Ukkini Heikki Innanen

Teksti: Pertti Rovamo   Kuvat: Perhealbumi, Museovirasto

 

Ukkini, äitini isä, Heikki Innanen syntyi maanviljelijä Juho ja Riitta (os. Siili) Innasen perheeseen 6.10.1894.

Juho Innanen

Juho Innanen lastenlapsien Hellin ja Toinin kanssa Iso-Innasen kamarissa ennen sotia. Ennen merkittiin valokuviin risti kuolleen henkilön yläpuolelle tai otsaan ryhmäkuvissa.

Perhe asui Jaakkiman Pajasyrjällä, noin 10 kilometrin päässä Lahdenpohjasta. Se sijaitsee Laatokan rannalla Sortavalasta lounaaseen ja on suunnilleen Parikkalan tasalla.

Ukkini varhaisvuosista olen löytänyt varsin niukasti tietoja. On kuitenkin perheen maatilaan liittyvä tapahtumasarja, joka on dokumentoitu erittäin tarkasti. Juhon ja Riitan pihapiirissä ollut savupirtti matkasi muutama vuosi ennen Suomen itsenäistymistä kansallismuseoon Helsinkiin ja on siellä edelleen nähtävissä. Ukkini oli noina vuosina varttumassa nuorukaiseksi.

Pajasyrjän savupirtti kansallismuseoon

Kansatieteen tutkija U.T.Sirelius kävi vuonna 1908 kuvaamassa Juho Innasen Pajasyrjän asuinpaikan ja sen pihapiirissä olleen vanhan savupirtin. Savupirtissä asui tuolloin Siilin matami, joka oli vanhemmiten vähän höppänä.

Sirelius kirjoitti löydöstään heti tuoreeltaan 23.4.1908 Muinaistieteelliselle toimikunnalle:

”Täällä Jaakkiman Pajasyrjän kylässä, maantien vieressä on vielä säilynyt savupirtti. Se on hyvin vanha, vanhimmatkaan ihmiset eivät muista puhutun koska se olisi rakennettu. Se on tavattoman karakteristinen ja hauskannäköinen huone. Siinä asuu vielä vanha eukko, mutta kun se on aivan talon pihassa, niin paloherrat ovat tehneet lujia muistutuksia, ettei sitä saa lämmittää. Eukko ei kuitenkaan suostu siitä luopumaan, ja isäntä on pahassa pulassa. Luultavasti käy niin, että eukko, joka on kruunun hoitolainen, tulee häädettäväksi – pirtin hävittää isäntä ja niin menee hyvä ja kallis muistomerkki. Nyt kysyn sinulta, mitä tässä pitäisi tehdä? Katsooko laki tuollaista pirttiä kiinteäksi muinaisjäännökseksi jota ei saa hävittää tai siirtää? Että nim. tietäisin isännälle lukea lakia.

Innanen_1908_originaali

Iso-Innanen, Pajasyrjä. Takana vasemmalla savupirtti Kuva: U. T. Sirelius 1908 Kuvalähde: Museovirasto/Kansatieteen kuvakokoelma/U.T. Sirelius Kuva julkaistu Museoviraston luvalla. Tämä kuva oli mallina kun teetätin taulun taidemaalarilla.

Ja vielä, josko se on luvallista, että minä koettaisin ostaa tuon pirtin ja siirtää sen tänne kirkolle sopivaan paikkaan ellen muualta saa tilaa, niin siirtäisin sen tämän kauniin kappalaistalon piiriin, tuonne vuoren rinteelle. Tosin siirtäminen on vaikea, mutta varovaisuudella se saataisiin toimeen.”, kirjoitti Sirelius.

Kansallismuseo julkaisi vuosikirjassaan 1997 Pirkko Sihvon artikkelin, jossa on valokuva Pajasyrjän asuinpaikasta ja savupirtistä alkuperäisellä paikallaan.

Savupirtti ulkoa

Savupirtti, Innanen, Pajasyrjä. Kuva: U. T. Sirelius 1908 Kuvalähde: Museovirasto/Kansatieteen kuvakokoelma/U.T. Sirelius Kuva julkaistu Museoviraston luvalla.

Pirkko Sihvon mukaan rakennus käsitti savupirtin ja pyöreistä hirsistä salvotun aitan, joiden välissä oli kokoon kyhätty porstua. Sihvon mukaan katossa oli sisäpuolelta suljettava puinen lakeistorvi ja ikkunat oli muutettu lasi-ikkunoiksi. Hän kertoo tarkemmin kuin U.T.Sirelius, että savupirtin oli rakennuttanut Antti Siili. Oven yläpuolelle seinähirteen oli kaiverrettu vuosiluku 1836.

Niinä vuosina, kun Sirelius löysi savupirtin, suunniteltiin rakenteilla olevan Kansallismuseon sisustusta. Kulissitupia ei museoon haluttu, koska ”nykyään on se yksimielinen ajatus vallalla, että museoista on kaikki jäljittelevä, kaikki se, millä ei ole originaaliesineen tieteellistä arvoa, pois tuomittava”.

Asia eteni hitaasti ja monen mutkan kautta. Pirkko Sihvon mukaan kesällä 1912 Innasten pihapiirissä ollut savupirtti oli yhä paikallaan. Sinä kesänä Sirelius osti Innasilta savupirtin 125 markalla ja puratti pirtin.

”Että rahtikustannukset kävisivät pienemmiksi ja tilaa voitettaisiin, olen aikonut, jos Toimikunta hyväksyy ehdotukseni, halkaisuttaa seinähirret sahaamalla, minkä kautta museoon tulisi vain seinien sisäkuori ja sisustus. Pirtti pantaisiin sen kotikylässä sahauksen jälkeen uudelleen kasaan, minkä jälkeen se vasta täydessä kunnossa asianmukaisesti merkittynä tuotaisiin museoon.

Kiintoisaa on Pirkko Sihvon kertoma koko projektin kustannuslaskelma.

”Kokonaiskustannukset pirtin purkamisesta, hirsien pinoamisesta, uudelleen kokoamisesta Jaakkimassa, kuljetuksesta Helsinkiin museotaloon ja sinne kokoamisesta ja uunin muuraamisesta nousivat 2785 markkaan. Suurin menoerä 2000 markkaa aiheutui siitä, että savupirtin sovittaminen Kansallismuseon huoneeseen edellytti seinän purkamista ja uuden ulkoseinän muuraamista.”

Isoisäni nuoruuden pihapiirin savupirttiä siis pidettiin merkittävänä rakennuksena, koska jopa koko kivistä museorakennusta muutettiin sen vuoksi.

Savupirtti

Kansallismuseon savupirtti on rakennettu noin 1831 Jaakkiman Pajasyrjän kylässä Laatokan Karjalassa. Kuva: Matti Huuhka. Kuva julkaistu Museoviraston luvalla.

Museon huonetta, jonka osana savupirtti oli, kutsuttiin Kalevalahuoneeksi. Juuri siitä huoneesta ja Innasten pihan savupirtistä muodostui valtiovierailujenkin vakiokohde.

Kun Kansallismuseo peruskorjattiin 2000-luvun alussa, savupirtti siirrettiin eri huoneeseen, mutta se on museossa edelleen.

Innanen_1908

Taulussa oleva talo on Iso-Innanen. Äitini on syntynyt sen kamarissa. Vanhin sisar, Toini, oli syntynyt lammaskarsinassa, äitini nuoremmat sisarukset puolestaan syntyivät saunassa. Savupirtti talon takana vasemmalla.

Olen saanut Kansallismuseosta käyttööni ohessa olevat piirrokset ja kuvat savupirtistä. Ennen kun olin saanut nämä kuvat käyttööni, olin teettänyt Sireliuksen vuonna 1908 ottamasta valokuvasta sortavalaisella taidemaalari Aleksandr Garpinokilla kuusi taulua, joista yksi on minun omalla seinälläni, muut ovat äidilläni ja hänen sisaruksillaan.

Sotaväessä 1918-1919

Heikki Innanen määrättiin astumaan vakinaiseen palvelukseen 11.3.1918. Suomi oli hiljattain itsenäistynyt, mutta sisällissota oli vielä täydessä käynnissä.

Heikin armeijakuva1

Heikki Innasen armeijakuva vuodelta 1918 tai 1919

Heikki saapui kyseisenä päivänä Sortavalan vartiokomppaniaan. Armeijan papereiden mukaan hän oli tuolloin käynyt kiertokoulun. Hänen käytöksensä arvioitiin armeijassa kiitettäväksi ja hänet vapautettiin täysin palvelleena 24.4.1919. Silloin hänen sotilasarvonsa oli sotamies.

Olen kuullut enoltani Ernestiltä tarinoita ukkini sotapalvelusajasta. Niiden todenperäisyyttä on vaikea tarkistaa.

Kouluttajina oli Ernestin mukaan ollut myös saksalaisia, jotka olivat hyvin tarkkoja puhtaudesta. Ukin kaula oli jossain vaiheessa ahavoitunut ja saksalainen kouluttaja oli määrännyt puhdistamaan kaulan tiiliskivellä hankaamalla. Ukkini kieltäytyi. Tarinan mukaan muut sotilaat olisivat ampuneet saksalaisen, jos tämä olisi jatkanut käskyttämistään.

Toisen Ernestin tarinan mukaan ukkini olisi palvellut Salmissa rajavartijana. Siellä hän olisi kerännyt salakuljetustupakoita reppuunsa, mutta eräs upseeri olisi huomannut asian.

Upseeri oli komentanut ukkini seuraamaan itseään. Hän kulki edellä hevosella ja ukki käveli perässä. Matkan varrella ukki oli vähitellen heittänyt askeja hangelle ja polkaissut jalalla upoksiin. Perillä – ehkäpä komentopaikalla – upseeri oli tarkistanut repun ja ihmetellyt tupakoiden vähäistä määrää. Hän ei ollut laskenut niitä lähtiessä. – Takaisin tullessaan ukki oli kerännyt askit ja myynyt ne edelleen.

Olivat tarinat tosia tai eivät, ne ehkä kertovat mielikuvista, joita sukulaisilla ukistani oli.

Isoisälläni oli lempinimi Pikku-Heikki. Hän oli suhteellisen pienikokoinen, armeijan papereiden mukaan vain 165 senttiä pitkä. Hän oli myös kasvoiltaan punakka. Hänestä oli ulkoisen olemuksen vuoksi sepitetty pilkkalaulujakin.

Elämää Pajasyrjässä
Lyyti ja Heikki1

Lyyti ja Heikki. Heidän takanaan on äidin kotitalo Pajasyrjässä. Talo oli siirretty paikalleen Miklistä. Seinähirsissä näkyy numerointi.

Ukkini meni naimisiin Lyydian kanssa 1922. Silloin vietettiin kaksoishäitä. Myös Heikin Veli Jaakko meni samaan aikaan naimisiin. Häät olivat isot, kolmepäiväiset. Häissä soitti oikein orkesteri Lahdenpohjasta.

Heikin ja Lyytin perheeseen siunautui viisi lasta. Vanhin heistä oli Toini, joka syntyi 1924. Seuraava oli äitini Kirsti (s. 1931), sitten seurasi Ernesti (s. 1933), Rauha (s. 1936) ja lopuksi Saini (s.1938).

Ennen sotia Pajasyrjän kyläyhteisöön kuului noin 25 taloa. Kylä oli tyypillinen Laatokan karjalainen kylä. Se sijaitsi hiekkaperäisellä maalla vaaran laella. Peruna kasvoi siellä erinomaisesti. Alkuaan kaikki vesi piti vedättää kesät talvet mäen alta. Ajoura hiekkarinteessä oli paikoin jopa metrin syvyinen, koska sadevesi söi uraa rinteessä. Ennen sotaa tehtiin kuitenkin 20 metriä syvä kaivo mäen päälle.

Ohessa on kaaviopiirros kylästä sellaisena kuin se oli 30-luvulla.

pajasyrjä_puputti1

Pajasyrjä Kuva:Pentti Puputti

Ukkini Heikin kotitalossa asui alkuaan hänen isänsä Juho ja tämän veli Pekka. Hänellä oli hämäriä liiketoimia ja hän kuoli Viipurin vankilassa ennen kuin sai tuomionsa kärsittyä.

Pekan poika, myös nimeltään Pekka, piti jonkin aikaa talon isännyyttä, mutta menestyi toimessaan huonosti. Kerrotaan, että kyseinen Pekka kulki vain koirineen metsällä. Tila meni konkurssiin.

Ukkini osti talon konkurssipesältä. Kerrotaan, että Heikki lainasi ostoon tarvittavat rahat läheisen Kukkalammin kylän ”Miljoona-Pekkiseltä”.

Kauppojen tuloksena Ukilla oli hiukan kaupan jälkeen tontillaan kaksi taloa. Kuvassa on sekä tontin alkuperäinen rakennus eli Iso-Innanen ja hänen itselleen Miklistä hirsikehikkona ostamansa pienempi rakennus, josta hän teki itselleen asumuksen. Iso-Innasen hirsikehikon ukkini myi myöhemmin Kukkalammin kylälle, koska se oli hänen mielestään liian iso hänen perheelleen.

Kerrotaan, että ukkini oli hyvin tarkka rahoistaan, eikä hän luottanut pankkeihin vaan piilotti rahojaan. Hänellä oli jo Pajasyrjässä rahaa kätkössä mm. aitassa. Kerrotaan, että rahaa olisi ollut niin paljon, että siihen aikaan niillä olisi ostettu pieni maatila.

Yhtenä pyhänseutuna ukkini oli ollut perheineen kyläilemässä sukulaistensa luona. Sinä aikana piilossa olevat rahat oli varastettu. Poliisit kävivät koirien kanssa tutkimassa tapausta, mutta syyllistä ei löytynyt. Yleisesti arveltiin, että varas oli oman kylän ihmisiä. Ukkini kävi Joensuussa saakka kysymässä tunnetulta selvänäkijältä missä rahat ovat ja kuka on syyllinen.

Selvänäkijä sanoi: ikänä et saa rahoja takaisin, mutta syyllinen on sukulainen ja tulee joskus synnintuntoihin ja tunnustaa rikoksensa.

Heikkiä pidettiin saitana varsinkin pienissä asioissa. Ehkä se näkyy siinäkin, että hän keräili kulkiessaan pieniä oksiakin polttopuiksi. Ernesti tekee yhä aivan samaa, lienee oppinut tavan isältään.

Heikki oli myös kova syömään. Kerrotaan, että hän söi lihanretaleetkin toisten lautasten reunoilta niin kotona kuin pidoissakin.

Isommissa asioissa Heikki taas oli suurten linjojen mies. Hän osti ja myi kaikkea hirsikehikoista alkaen.

Enoni Ernestin mukaan ukkini oli työihminen. Hän oli aina tekemässä jotain. Luonteeltaan hän oli rauhallinen ja iloinen. Toisen tarinan mukaan Heikin työteliäisyys johtui siitä, että vaimo komensi häntä koko ajan.

Joka tapauksessa ukkini oli kova teettämään töitä työmiehillään ja sukulaisillaan. Hän esimerkiksi maksoi oman enonsa viinavelkoja, mutta kerrotaan, että tämä kyllä maksoi työllään velkansa korkojen kera.

Ukillani oli paljon metsää. Sieltä hän hakkautti palkollisillaan halkoja ja myi halot läheiselle Huuhanmäen kasarmille polttopuiksi.

Parireki Toini Eeron veli

Toini ja Eeron veli parireessä jolla ajettiin lapin halkoja. Sama reki oli myös evakkorekenä.

Huuhanmäki oli 1933-1940 Viipurin rykmentin sijoituspaikka kauniin Paikjärven rannalla. Kerrotaan, että se oli Pohjoismaiden nykyaikaisin ja komein varuskunta.

Ukin mailla kulki joki, jossa oli koski. Siihen kolme perhettä rakensi myllyn. Osakkaina olivat Heikki Innanen, Perä-Innanen ja Siili.

Kerrotaan, että myllyn harjakaisissa ukki oli juonut pirtua niin paljon, että oli meinannut kuolla. Lyyti oli kuvannut, että sininen savu vain nousi Heikin suusta. Naiset juottivat hänelle väkisin kermaa, jotta hän oksentaisi. – Sen koomin ukkini ei juopotellut.

Kirsti ja kanat

Äitini Kirsti syöttämässä kanoja Pajasyrjällä 1930-luvun puolivälissä. Taustalla näkyy riihi. Äitini ei pidä kuvasta, koska housut näkyvät hameen helman alta.

Talvisodan alkaessa ukkini oli jo 45-vuotias. Rintamalle häntä ei enää komennettu. Mutta helmikuussa 1940 hänet komennettiin Joensuuhun, ilmeisesti nostomieheksi. Silloin kutsuttiin asepalvelukseen viimeinen nostomiesten ikäluokka, mutta rauha tuli ennen kuin he päätyivät rintamalle. Talvisota loppui 13.3.

Ensimmäinen evakkomatka

Yöllä, maaliskuun alussa 1940, Pajasyrjään tuli hälytys. Annettiin tunti aikaa lähteä. Mukaan sai ottaa vain eväitä nyyttiin, ei muuta. Noin 15-vuotias Toini ajoi hevosta, jossa oli parireki. Se oli niin täynnä ihmisiä kuin vain mahtui.

Aamupimeällä tultiin Uukuniemen koululle. Siellä kaikki saivat kaulaansa pahvilaput, joissa oli nimi ja osoite. Uukuniemeläiset kuljettivat evakot kirkonkylälle ja Innaset päätyivät Timosen maatilalle.

Toini joutui palaamaan Pajasyrjään eläimiä hakemaan. Ukkini oli myös sillä välin saapunut sinne Joensuusta.

Toini ja joku naapurin mies keräsivät lehmät. Muut eläimet oli käsketty tappaa. Ukki teurasti sian ja laittoi lihat tiinuun. Toini ei pysynyt tappamaan eläimiä. Hän ajoi elukoita naapurin miehen luo ahdistamalla eläimet nurkkaa ja tämä tappoi ne, jotka sai kiinni.

Äitini on kertonut, että tapahtuma koski Toiniin koko hänen loppuelämänsä ajan. Kaiken lisäksi hän joutui nukkumaan seuraavan yön yksinään ja pelkäsi. Hän kertoi nähneensä yöllä valkoisen kummituksen.

Ukki keräsi tavaroita parirekeen ja kuskasi ne Uukuniemen puolelle. Hän toi myös mukanaan vanhan päivämiehensä, Pekka Ahokkaan.

Toini joutui kulkemaan evakuoitavien lehmien mukana ja tapasi muun perheen vasta evakuointipaikassa Ylitornion Pekanpäässä. Kaiken lisäksi Toini kadotti lehmät, ne olivat sekaantuneet muihin pitkän taipaleen aikana.

Välirauhan aika Pekanpäässä

Välirauhan ajan Innaset olivat evakossa Ylitorniolla Tornionjoen rantatörmällä suuressa maalaistalossa Vuennon kosken niskalla.

Kirsti Pekanpäässä

Kirsti Pekanpäässä

Ukki oli kesällä töissä hevosen kanssa sekä Ruotsissa että Pekanpäässä. Talvella 1940-1941 hän oli rahdinajossa, lähinnä kuljetettiin kuivaa haapahalkoa.

Kesällä 1941 ukkini oli Petsamossa työkomppaniassa työvelvollisena. Hän oli tekemässä saksalaisille tietä tunturiin saksalaisten Titovkan vankileirin seudulla. Viime aikoina Titovka on tullut tunnetuksi mm. Katja Ketun romaanista Kätilö.

Ilmeisesti ukkini työkomppanian rakennusurakka liittyi varsin suureen saksalaisten Suomelle kuuluneesta Petsamosta kesällä 1941 suorittamaan operaatioon, jonka peitenimi oli ”platinakettu”. Se oli osa Muurmannin rataa tavoitellutta operaatio ”hopeakettua”.

Platinaketun tavoite oli vallata Muurmansk. Etelämpää hyökänneen joukon piti valloittaa Kantalahti ja katkaista Muurmanskin rata sieltä.

Hyökkäys alkoi 29. kesäkuuta 1941.

Saksalaisten eteneminen ei kuitenkaan onnistunut suunnitelmien mukaan, koska Titovkajoen itäpuolella ei ollutkaan yhdystietä Muurmanskin suuntaan. Venäläisissä kartoissa olleet katkoviivat olivat olleet lennätinlinjoja ja lappalaisten porolla kuljettavia talviteitä. Siksi tarvittiin työpalvelumiehiä rakentamaan teitä ja muita yhteyksiä.

Saksalaisten hyökkäys Muurmanskiin ehtyi nopeasti. Jo 17. heinäkuuta saksalaiset ryhmittyivät puolustukseen vain 45 km:n päähän Muurmanskista. Mutta 19. syyskuuta saksalaisten oli peräännyttävä Litsajoen taakse. Operaatio todettiin loppuneeksi 22. syyskuuta. Litsajoelle syntyi pitkäaikainen asemasotarintama. Yhtä heikosti kävi eteläisemmälle yritykselle katkaista Muurmanskin rata Kantalahdessa.

Ehkäpä nämä olivat Saksan ensimmäiset suuret strategiset tappiot itärintamalla.

Ukkini on muistellut vaiheitaan Petsamossa ja kertonut, että syyskesällä tunturit olivat keltaisenaan hilloja.

Siltä komennukselta ukkini toi tuliaisiksi ison kimpaleen saksalaista suklaata. Se oli niin oudon makuista, ettei se heti lapsille maistunut.

Pekanpään Alatalo

Pekanpäässä Alatalon edustalla. Unto Alatalo, Simppa Keskitalo (naapurin velmu poika), Toini Alatalo ja Kirsti. Simpan sisko antoi elävän ruusun Ernestille, kukki vielä Pajasyrjässäkin.

Kansallisarkistosta saamistani asiakirjoista varmistuu, että Heikki Innanen oli syyskesällä 1941 työvelvollisena Petsamossa rakentamassa tietä saksalaisille kohti Muurmanskia.

Hän sai anomuksestaan vapautuksen Petsamon tietöistä. Asiakirja kertoo vapautuksen perusteista: ”Maanviljelijä Heikki Innaselle Jaakkiman pitäjän Pajasyrjän kylästä suositellaan myönnettäväksi vapautusta taikka siirtoa työvelvollisena takaisin vallatulle alueelle Jaakkimaan, kun mainittu Innanen omistaa muun muassa hevosen, jota tarvittaisiin takaisin vallatulla alueella Jaakkimassa sadonkorjuu- ja kyntötöissä. Heikki Innasen perhesuhteet: vaimo ja 5 alaikäistä lasta, joten ei perhe ilman apua voi suorittaa kyseellisen irtaimiston siirtoa”.

Asiakirja on päivätty 15.9.41. Viimeistään lokakuun puolivälissä Heikki Innanen pääsi palaamaan Petsamosta.

Takaisin Pajasyrjään

Lokakuussa 1941 perhe lähti junalla Pekanpäästä takaisin Pajasyrjään. Tavaravaunussa matkasivat Heikki, Toini ja 8-vuotias Ernesti hevosen ja kahden lehmän kanssa. Matkustajavaunussa kulkivat Lyyti, Kirsti, Rauha ja Saini.

Simo Kukko oli heitä vastassa Jaakkiman asemalla. Sieltä matkattiin Pajasyrjään mummolaan Simon hoteisiin.

Talvisodasta ja sen jälkeisistä venäläisajoista Innasten talo ja navetat olivat säilyneet ehjinä. Koko Pajasyrjän kylästä oli jäljellä vain muutama talo ja yleensä niidenkin navetat olivat tuhoutuneet.

Ukkini Heikki kävi lämmittämässä kotitaloaan ja korjaamassa sitä sen verran, että elämisen siellä pystyi aloittamaan.

Talo oli tyhjä, huonekaluja ei ollut. Oli vain kirnu, jonka kannelta aluksi syötiin. Taloa oli pidetty leipomona, koska siinä oli hyvä uuni.

Mummoni ei uskaltanut siivota uunin alustaa, missä pidettiin polttopuita. Hän pelkäsi pommia. Hän siivoutti paikan siskollaan.

Aitasta löytyi paljon punajuuren siemeniä. Sen päätyyn oli osunut tykin ammus joka oli repinyt seinään reiän.

Seuraavana kesänä talon ympäristöstä löytyi vainajia. Pellostakin oli pilkistänyt saappaan kärjet. Selvästi paikalla oli taistelu raivokkaasti.

Syyskesällä 1944 toinen evakkomatka

Toinen evakkomatka suuntautui Kristiinankaupungin lähellä olevalle Karijoelle.

Nyt lähtemiseen oli aikaa pari viikkoa ja muutenkin ”oli helpompi lähteä, kun oli kokemusta”, kuten äitini on sanonut.

Äitini kertoi ukkini sairastuneen jälkimmäisellä evakkomatkallaan Karijoella mahakipuihin niin pahoin, ettei pystynyt syömään. Hän parani pellavansiemenistä tehdyllä keitolla. Nykyään sairastumista ehkä selitettäisiin stressillä.

Perhe vietti Karijoella kortteerissa kolme vuotta.

Lakaluoman tila

Lakaluoman tila 50-luvun loppupuolelta

Vuonna 1947 valtio osoitti perheelle oman tilan Lapuan Lakaluomalta. Sinne asetuttiin, rakennettiin talo ja navetta. Aloitettiin eläminen uudestaan omalla tilalla. Talo oli ja on vieläkin hatara. Siihen aikaan ei ollut saatavilla kunnollisia kirvesmiehiä eikä rakennustarvikkeita. Ernesti on kertonut, että päivä loisti paikoittain hirsiseinien rakosista ja niitä rivettiin ahkerasti.

Lyyti Päivi Lasse Heikki

Lyyti ja Heikki lastenlapsien Päivin ja Lassen kanssa Lakaluomalla.

Selvänäkijän ennustus käy toteen

Evakkoon joutuneet saman kylän ihmiset pyrittiin yleensä sijoittamaan samoille alueille. Yksi kaukainen sukulaisperhe Pajasyrjästä sijoitettiin Lapualle n. 20 km päähän.

Perheiden lapset eivät leikkineet keskenään ja muukin kanssakäyminen oli vähäistä jo Pajasyrjässä ilman näkyvää syytä. Sama tilanne jatkui Lakaluomalla.

Sukulaisperheen pojat olivat suorastaan ilkeitä enolleni jo Pajasyrjässä. Erään kerran he pyysivät siellä enoani laskemaan mäkeä. Kun hän oli mäen päällä, häntä kehotettiin odottamaan hetken. Sitten pojat huusivat, nyt voit laskea. Pojat olivat odotusaikana paskoneet ladulle.

Eno kertoi, että hän ei ennättänyt väistää vaan laski täydellä vauhdilla tuoreeseen paskakasaan. Hän kaatui ja vaatteet sotkeutuivat.

Yhtenä viikonloppuna Lakaluomalla poikien isä, maallikkosaarnaaja Simo J………nen, tuli kyläilemään. Sitä hän ei ollut tehnyt kymmeneen vuoteen. Hän kiemurteli, kaarteli ja pyöritteli hattua käsissään eikä saanut asiaansa puhuttua. Kaikki ihmettelivät, mikä Simolla oikein on.

Simo oli saarnamies, pyhäkoulun pitäjä, uskovainen ja mummoni serkku. Hän tuli viikon, parin päästä uudestaan ja pyysi ukin ja mummoni ulos, sitten hän sai asiansa kerrottua. Hän tunnusti, että hän ne ukin rahat oli vienyt. Sen jälkeen hän piti muina miehenä seurat mummolassa. Rahoja ukki ei koskaan saanut takaisin, sillä Simo oli niitä miehiä jolla rahat eivät pysyneet tallessa. Näin selvänäkijän ennustus toteutui noin 20 vuoden kuluttua.

Lisää omaisuutta kateissa

Kun ukkini kuoli, kaikki ihmettelivät perinnön jaossa, missä Heikin kaikki varat olivat, niitä piti olla paljon enemmän kuin löytyi.

Enoni Ernesti oli jäänyt ns. peräkamarin pojaksi. Hänkin on saita, eikä halua luopua mistään, ehkä se on evakkoajan ja aiemmin tapahtuneen varkaudenkin traumoja.

Aikaa kului. Enoni on kertonut, kuinka hän kerran siivosi Lakaluomalla aittaa, heitteli käpertyneitä tuohen käppyröitä ulos ja puolivahingossa aukaisi yhden käppyrän ja sen sisältä löytyi hyväkuntoisia seteleitä.

Hän oli aikonut viedä tuohenkäppyrät hellan sytykkeiksi. Sitten hän rupesi korjaamaan lahoavaa kynnystä, jota rotat olivat jyrsineet. Hän löysi kynnyksen alta muoviin käärityn pankkikirjan. Pankkikirja olisi kolme viikkoa myöhemmin mennyt vanhaksi eli pankki olisi saanut rahat itselleen, koska tiliä ei ollut 20 vuoteen käytetty. Pankkikirja oli Seinäjoella olevasta pankista, tilillä oli muhkea summa. Ukin säästöt olivat kaikessa rauhassa kasvaneet korkoa korolle.

Tarinasta käy ilmi, että ukkini piilotteli rahojaan sinne tänne. Enoni on sanonut, että jos ukkini rakennukset joskus puretaan, se työ pitää tehdä huolellisesti, koskaan ei tiedä mitä talon kätköistä löytyy.

Kyselin ukkini rahojen alkuperää, ja ihmettelin miten jo niin pienessä Jaakkiman Pajasyrjässä on yhdellä tilallisella voinut olla aikoinaan sellainen rahamäärä että sillä olisi ostanut maatilan?

Minulle on kerrottu, että ukin edellä mainittu Pekka-setä kuoli Viipurin- vankilassa. Hän oli saanut vankeustuomion punnuksien vääristä painoista ja viinan salakaupasta. Pekka oli ollut kylän kauppias. Hän myi jauhoja, elintarvikkeita ja muuta sekalaista tavaraa. Lisäksi hän oli myynyt tiskin alta viinaa. Siitä se varallisuus oli karttunut.

Kun ukkini Pekka-setä joutui vankilaan, ukkini jatkoi kaupan pitoa. Viinavarasto oli piilossa kansallismuseoon päätyneen vanhan savupirtin lattian alla. Edellä mainittu Siilin matami toimi varaston vartijana. Siihen aikaan höppänöillekin oli joku työtehtävä yhteisössä.

Mietiskelen että ukkini rahojen aikoinaan tapahtuneeseen katoamiseen liittyvä tarina selittää sen, miksi meidän nykyisin elossa olevassa suvussammekaan ei juuri arvosteta uskonmiehiä. Heitä pidetään varkaina, pettureina ja oman edun tavoittelijoina.

Arto hevonen Heikki

Heikki opettaa Artoa hevosmieheksi

Tämä muistoni ei liity sukuuni, mutta kun Pohjanmaalla oli 1970- ja 80-luvulla Niilo Ylivainion uskonnollinen hurmosliike, ihmiset kokoontuivat mm. Lapuan urheilutalolle seuroihin. Minua harmittaa vieläkin kun en tullut lähteneeksi katsomaan millaista siellä oli.

Kerran saarnamiehet tulivat pyytämään mummoani Ylivainion seuroihin. Mummoni vastasi iloisena, että ”kyllähän mie mielelläni lähen kuuntelemaan uskon asioita”. Hän kysyi paljonko automatka maksaa? Saarnamiehet sanoivat ettei se maksa mitään. Mummo vastasi siihen että ”sehän on ystävällistä. Minä voinkin sitten jättää kukkaron kotiin.” Mummo kävi seuroissa, mutta toista kertaa eivät tulleet hakemaan. Olisi pitänyt antaa kolehtirahaa.

Lakaluomalla ja Lapualla oli paljon huhuja sen aikaisista kolehtirahoista ja saarnamiesten krapuloista keskiviikkoaamuisin, kun seurat olivat tiistai- iltaisin.

Epilogi
pajasyrjä niitty

Kesäistä niittyä nykyisestä Pajasyrjästä tervakukkineen. (Kuva: Pekka Pouhula)

Olen käynyt viime vuosina usein Pajasyrjän kylässä. Siellä ei asu enää ketään ja kyläaukea on luonnonniittynä. Äitini Kirstin ja hänen sisarensa Toinin lempikukkia, tervakukkia, kuten he niitä kutsuvat, kasvaa kylän paikalla vieläkin runsaasti. Viralliselta nimeltään kukka on Mäkitervakko.

Muutama vuosi sitten vein Toinille ja äidilleni Pajasyjän tervakukkia juurimultineen muistoksi. Varsinkin Toini oli erittäin iloinen saamastaan lapsuuden muistosta

 

—————————————————————————————————————————————

Pikkupikkuserkun muistoja ja kuvia Pajasyrjästä

Teksti ja kuvat: Kati Enqvist

Juho ja Hilda s. Jääskeläisen perhe 1913

Juho Matinpoika Innasen vaimo Hilda Maria o.s. Jääskeläinen on vielä elossa ja lapsia on kolme: Matti, Aino ja Arvi.

1925 Viljo isänsä Juho Innasen ja mummonsa Henriikka Jääskeläisen (äidinäiti) välissä.

Toisessa perhepotretissa äiti Hilda on kuollut ja hänen äitinsä Henriikka Jääskeläinen on tullut hoitamaan Juho-vävyn katrasta. Juhon ja mummon välissä isäni Viljo ja oikealla nuorin lapsi Aune. Takana Arvi, Eero, Aino ja Matti, Aunen takana Airi ja ihan oikealla on mukaan päässyt myös joku palvelija, nimeä ei enää ole tiedossa.

Kuvista näkee, että Juho Matinpoika Innanen on kovasti setänsä Juho Innasen kanssa samaa näköä, ei niinkään serkkunsa Heikin kanssa.

1925 Koulukuva maalisk. 1925 Viljo 5 v ja Airi 8 v

Koulukuva Pajasyrjän koulusta on hauska. Se kuvaa sen ajan päivähoitosysteemiä, ainakin Pajasyrjässä. Tätini Airi on kuvassa 8 v ja istuu ruutumekkoisen tytön edessä. Mukana on kuitenkin monta alle kouluikäistä, kuten isäni Viljo 5 v vasemmalla valkoessuisen tytön takana. Oli varmasti kätevää, kun pienemmät 4-6 vuotiaat voivat mennä isosiskon tai -veljen mukana kouluun, olivat poissa jaloista häiritsemässä toisten työntekoa.
Toivottavasti joku löytää kuvasta vanhempansa tai isovanhempansa.

41 kommenttia artikkeliin ”Ukkini Heikki Innanen

  1. Hei,luin mielenkiinnolla äitisi puolen suvun historiasta,mutta mitähän sukua me olemme keskenämme?Isäni Aukusti oli kotoisin tiistenjoelta ja hänen vanhempansa olivat Heikki ja Amanda Pouhula.Minun historia lyhyesti:Kahdeksantoistavuotiaana ruotsiin ja kolmekymppisenä takaisin suomeen ylihärmään.Vuodesta 1988 olen toiminut yrittäjänä ja nyt olen eläkkeellä ja täyspäiväinen aikuisurheilija.Terv.HP

  2. Tämä oli todella mukavaa luettavaa.
    Voi kun näitä vanhoja tarinoita olisi muiltakin lisää
    joita ikuistaa.
    Toinia ikävöiden ! <3 🙁

    1. Kiitoksia kommentista. Tarinoiden kerääminen ja tietojen etsiminen on hiukan työlästä toisinaan. Suvun tarinat on kiinnostavia.

      1. Olipa mielenkiintoinen sukutarina kaikkinensa ja vielä kuvien ja kartan kera. Harvemmin missään on näkyillyt kuva/tarinaa Jaakkiman Pajasyrjästä! Hienoa että olette nähneet vaivaa tietojen keräämiseen. Mahtava juttu myös ’säilötty’ savupirtti Kansallismuseossa! Itse olen Jaakkimajuurinen!

  3. Olipa hieno ja mielenkiintoinen tarina ukistasi, Pekka! Vaikka Jaakkima on miullekin aika tuttua seutua, en Pajasyrjän kylää ole aiemmin noteerannut. Aika taitavaa on tainnut olla tuo viinan salakauppa. Sinussa on paljon ukkisi näköä

    1. Kiitti kommentista. Nykyinen Pajasyrjä on pelkkää niittyä, ei edes perustuksia näkyvissä. Kieltolakihan oli 1919-1932, eli tarinan aikoihin.
      Äitini kertoi pari päivää sitten kuinka minä ja ukkini oltiin oltu vierekkäin syömässä. Ukki oli nauranut sitä miten samannäköisiä oltiin.

  4. Hei ja kiitos hienosta tarinasta! pajasyrjästä on niin vähän tarinoita ja kuvia. Isoisäni oli Juho Soininen ja Isoäitini Esteri Soininen. Olivat myös Karijoella evakossa, mutta asettuivat sitten Kauhajoelle. Olisipa kiva käydä Pajasyrjässä, miten niile matkoille pääsee?

    1. Kiitoksia kommentista. Pajasyrjässä käynti onnistuu parhaiten omatoimimatkana tai Jaakkiman Sanomien lukujamatkojen kautta.
      Minunkin mukana pääsee jos aikataulut yms. sattuvat kohdilleen. Voin auttaa tarvittaessa järjestelyissä.

  5. Koskettavaa tuo ’Pajasyrjä on nykyisin kuin kaluttu luu’. Käsittämätöntä miten kylä voidaan niin pyyhkäistä olemattomiin!
    Fb-sivustolla Jaakkima-pitäjä Laatokan karjalassa näkyilee Pajasyrjän kylästä vain muutama Sa-kuva, siis puolustusvoimien äskettäin julkaisemat Sota-arkistokuvat. Laakeissa maisemissa näkyy mutamia nimeltä mainittuja talojakin, mm Siilin talo! Vieläpä joku epäilee jotakin omaksi sukutalokseen!
    Siis juuret ovat hakusessa ja niitä halutaan vaalia, niin se vaan on!

    1. Toi kaluttu luu vertaus on Puputin Pentin.
      Kävin katsomassa noits SA-kuvia. Hienoja kuvia. Eka kerran näin Pajasyrjän kylänä enkä yksittäisenä talona. Hieno kylänäkymä
      Tuli taas sama vanha ajatus mieleen, minkähänlainen maisema olisi nyt jos nämä olisi jäänyt Suomen puolelle.
      Kiitoksia tuosta linkistä Päivi

      1. Jos joku haluaa katsoa Google Maps:lla nykyistä Pajasyrjää niin linkki on tässä
        Eli nykyinen Pajasyrjä on pelkkää luonnon niittyä. Metsä ei ole vallannut vanhoja peltoja, niittykasvit ilmeisesti tukahduttaa tehokkaasti puun taimet.

  6. Hienoa että Pajasyrjä-aktiiveja löytyy! Tarina oli rehellisin, mitä olen ikinä lukenut. Monet Innaset tuttuja. Ernestin ja Pekan ainakin muistan tavanneeni. Hilja-tädistä muistan, että hän oli samannäköinen loppuun asti. Itse olin Pajasyrjässä ensimmäisen kerran 1.9.1990. Tien kunto Lahdenpohjasta on vaihdellut vuodesta toiseen.

    1. Kiitoksia kommentista. Olen käynyt Pajasyrjässä varmaankin kymmenkunta kertaa, tämän tarinan ansiosta saan lisää tietoa Pajasyrjästä. Nuo Sa-arkiston kuvat varsinkin on tosi upeita (http://sa-kuva.fi) tältä sivulta klikkaa Suomen lippua ja avutuvasta ikkunasta ”Hyväksyn” ja sitten aukeaa sivu jossa oikealla ylhäällä on haku valinnnat. Tekstihaku-kenttään kun kirjoittaa ”Pajasyrjä*” niin löytyy 42 kuvaa.

  7. Myllyn nimi oli Välikosken mylly ja kotitarvesaha. Sen jäänteitä näkyy vieläkin Pajasyrjän ja Nivan välillä. Mylly sijaitsi Vaaranjoessa.

  8. Aivan mahtava tarina ! Pajakylän kartta elähdytti, noin tarkasti siellä asuneet tiedossa. Hieno tarina kaiken kaikkiaan.
    Äitini on kotoisin Jaakkimasta. Edellisissä kommenteissa Raija Kivioja kertoi isoisänsä olleen Juho Soininen, eli on oman isoisäni veli siis (jos siis kyseessä Johan, kutsumanimeltään Juho, Heikinpoika Soininen )

  9. Kiitos todella taidolla tehdyistä Jaakkima-tarinoista. Isäni ja mummoni tarinanrippeet alkavat elää! Olen Pajasyrjän Savolaisten jälkeläisiä. Isäni Jaakko Sakari syntyi 1922 Pajasyrjä no:2:ssa ( isä Väinö 1900,Väinön isänäiti Katri Puputti os. Savolainen) . Niin kuin usein käy, en minäkään aikoinani riittävästi kysellyt menneistä ja nyt ei ole enää kertojia. Jaakkiman matka oli suunnitelmissa isäni kanssa 1995, mutta se jäi hänen äkillisen kuoleman vuoksi. Tekemänne Jaakkima-tarinat ovat olleet Katiha-tietokannan kanssa suunnaton apu rakentaessani nyt isäni suvun tarinaa lapsilleni. Mikäli on jotain muistitietoa Savolaisista tai tietoa mahdollisista kontakteista olisin todella iloinen.
    Kiitos vielä tarinoista!

    1. Kiitoksia. Onpa mukava kuulla että näistä tarinoista on näinkin paljon hyötyä ja iloa. Jos tätä kautta saisit lisää tietoa olisi se hieno asia. Kyselen äidiltäni ja enoltani tarkemmin muistaisiko ne jotakin.

  10. Anteeksi äskeiseen, annoin väärää tietoa isästäni ja Puputeista. Rivit hyppäsivät. Katri Puputti os. Savolainen oli isänisäni Väinön (s. 1900) täti, Väinön isän sisko.

    1. Kiitti kommentista. Kävin ukkini kotikonnuilla viimeksi lokakuussa, kävelin pitkin metsiä ja peltoja. Kävin ukkini myllyn raunioilla. Hieno syyspäivä retkeilyyn.

  11. Kiitos upean kertomuksen jakamisesta! Sehän on karjalaista sanankäyttöä parraimmillaan. Näin säilyy se, mikä kerran oli meidän. Olen tutkaillut tuota savupirttiä jonkin aikaa ja koonnut siihen liittyen juttua. Toivoisin yhteydenottoasi.

  12. Äitini on sukujaan Naukkarinen, Oinaanvaaran kylästä. Vanhan perimätiedon mukaan Kansallismuseon savupirtti olisi joskus kuulunut Naukkarisen suvulle, varmistusta ei minulla ole. Äitini äidin suvusta löytyy myös Innasia. Onko savupirtin aikaisemmista omistajista tietoa?

    1. Äiti Kirsti muisti mummoni Lyydin kertoneen Naukkarisista, eli jonkinlainen sukulaisuus on olemassa.
      Suomen muinaismuistoyhdistyksen julkaisussa ”SUOMEN MUSEO 1997” on Pirkko Sihvon kirjoittama tarina ko. savupirtistä. Siinä kerrotaan että ”savupirtin oli rakennuttanut Antti Siili; oven yläpuolelle seinähirteen oli kaiverrettu vuosiluku 1836”.
      Äitini ei muistanut savupirtin aikaisempia vaiheita, totesi vaan että se on ollut siinä aina. Karjalassa oli kyllä tapana ostaa hirsitaloja ja siirtää kehikko toiseen paikkaan kuten ukkini teki. Möi Iso-Innasen ja osti pienemmän tilalle.

  13. Ajauduin lukemaan mielenkiintoista tarinaasi hakiessani tietoja Pajasyrjästä. Minunkin vanhempani lähtivät evakkoon sieltä ja asustivat sitten Ylitornion Pekanpäässä. Tuttuja henkilöitä oli kuvassa. Meidän perhe asui Keskitalon talossa ns. paakastuvassa.
    Ei tullut vain äidiltä lysyttyä juurikaan Karjalan ajasta ja hän itse ei paljon puhunut. Isä kuoli jo vuonna 1942. He olivat kai mökkiläisiä Pajasyrjässäkin, koska ei missään kartoissa näy Sinkkosen nimeä, vaikka muita taloja on mainittu nimeltään.
    Muistelustasi sain paljon tietoa, kiitos siitä.

    1. Kiitos kommentista. Äitini muisteli että Sinkkoset asuivat Soinisen talossa (Merjän tien varressa) josta lähtivät evakkoon. Sitä ennen asuivat Jaatisen talossa vuokralla. Jaatisen talo oli äitini kotitalon (pikku Heikki Innanen) naapurissa. Jaatisen talon uuni meni niin huonoon kuntoon että sitä ei voinut lämmittää.

  14. Kiitos kertomuksista,isovanhempani mummu ja ukki asuivat kukkalammin kylällä,
    ja isäni on käynyt koulua pajasyrjän kansakoulussa,
    onko kuvia / tietoa kenelläkään kukkalammin asukkaista,
    mummu ja ukki kertoivat jonkin verran, mutta silloin lapsena en ymmärtänyt panna mieleeni asioita.
    isovanhemmat olivat Hyppösiä, Emil ja Lydia os, pitkänen.

    1. Kiitos vaan itsellesi kommentista.
      Pari kommentia aikaisemmin (Pajasyrjä tarinan jälkeen) Teo Innanen on myös Kukkalammilta kotoisin, kysyppä häneltä jos tietäisi jotakin, voin välittää viestisi hänelle.
      Netistä löytyy vanhoja karttoja joissa on talojen nimiä (http://www.karjalankartat.fi). Armeijan vanhoja kuvia löytyy https://sa-kuva.fi ja sieltä hakusanalla kukkalampi*

  15. Jarmo-veljeltäni sain vinkin tälle mielenkiintoiselle sivustolle, jonka nyt olen edelleen jakanut serkulleni Leilalle. Hän on syntynyt Jaakkiman Pajasyrjässä 1935 isoisäni Joho Matinpoika Innasen talossa vanhimman pojan Matin ja vaimonsa Ainon o.s. Moilanen tyttärenä. Hän on minulle nyt ainut ihminen, joka oikeasti muistaa talon, sen huoneet, mäen ja maiseman peltoineen. Hän on myös käynyt paikalla ja saanut venäläiseltä oppaalta kimpun luonnonkukkia kerättynä talon pihapiiristä. Oli kuulemma tunteikas hetki.
    Ihana kirjoitus Pajasyrjän Innasista, josta löytyi ilokseni valokuva myös isästäni. Siinä isäni Viljo Juhonpoika Innanen on Toini-tätisi, pikkuserkkunsa ja veljensä Eeron vaimon kanssa kuvassa, jota minulla ei ole ennestään. Isäni isä oli siis Juho Innanen, Perä-Innasen isäntä. Hän oli evakossa Karijoella Luoma-Ketolan talossa. Hän kuoli -45 keväällä sydäninfraktiin Seinäjoen sairaalassa, sydän kirjaimellisesti särkyneenä vain 68-vuotiaana, samanikäisenä kuin minä nyt. Mutta tuon evakkomatkan seurauksena synnyin siis minä Saaranluoman taloon Karijoelle, jonne isäni oli muuttanut vuotta aiemmin ”kotivävyksi”. He muuttivat aika pian Lappeenrantaan, jonne olivat jo asettuneet Juhon pojista Matti ja Arvi. Isä kuoli 1996 Lappeenrannassa, äitini Saimi viime vuonna ja Toinikin, viimeinen hänen kälyistään muutama vuosi sitten. Me olemme kaiketi siis pikkupikkuserkkuja. Isäni on niin komea kuvassa ja oikeastikin, hän ja isoveljensä Eero olivat aika samannäköisiä. Voi kumpa he kaikki olisivat ehtineet nämä sivut!

    1. Kiitos kommentista. Minun äitini Kirsti ja sinun isäsi Viljo ovat pikkuserkkuja.
      Kirstin muisto Viljosta: Virkkuukoukku meni Kirstin sormeen, Kirsti meinasi pyörtyä niin Vili huomasi ja nyppäsi pois. Tämä tapahtui Pajasyrjässä jatkosodan aikana. Vili oli lomalla armeijasta ja lomalta lähtiessä otti reppuunsa tomaatteja ja kurkkuja.

      1. Totta, me olemme siis pikkupikkuserkkuja. Innasen sukujuurissa menee helposti sekaisin, joka toinen vanhin poika on Juho, joka toinen Heikki, välissä joku Matti. Ja paljon oli kaikilla lapsia. Siis ukkisi Heikki Juhonpoika Innanen oli ”ukkoni” Juho Matinpojan serkku. Kovasti ovat serkukset samannäköisiä. Viljossa ja Eerossa näkyi parhaiten tämä Innasten näkö. Komeita miehiä, mutta aika pienikokoisia, Juho oli kaiketi alle 170 cm, isäni oli vähän yli ja Heikki taas vähän pienempi. Tosin isän veljistä Matti ja Eero olivat paljon pidempiä.
        Olen nyt selvittänyt tuota isälinjaa 7 polvea 1700-luvun alkuun. Pitkään ovat Innaset asuttaneet Pajasyrjää, harmi, että vanhemmat kirkonkirjat ovat tuhoutuneet. Joitakin äitilinjoja pääsee 1600-luvulle, ovat syntyneet esim. Parikkalassa tai Uukuniemellä.
        Kiitos kivasta muistosta isästäni. Hän ei paljon Pajasyrjästä puhunut, oli niin kipeä asia sen paikan menettäminen. Mutta elämänsä viimeisinä hetkinä hän katseli ulos huoneensa ikkunasta Lappeenrannan Armilan sairaalassa ja näki tien Pajasyrjään: ”Tuos just männee tie Pajasyrjää…”.

        1. Onnistuinpa taas sekoittamaan nimet, isoisäni Juho Innanen on kovasti samannäköinen Toinin ja Hellin isoisän, myös Juho Innanen, kanssa, jonka kuva on tuolla kirjoituksen alussa. Eli laskinko nyt oikein? Vanhempi Juho on minun isoisäni Juhon setä?

      2. ”Välirauhan aikana” oltiin evakossa eikä kotona Karjalassa.
        Äitini Helmi Hotta s.Innanen Tienlaita-Innasesta.

  16. Upea tarina ja monia mielenkiintoisia kommentteja
    Olen uusi innostunut juurieni etsijä.
    Isäni syntyi Pajasyrjä 4:ssä 1909. Hänen isänsä oli Matti Juhonpoika Laine (ent. Puputti) ja äitinsä Maria Pietarintytär Leskinen. Isoisäni sukua löydän hyvinkin pitkälle, mutta isoäitini tiedot pysyvät piilossa. Jos jostakin löytyisi vaikka kuinka pientä tietoa hänestä, olisin kovasti kiitollinen.

  17. Ukkini oli Heikki Emil Innanen, kutsuttiin Eemeliksi ja mummini Vilhelmiina o s. Hopia, mummi käytti nimeä Minna. Ukki oli syntynyt 09.11.1896 ja mummi 30.07.1894. He asuivat Jaakkiman kunnassa, Lahdenpohja, Luotovaara. Heillä oli 3 lasta, Eero Ensio (isäni), syntynyt 28.11.1918, Meeri, joka kuoli jo alle 2-vuotiaana ja Irja Kaisla Kyllikki, syntynyt 08.09.1923.
    Harmittaa, kun ei koskaan tullut kysyttyä ukin tai mummin vanhempien nimiä. Onkohan jollain tietoa?
    Heinäkuussa 2016 kävin Karjalassa juurillani mieheni ja lasteni kanssa. Löysimme mummolan talon perustan ja kivijalan palasia. Tein valokuvakirjan tästä Karjalan reissusta. Minulla on myös paksu kirja Jaakkimasta, josta löysin vanhoja kuvia mm. Lahdenpohjasta. Oli kyllä tosi mielenkiintoinen reissu.
    Isäni kertoi jotain Karjalan ajoista, mutta ei halunnut lähteä käymään siellä, varmaan olisi tullut surullisia muistoja.
    Oispa mukava saada joitain lisätietoja ukin ja mummin vanhemmista.
    Terveisin Arja Erkheikki o. s. Innanen

    1. Kiitos mielenkiinnosta. Innanen oli yleinen sukunimi ainakin Pajasyrjässä. Sukututkimukseen pääsee parhaiten alkuun ”Karjalaiset kesäjuhlat”-tapahtumassa, siellä on oma osio sukututkimukseen, voi kysyä omia juuria.

Vastaa käyttäjälle Doris Innanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.