimeiseen mieheen. Kaikki elävänä saaresta selvinneet olivat hiukan aiemmin evakuoituja haavoittuneita.
6.3.1940 saaressa kaatuneista 46 oli rantasalmelaisia ja 23 nilsiäläisiä. Rantasalmelaisten menetykset olivat Suomessa toisen maailmansodan pahin miestappio yhden kunnan osalle samana päivänä.
Kuva on Petäjäsaaren muistomerkin siunaustilaisuudesta.
Risto Partanen ja Erkki Muukkonen ovat soutamassa läpi harmaan kiven.
Talvinen näkymä Petäjäsaaresta. Taustalta näkyy, että Laatokan selkä on sula.
Riuttavuori
Vuori sijaitsee lähellä Sortavalaa Riekkalan saaren Tokkarlahdessa. Myös I.K.Inha kävi näitä maisemia kuvaamassa.
Ritan tytär Inna Aladina Riekkalansaaren Riuttavuorella.
Pekka Pouhula Riuttavuorella. Taustalla näkyy Tokkarlahti. Kuvan on ottanut Inna. Sattumalta I.K.Inhalla on samantapainen kuva.
Laatokalta
Timonsaari
Mökerikkö. Teltta tasaisella kalliolla.
Kajakit Rahman kivikkorannalla
Kuvassa on tyypillinen Laatokan riutta.
Impilahden Pullinvuori. Kohosen Tauno meloo esi-isiensä maisemissa.
Ensimmäinen kunnollinen kuvani Laatokan norpasta. Yllätin sen päiväunilta.
Nyylähaarikka. Melko harvinainen hieno hentoinen kasvi, joka kasvaa kallionkolossa yksinään.
Orvokkeja
Mänty
Kerrotaan, että toiveet toteutuvat, kun ryömii tämän läpi.
Olisiko kallio muinoin oksentanut?
Kun lähdetään Sortavalasta, tästä aukeaa ensimmäinen näkymä aavalle Laatokalle.
Jäätelit jäätyneet kuvioiksi
Risto Partanen leikkii jääteleillä Sorolansaaren rannassa.
Näkymä Uimosenahonmäeltä Laatokalle. Kirjavalahti.
Näkymä Sortavalan Kuhavuorelta Läppäjärvelle.
Talvimaisemaa Laatokalle Winterin huvilan terassilta
Riekkalansaaren Papinmäki. Näkymä Laatokan Läppäjärvelle Sortavalan kaupungin vierestä. Täälläkin on matkamiehen risti.
Ristiaallokkoa. Aallot iskevät vastakkaisista suunnista toisiaan vasten
Sumu vyöryy nopeasti eteenpäin. Nyt se on peittämässä Munatsun saarta
Sumurintama kehittyy. Tässä vaiheessa on jo syytä ottaa kompassi esiin ja tarkistaa suunta..
Jannelan Mari pääsi näin lähelle norppia kuvaamaan.
Blogin pitäjä uimassa Laatokassa. Paikalliset kertovat, että tässä kohti on vettä alla 200 metriä. Ei tarvinnut pelätä, että kolhii itsensä pohjaan. Läksin uimaan eräällä reissulla vuokraamamme laivan kannelta. Laivasta järvi näytti tyyneltä, mutta aallot olivatkin isoja ja tuuli alkoi kuljettaa laivaa. Tuli pieni kiire laivaan takaisin laivaan.
Upeat maisemat!
Niin on
Aivan mahtavia kuvia, kyllä olen kade sinulle 🙂
Kiitos kommentista, paikan päällä vielä mahtavampaa.
Niin kauniit ovat nuo Laatokan rannat. Upeita kuvia.
Kiitos kommentista
On nätit maisemat – ei ihme että pohjammaan lakeuksilta oli kaipuu evakolla takaisin Laatokan Karjalaan.
Kiitti. Laatokalle kaipuuta vaikka ei lakeuksilla asuisikaan.
Isäni ja äitini synnyimaisemista hienoja kuvia. Isä Impilahdelta ja äiti Läskelästä kotoisin. Jossain Syskyänjoen suulla, jossain kalliossa, on isäni hakkaama vedenkorkeuden merkki. Vesi oli ollut epätavallisen korkealla.
Kävin juuri Syskyanlahden kirkkoa katsomassa. Vanha skiitta. Rapistumassa, ei ollut toimintaa mutta vielä oli yksi kupoli tallella ja toisessa tornissa oli ristikin tallella mutta vinossa.Osa katosta oli tullut alas.
Synnyin Impilahdessa ja Isäni ja Äitini syntyi Ruskealassa. Hienoja kuvia! Vesirajassa näkyy tuo Vuoroveden jättämä jälki. Korkeusero on ehkä toista metriä.
Laatokan vedenkorkeus vaihtelee useamman metrin, mutta ei vuorovetenä vaan eri vuosina. Laatokka on säännöstelemätön järvi. Neva on ainut laskujoki (n.2600 m3/s)
Hei! Äitini Siiri Juoperi os.Metso on kotoisin Laatokan saarelta, jonka nimi oli Tamhanka. Kävimme siellä 17 vuotta sitten. Löysimme kotitalon kivijalan ja vaahteran joka kasvoi talon päädyssä. Äitini muisti hyvin paikannimet, olihan hän jo n. 20 vuotias kun joutui evakkoon. Hienoa nähdä kuvia äitini kotipaikkakunnalta. Kasvillisuus oli tosi vehmasta ja saarelta löytyi kasveja, joita täällä pohjanmaalla ei kasva lainkaan( mm. kalliokieloja). Kiitos upeista kuvista. Terv. Sinikka Juoperi
Kiitos. Luonto on vaan Laatokalla niin kaunista
Mahtava kuvakavalkaadi!
Oletko käynyt kuvaamassa Mantsinsaaressa?
Kiitos. Olen käynyt Mantsissa useamman kerran, ollut pari yötäkin teltassa. Saaren keskustassa en ole käynyt. ”Viehättävä Valamo”-tarinassa on ainakin yksi kuva Mantsista. (https://pekka.koisua.fi/viehattava-valamo/)
aitini oli syntynyt Impilahdessa ja isa Sortavalassa kiitos ihanista kuvista ja tulee meileen Jo Karjalan kunnalla lehtii puu jne….se kaiho tartui meille lapsille sielun syvyyteen..Kiitos
Kiitos
Todella upeita kuvia. Äitini syntynyt Hiitolassa, sieltä Lahdenpohjan kautta Sortavalaan ja tyttölyseoon. Äidinisä oli päällikkönä aluksella joka kulki mm Sortavalasta Valamoon. Isäni toimi Mantsinsaaren miinavarikolla.
Kiitos
Sanonpa vain, että maailman parhaat kuvat Laatokalta. Olen menettänyt sydämeni Laatokalle. <3
Kiitos kiitos. Niin minäkin.
Sydämmelliset kiitokset näistä kauniista ja mahtavista kuvista !!! Oj ko tul tuas ikävä sinne ” Karjalan kottiin”.
Kiitos
Voi kuinka kauniita kuvia!
Kiitos
Aivan upeita kuvia! Ikävä iski taas Valamon maisemiin, toivottavasti ensi kesänä jälleen 🙂
Kiitos. Meloen tai soutaen Valamoon meno on tosi mahtava kokemuss.
Hei!
Todella upea kuvasarja. Hieno idea ja toteutus. Minunkin juureni Karjalasta Ruskealasta Isäni Kalle Tuurnas ent. Varis
Kiitos.
Laatokan kansallispuistoa tarvitaan. On kulunut jo 20v kun Syken työryhmä selvitti sitä varten Suomen kauden kulttuuriympäristöä. Upeita kuvia.
Kiitos. Puistoa odotellessa, tällä hetkellä vielä rakentaminen vähäistä, kala altaat ja lomakylät lisääntyneet huolesttuvasti puistoa ajatellen.
On hienot kuvat, hienoista maisemista! Ehkä en sinne koskaan pääse omin silmin niitä näkemään, mutta siksi juuri hyvät kuvat ovat kultaakin arvokkaampia!
Kiitos
Kiitokset Pekka ja kumppanit tosi upeista kuvista entisen Suomen kansallismaisemasta, aivan ainutlaatuiset kuvat Laatokasta!
Kiitos
Upeat kuvat ”kotijärvestäni Laatokasta” jonka rannalla Jaakkiman Kesvalahden kylässä synnyinkotini sijaitsee. Kiitos näistä !
Kiitos. Heinäkuussa olin Kesvalahden Honkasaaressa yötä.
Kyllä on kaunista Karjalaa,minulla sukujuuret Harlussa.
Kiitos
Kyllä on kaunista, huhhuh. Minun isäni kotitalo oli vain puolen kilometrin päässä Laatokasta, Miinalan joen varrella Salmissa. Miinalaan kuuluivat Valamon luostarin kirkonkellojen soitto. Hän lapsena jäi aina kuuntelemaan pienten kellojen kilkatusta, se oli ollut satumaista.
Kiitos
Kiitos hienoista kuvistasi, reissusi sieltä olen kaikki myös lukenut, aivan mahtavaa.
Laatokka on todella upea. Sieltäpä on minunkin sukuani tullut.
Suotuisia tuulia matkoillesi.
Kiitos. Toivottavasti oli hyviä lukuhetkiä!
Entiselle sortavalalaiselle osa maisemista ovat tuttuja. Kiitos valtavasta kulttuuriteosta. joka jää muistoksi kauniista Laatokkan saaristosta. Perheemme asui Sortavalassa Puutarhakadulla ja kävin koulua 1944 saakka. Kävin viimeksi Sortavalassa ja Valamossa 2015. Entinen kauneus näkyy vielä ainakin luonnossa ja maisemissa.
Kiitos.
Hienoja kuvia! Oletko kuvannut Karpansaaressa Tulolan saaren vieressä ja Möntsölän salmessa ja Kirkkosaaressa?
Kiitos. Olen melonut kerran tai pari tuosta Möntsölän salmesta. Kuviakin on, muistaakseni siinä salmessa oli puoliksi uponnut lotja tai laiva, näytti venäläiseltä, rautainen.
Hienoja kuvia!! LAATOKKA AINA SYDÄMMESSÄ.
T. Kuhkaan kävijä.
Kiitos. Laatokka on vaan niin ihana!!!!
Kiitos todella upeista kuvista! Miun juurein ovat Lumivaaran Harviist, aivan Timonsaare kuppeest. Oon keraa käyn Timonsaares ja Kilpiisaares moottorvenneel , Lopotist lähettii. Soriaa ol sielkii…
Kiitoksia mielenkiinnosta. Kappale kauneinta Karjalaa!!!!
Kerrassaan upeita kuvia Laatokalta ja ympäristöstä. Kiitos niistä, on ilo katsella niitä. Moni paikka on itselle myös tuttu. Eri kuvakulma ja vuoden ajat tekevät niistä mielenkiintoisia. Itselleni jäi Laatokka pysyvästi sielun sopukoihin lähes 30v sitten. Laatokan merelle ja Karjalaan kaipaa aina uudestaan.
Kiitos kommentista, onpa mukava kuulla että kuvat kiinnostavat. Kaipausta Laatokalle en yhtään ihmettele on se vaan niin ihana!
Tack för fantastiska bilder, så vackert landskap! Jag är barnbarn till Mattis Suokas dotter Katri, född 1912. Suokas hus fann jag på en av dina kartor i Pajasyrjä och ja det är just den byn hon kommer ifrån! Så spännande att se alla bilder.
Min farmor Katri Suokas flydde 1940 uppåt Finland och senare till Haparanda där hon träffade min farfar Sten Mukka, en tornedaling som talade både meänkieli och svenska. De gifte sig, troligen 1942/43. De fick 11 barn, varav en av dem är min pappa. Min mor är finska, från Uleåborg och på så sätt har jag också finskt medborgarskap. Men jag talar inte finska sedan småbarnsåldern, därför skriver jag detta på svenska. Om du har information om släkten Suokas så vore jag glad att ta del av den, på engelska eller ryska om du inte kan svenska. Tack igen för fina bilder!
Kiitoksia mielenkiinnosta.
Äitini muisteli:
Suokkaan Matilla oli paljon lapsia, olivat kovia puhumaan. Edistyksellisiä. Auttavaisia, tulivat mielellään auttamaan kyläläisiä jos oli tarvetta.
Satumaisen ja karun kauniita maisemia Laatokalta, josta ei ihan jokapoika ole kuvia ottanut! Maisemat kiinnostavat, äitini oli kotoisin Ruskealan Ruisselältä.
Laatokka kiinnostaa vieläkin, vähän näkyy muita suomalaisia. Kiitos mielenkiinnosta.
Loistavia kuvia Laatokalta.
Toivottavasti Venäläiset kunnioittavat Euroopan suurinta luonnonsuojelualeettaan = Sortavalan saaristo.
Isäni kotitalon paikka näkyy Riuttavuorelta Tokkaralahdelle otetussa kuvassa. Äitini kotitalo oli Riuttavuoren juurella.
Olisiko ketään jonka suku olisi samoilta alueilta Riekkalasta peräisin?
Kiitos
Otappa yhteyttä Sortavala seuraan. Helsingissä ja Joensuussa toimii ainakin.
Tykästyin kuviin, joista osa näin Sortavala-seuran tilaisuudessa. Tässä koko pläjäyksessä on monipuolisempi näkemys alueen luonnosta ja sen mahtipontisuudesta. Aika haltioinutta tunnelmaa voi näin kokea.
Ensimmäinen tuntuma kuvien katselusta oli: Avoimet horisonttinäkymät – ne tuovat sieluun (sitä viisaiden sanomaa aivojen näkökeskuksen kautta) mielenrauhaa ja paineiden purkua.
Kuitenkin suuruudessaan Laatokka muistuttaa merellistä näkymää. Kallioiden hiotuneet pinnat ja laakeudet. Toisaalta pystysuorissa kallioseinämissä on samankaltaista fiilistä kuin suurten kallikivisten tolppasaarten olemuksessa.
Monia mielikuvia ja monia mielleyhtymiä. Hyvästä kuvasta jää katsojalle aina ”dia” muistikuvaksi ja johon voi palata.
Hyviä kuvausreissuja.
Kiitos. Itse sitä ei kaikkia havaitse, tietää vain tunteella että onpa hienoja maisemia. Pitkästä aikaa upea kommentti, tuo puhtia matkoihin ja kuvauksiin.
Laatokan aidot vanhat metsät ovat sielulle terapiaa – uskoa. Kauas horisonttiin näkeminen antaa toivoa. Nuotiossa ja auringonlaskuissa asuu rakkaus.
Kiitti Mari. Laatokka terapiaa sieluille!!!
Kuvat ovat kyllä todella upeita. Itsekin Laatokalla jonkin verran seikkailleena ne saavat mielen halajamaan takaisin, jahka rajat taas joskus aukeavat. Siihen asti pitää sinnitellä vanhoilla muistoilla ja suunnitella uusia reissuja. Kiitos Pekka!
Kiitoksia. Sinne mieleni halajaa.
Erinomaisia kuvia, taitavasti otettuja, vaivoja säästelemättä.Haltioittavia hetkiä tuottava sarja. Annatko Pekka minun kopioida ja julkaista 3-5 kuvaa”Sortavala kuvina ja tarinoina”- ryhmässä netissä. Se olisi hyvää mainosta, kuvat leviävät ympäri Suomea. Varmasti monet joiden suku on sieltäpäin lähtöisin katselevat mielellään niitä. Mainitsisin kuvien alkuperän selvästi jokaisen kuvan kohdalla. Minun tätini asui Rantasalmella, hänen miehensä isä, Pekka Jääskeläinen, oli Sortavalan kaupungin sairaalan talonmies-vahtimestari. Auttoi kuulema joskus lääkäri Winteriä nukutuksissa.
Kiitos. Voit julkaista, mainihe jossain kohtaa kenen kuvia, blogissa on muidenkin kuvia kun minun.
Suurkiitos hienosta kuvasarjasta! En voi sanoin kuvata kokemustani. Osuin tänne, koska 7 pikkuserkkuani ja minä vaalimme yhdessä isotätimme Laura Kurikan ja hänen Sortavalassa asuneen hämäläis-inkeriläisen perheensä muistoa (olematta itse karjalaisia) . Muita ei ole enää muistoa vaalimassa. Sukulaisperheen aika Sortavalassa ja Laatokalla elävöityy näiden kuvien ansiosta. Kiitos!
Kiitos kommentista. Näin ne kuvat välittävät Laatokan hienoja maisemia.
Etsin kuvia Sortavalan seudusta ja Riuttavuoresta! Kiitokset näistä kuvista. Vuodenaikojen vaihelu hienosti näkyvissä. Oletko kuvannut seudun kasvillisuutta enemmänkin?
Kiitos. Ystäväni ovat kuvanneet kasveja enemmän kuin minä.